Silta on seitsemän metriä leveä, noin 265 metriä pitkä ja sen alituskorkeus on kuusi metriä. Silta rakennettiin vanhan lossilinjan pohjoispuolelle. Vanhat lossin rantarakenteet ovat vielä nähtävissä. Sillan rakentamista vastustettiin aikanaan voimakkaasti. Rakentamispäätös oli kuitenkin saarien vakituisen asukaskunnan ja yli 200. kesäasunnoissa aikaansa viettävien eduksi.
Katsoessasi kätköltä kaakkoon, niin voit hahmottaa yhden paikallisen erikoisuuden 1990 -luvulta. Ajan trendien mukaisesti myös Taivassalossa oli laskettelurinne, jonka paikan erottaa lehtipuuvaltaisena kaistaleena muutoin havupuita kasvassa rinteessä. Rinne päättyi aivan meren rantaan ja laskettelijat kiskottiin takaisin ylös ankkurihissillä. Toiminta hiipui nopeasti ja paikalla edelleen olevat rakennukset myytiin kesäasunnoiksi.