Leppävirta bonus Mystery Cache

Luonnonkaunis Leppävirran reitti houkutteli jo 1300-luvulla eräretkeläisiä seudulle. Ensimmäiset kirjalliset tiedot Leppävirran seudun asukkaista ovat Savon vanhimmassa veroluettelossa vuodelta 1541. Luultavasti ensimmäiset talot ovat syntyneet alueelle 1400-luvulla. Tuolloin Leppävirran reitin eteläpäässä, luultavasti Unnukan saarilla ainakin neljä taloa, joita verotettiin. Taloissa asui Lappalaisia, Marjetaisia, Änäkäisiä ja Tanskasia (Danska). Tihein asutusryhmä oli-1560 luvulla Leppävirralla keskittyi nykyisen kirkonkylän seudulle, jossa oli yhdeksän taloa verrattain lähellä toisiaan. Kaikenkaikkiaan Leppävirran alueella oli tuolloin n.100 taloa.

Pohjois-Savon uudisasutusvaiheessa perustettu (v. 1541) Tavinsalmen (sittemmin Kuopion) Kirkko ja hallintopitäjä oli mittasuhteiltaan valtava. Tämä alueellinen laajuus aiheutti sen, että keväisten ja syksyisten kelirikkoaikojen aikana yhteydet keskuspitäjän ja laitaosien välillä poikki. Tämä aiheutti hankaluuksia myös seurakuntalaisten hengellisen tilan hoitoon mm. lukuopetukseen ja kristinoppiin. Tavinsalmesta oli erotettu jo vuonna 1627 pohjoisin osa Iisalmen seurakunnaksi ja pitäjäksi ja 1630 luvun lopulla myös kysymys pitäjän eteläosan erottaminen nousi esille.

Viime kädessä Leppävirran pitäjän perustamiseen lienee vaikuttanut Suomen kenraalikuvernööri kreivi Pietari Brahe. Tämä tarmokas Ruotsalainen ylimys teki matkoja sisämaahan tutustuen itäisen Suomen oloihin. Hän pani merkille, että kirkot olivat liian harvalukuiset ja seurakunnat liian suuret vähin voimin hoidettaviksi. Brahen raportin ja valtiovallan patistelun seurauksena syntyi maahan 1630 - 1640- luvulla kymmenittäin uusia seurakuntia, sekä Turun että Viipurin hiippakunnassa. Viipurin piispa, maisteri Gabriel Melartopaeus teki tuomiokapitulinsa kanssa päätöksen jakaa Tavinsalmen seurakunta kahtia ja 4.6.1639 se nimitti Kuopion pitäjän eteläisen osan, Leppävirran, kirkkoherraksi Kuopion kappalaisen Matthias Henrici Montanuksen.

Kylät

Uuden pitäjän rajat olivat epätarkat ja niiden muodostuminen pysyviksi kesti muutamia vuosia. Vuoden 1639 henkikirjassa Leppävirtaan luettiin kuuluvaksi vain 12 kylää: Leppävirta, Konnuslahti, Petromäki, Tahvanalanmäki, Mustinmäki, Saijanlahti, Kurjala, Haapamäki, Valkeamäki, Kotalahti, Paukarlahti ja Saamainen. Seuraavina vuosina pitäjän alue laajeni, kuitenkin niin, että vielä vuoden 1641 veromantaalikirjassa Varkaus oli jaettu kahtia. Osa siitä, Varkauden kylä, johon kuului alueita myös nykyisestä Timolasta ja osmajärvestä, kuului Leppävirtaan. Sen sijaan Varkauden kymmenyskunta, joka käsitti mm. nykyisen Varkauden kaupungin alueen, Kopolan, Kurolanlahden, Lapinmäen, Sarkamäen, Saahkarlahden, Niinimäen, Polvijärven ja Rummukkalan kylät, kuului Rantasalmen pitäjään. Kaikki nämä kylät liitettiin v. 1641 - 1642 Leppävirtaan (mm. Köpen Kuningaskunta toim. huom. ). Myös Varistaipaleen kylä jäi kuulumaan Leppävirtaan.

Rajat

Leppävirran pitäjä säilyi pitkään 1700- luvulle luonteeltaan samanlaisena, kun edeltävinäkin aikoina. Sille oli leimaa antavana tavaton maakappaleiden hajanaisuus. Taloilla oli tiluksia jopa toisen pitäjän puolella. Myös pitäjän alue oli rajoiltaan vain summittainen vailla täsmällisiä rajoja sekä kartalla, että maastossa.

