Pukin Pikku Apuri (Santa's Little Helper) on piirrossarjassa Simpsonit esiintyvä koira. Pukin Pikku Apurin ensiesiintyminen oli jaksossa Joulurauha (1989).
Koira päätyi Simpsonien perheeseen erään onnettoman jouluaattona käydyn koirien juoksukilpailun päätteeksi. Homer yritti epätoivoisesti saada kasaan rahaa perheen joululahjoihin veikkaamalla kisan voittajaa. Vaikka Homerilla oli sisäpiirintietoa koirasta, jota kannattaisi veikata, hän laittoi viime hetkellä rahansa likoon koiran puolesta, jonka nimi on Pukin Pikku Apuri – Homer kuvitteli koiran nimen olevan hyvä enne. Pukin Pikku Apuri hävisi koko kisan ja Homer hävisi rahansa. Homerin ja Bartin poistuessa kilparadalta he huomasivat, että omistaja hylkäsi tämän kisan hävinneen koiran. Bart pyysi Homeria ottamaan koiran ja niinpä siitä tuli joululahja koko perheelle. Siitä lähtien Pukin Pikku Apuri on ollut erottamaton osa perhettä: se on hakenut päivän lehden Flandersin pihatieltä, kaivanut kuoppia pihaan (olipa sillä jotain haudattavaa niihin tai ei) ja hotkinut sen ulottuville jätettyä ihmisten ruokaa.