Tämä kätkö tutustuttaa vierailijan Turun kahteen jäljellä olevaan kaasukelloon.
Turun ensimmäinen kaasulaitos otettiin käyttöön vuona 1862 Eerikinkadun ja Ursininkadun kulmauksessa. Alussa kaasua oli käytetty lähinnä katuvalaisuun, mutta 1800-luvun lopulla kaasulla alettiin myös lämmittää ja kaasun käyttö yleistyi turkulaisissa kodeissa. Asukasluvun kasvaessa vanhan kaasulaitoksen säiliöt eivät enää riittäneet kaasun tarpeeseen etenkään pimeänä vuodenaikana ja niin alkoi uuden kaasulaitoksen ja uuden kaasukellon suunnittelu.
1911 tehtiin päätös uuden kaasulaitoksen rakentamisesta Turun V kaupunginosaan Aurajoen itärantaan. Aluksi rakennettiin vain kaasun varastointiin tarvittava kaasukello, koska vanha laitos pystyi yhä tuottamaan tarpeeksi kaasua. Rakennuksen suunnitteli kaupunginarkkitehti J. Eskil Hindersson ja kaasukellon teknisen osan rakentajaksi valittiin saksalainen Dampfkessel und Gasometer-fabrik A. G. vorm. A. A. Wilke & Co. Pyöreässä tiilestä muuratussa puhdaslinjaisessa kaasukellorakennuksessa on viitteitä klassismiin. Kellon sisäänkäynnin yläpuolella on iso kelloa muistuttava kaasumittari, joka näytti kellossa olevan kaasun määrän. Sisäpuolella oleva varsinainen kaasukello koottiin samaan aikaan suojarakennuksen rakentamisen kanssa, jolloin koko komeus päästiin täyttämään kaasulla suunnitellussa aikataulussa 16.10.1912. Kaasu johdettiin vanhalta kaasulaitokselta aurajoen alitse 3100 metristä putkistoa pitkin uuteen kaasukelloon.
Ensimmäinen maailmansota viivästytti uuden kaasulaitoksen rakentamista uudelle paikalle ja sitä päästiin suunnittelemaan vasta 1920-luvun lopulla. Uusi kaasulaitos valmistui vuoden 1929 loppuun mennessä uuden kaasukellon ympärille ja siihen kuului kattila- ja pajarakennus, kojeistorakennus, ammoniakkirakennus, konttorirakennus ja kaasumestarin asuinrakennus.
Jo 1930 kaasulaitos esitti varalle rakennettavaksi toista, pienempää kaasukelloa. Aluksi suunniteltiin rakenteeltaan avonaisen kellon rakentamista, mutta 1936 päätettiin rakentaa 3500 m3 korkeapainesäiliö varakelloksi. Metallinen kaasupallo valmistettiin viereisellä Crichton-Vulcanin tehtaalla ja sen teknisestä suunnittelusta vastasi Onni Puro. Pallo on koottu 24 samanlaisesta kaarevasta metallilevystä niittaamalla ja se edustaa mestarillista levysepän ammattitaitoa. Kaasupallo valmistui 1937.
Nykyisen paikalleen olevan kaasukellon lounaispuolella rakennettiin vielä kolmas kaasukello vuosina 1952–54. Teleskooppirakenteinen uusi säiliö ei saanut suojarakennusta ympärilleen ja sen vuoksi sen rakenteet jäätyivät pakkasilla aiheuttaen ongelmia kellon toimintaan. Tämä kolmas kaasukello on sittemmin purettu.
Kaasunkulutus lisääntyi tasaisesti 1950-luvulle asti ja alkoi laskea muutaman prosentin vuodessa 1960-luvun lopulta lähtien. Kaasunkulutuksen huiput olivat 1950–70 aina 23.12. perheiden valmistaessa jouluateriaa. Turun kaasulaitos lopetti toimintansa vuoden 1973 loppuun mennessä, jolloin kaasulaitoksen rakennukset siirtyivät Wärtsilän omistukseen.
Kaasulaitoksesta on jäljellä enää iso kaasukello ja pallon muotoinen varasäiliö, viimeiset konttorirakennukset ja paja-kattilarakennus purettiin 1994 uuden asemakaavan tieltä. Kaasukellolle on etsitty kauan uutta käyttöä ja onpa sitä meinattu purkaakin välillä. 2000-luvun alussa kaasukello siirtyi Turun kaupungin omistukseen ja rakennukseen tehtiin ulkoasuremontti. 2001 kaasukello sai vihdoin uuden käytön kun Turku Energia esitti sitä käytettävän kaukolämpöakun sijoituspaikkana, lämpöakun peruskivi muurattiin 2003. Kellon yläosaan on suunniteltu lisäksi toimisto- ja ravintolatiloja. Pallonmuotoisen varakellon kohtaloa ei ole vielä ratkaistu.
Lähteet: Sanna Kupila: Turun kaasukellot (Turun maakuntamuseo, 2008)