Isonvihan jälkeen korkea esivalta edellytti rajojen olemassaoloa pitäjien välillä. Vuoden 1725 maamittariohjesääntö antoi jopa tarkat ohjeet, miten rajat on maastoon merkittävä ja pidettävä auki. Tuloksena oli pitäjien karttoja, joissa rajat kulkivat rajamerkistä rajamerkkiin, mutta joiden tiedot saattoivat perustua paikalliseen muistitietoon. Näin esimerkiksi v. 1751 Leppävirran ja Rantasalmen rajaa käytäessä maamittari Anders Westermarck varusti rajakarttansa selityksellä, jonka mukaan Siitinselän itärannalla sijainnut Akonniemen rajamerkki oli "rajakivi, jonka kerrotaan olevan Leppävirran, Joroisten ja Rantasalmen pitäjien välinen oikea rajamerkki"

Leppävirran pitäjän alue saivat kartalla selkeän muodon, kun maanmittarit Pehr Almgren ja tämän kuoleman jälkeen Jacob Hoof mittasivat pitäjän alueet vuosina 1751 - 1752, ja Hoof viimeisteli pitäjän kartan v. 1753. Tämän mahtavan, mitoiltaan n. 2 x 5 metriä olevan kartan avulla saadaan käsitys tuolloisen Leppävirran alueellisesta laajuudesta.

Kartan mukaan pitäjän Joroisten vastainen raja kulki Akonniemestä Siitinselän yli luoteeseen siten, että se jätti Lehtoniemen ja Pirtinniemen Leppävirran puolelle ja Halkaisi Huruslahden. Osmajoen Sikoinleuoista se kääntyi jyrkästi lounaaseen, poikkesi jossain Haapa-ahon tienoilla jyrkästi luoteeseen, Pieksämäen vastaisena rajana ja päätyi Sorsaveden eteläisimmän lahden (levälahden) pohjukkaan. Täältä raja piirtyi jokseenkin suorassa suunnassa luoteeseen Sorsaveden Kiviniemen koilisrantaa seuraillen Kilpikosken kautta pitkin Kuvansinjärven lahtea Vehvilän kylän lounaispuolitse kauas nykyisen Suonenjoen puolelle, kunnes Heinäpetäjän ja Petäisenjärven jälkeen kääntyi kohti itää. Tässä suunnassa raja kulki yli Sotkanselän halki Soisalon Enonlahden pohjukkaan, edelleen pitkin Suvasvettä kohti itäkaakkoa. Rusinvirrassa Pouhansaaren jälkeen raja kääntyi itäkoiliseen ja sulkisisäänsä laajahkon alueen Suvasveden ja Juojärven välillä, myös viimeksi mainitussa järvessä Luutsalon saaren. Saarella Luutsalon pääkivessä oli , oli Leppävirran, Liperin ja Rantasalmen välinen rajamerkki. Saaren eteläpuolelta kiertäen raja mutkitteli Papinniemen pohjoispuolitse, Varistaipaleen kylän eteläpuolitse ja Varisveden yli kohti lounasta Akonniemeen seiten että Rummukkalan kylä kuului alueeseen. (kartta alla).

Pitäjän alue supistuu

Väestömäärän jatkuvasti kasvaessa ja pitäjäkeskuksien merkitysten lisäntyessä vanhat pitäjät alkoivat menettämään äärialueitaan uusille ajan mukana kasvaneille keskuksille, jota muodostuivat omiksi pitäjikseen. v. 1855 päätti senaatti tehdä Suonenjoesta itsenäisen seurakunnan. Sydänmaan alue siirtyi Suonenjokeen 1867.

Heinäveden saadessa pitäjän statuksen 18.10.1852, siirtyi Juurikkasalmen, Varistaipaeen, Kypäräjärven, Rummukkalan ja Polvijärven kylät sekä muutamia taloja Haapamäen, Huovilansalmen ja Soinilansalmen kylistä uuteen pitäjään.

v. 1864 Kartansalon alue siirtyi Tuusniemen vasta perustettuun seurakuntaan.

Varkauden ero

Edellisillä vuosikymmeninä alkanut kunnan alueen pieneneminen jatkui 1800-luvun loppupuolella. V. 1873 pyysi kohmansalon talon nro. 4 omistaja Petter Heiskanen, että hänen talonsa siirrettäisiin Heinäveden seurakuntaan. Siirto toteutetiin v. 1875.

Kunnan etelälaidalla jatkui Varkauden ruukin separatistinen kehitys. Ruukkiyhdyskunnan kasvaessa sen erilaisuus emäpitäjään verrattuna nousi yhä voimakkaammin näkyville. Ruukinseurakunnan perustamisen (v. 1865) jälkeen Varkauden ja Leppävirran suhteet olivat jo etäiset, mutta 1880-luvulta lähtien alkoi kasvaa suoranaista kitkaakin. Kuntakokouksissa se näkyi ennenmuuta siinä, että Varkautelaiset tunsivat tulleena väärin kohdelluksi verotuksessa ja yhteisten rasitusten jakautumisessa. Erityisesti Varkautelaisia hiersi velvollisuus osallistua kunnan kansakoulujen ylläpitokustannuksiin. Niinpä kuin itsestään, alkoi ruukkilaisten pyrkimys itsenäisiin oloihin alkoi voimistua.

Lähde: Leppävirran kotisivut Leppävirran Historia Osa 1 ja 2, Leppävirran kirja