Joskus kummitustarinat liittyvät tiettyyn paikkaan. Samassa paikassa voi olla useitakin toisistaan poikkeavia tarinoita. Tällainen on Vartsalan ”Römstaalin mäki”, jonka aivan tarkkaa sijaintia ei tällainen ”uus- ja vieläpä osa-aikakustavilainen” tiedä, mutta Norpin ja Syörpön rajalla sen sanotaan olleen, mikä viittaa vahvasti Kleivan alueeseen (toki perheestä löytyy myös ihan alkuasukkaita, jotka ovat auttaneet oikeiden paikkojen löytämisessä). Kätkö on myös sijoitettu Lukkarinmäkeen, mikä niin ikään viittaa suoraan paikan tarinoihin. Kätköjen sijoittamiseen liittyvässä ongelmassa on mukana myös se että kustavilaiset eivät puhu kuten muut, vaan melkein jokaisella kartan nimellä on kustavilaisten suussa jokin toinen nimitys. Eikä se ole mitenkään varmasti sama kaikilla kustavilaisilla, joita pääsee haastattelemaan.
Täältä löytyy ainakin kaksi erilaista tarinaa. Aikaisemmin kätkösarjassa on kerrottu lapsivainajaperinteestä, jonka yksi keskeinen osa ovat myös kertomukset tapetusta lapsesta, joka huutaa nimeä itselleen tai haluaa tulla haudatuksi siunattuun maahan. Välitilassa ei ole hyvä olla ja lapsi kaipaa lepoon muiden kuolleiden joukkoon. Tästä SKS:n kansanrunousarkisto kertoo seuraavasti:
”Römstaalinmäessä, vähän yläpuolella Pahaa vuorta oli vanha mänty. Sanotussa kohdassa sanotaan pienen lapsen kummitelleen ja pyörineen männyn juurella. Kerran taas vanha lukkari kulki ohitse. Alkoi kuulua hentoa ja pientä lapsen itkua. Mies kysyi, kuka siellä itkee? Hento lapsen ääni kertoi sitten, kuinka hänet oli tapettu ja luut kätketty männyn juurelle, ja pyysi, että hänet vietäisiin siunattuun maahan. Seuraavana päivänä tultiinkin tutkimaan ja löydettiin männyn juurelta ihmisen luita, jotka sitten vietiin siunattuun maahan. Sen päivän perästä lakkasi kummittelu.”
Samasta paikasta löytyy toinenkin perinteeseen hyvin kytkeytyvä tarina, joka niin ikään on kirjattu SKS:n kansanrunousarkistoon. Tällaisissa kummitustarinoissa ihmisiä ajaa takaa suuri aavejoukkio, usein sotajoukko. Joskus tämä liittyy paikalla käytyihin taisteluihin, joskus kokonaan muualla kuolleisiin sotureihin. Voipa ajatukseen johtaa myös raamatullinen viittaus taivaallisiin sotajoukkoihin.
”Joukko nuoria miehiä oli menossa Norppiin tansseihin pyhäiltana. Noustessaan juuri ylös Römstaalin mäkeä kuulevat he yhtäkkiä takaansa kovaa kavion kopsetta, aivan kuin suuri joukko rakuunoit olis ajan peräs. Yksi joukosta sanookin: Mennääs ny tiä viäre ja vähä äkki, et pääsevä sivu. Miehet pysähtyvät ja menevät tiensivuun, mutta siinä samassa kavion kopse lakkaa. Näkymätön ratsujoukko oli seurannut miehiä, niin uskottiin. Lähipensaatkin etsittiin, muttei löydetty jälkiäkään rakuunoista. Usein muulloinkin oli vanhaan aikaan ratsujoukko ajanut kulkijoiden kintereillä sanotussa kohdassa.”
Kuitenkin niissä paikoissa, joihin liittyy useita kummitustarinoita, on jotain merkillistä. Ovatko ne sitten todellisia kummituksia, paikalla nähtäviä erikoisia luonnon muodostumia, vanhoja uhripaikkoja joiden sijainti on kulkenut ihmisten puheissa ja lopulta muuttunut kertomuksiksi vai ainoastaan paikalla asuneen hyvän kertojan elämään jäänyttä hengen tuotetta, kuten tässäkin tapauksessa. Römstaalin mäestä kuuluu kertoneen kiertävä suutari, joka tykkäsi kertoilla lapsille tarinoita ja oli muutenkin kummallinen mies. Kertovat hänen tykänneen tehdä töitä tavattoman myöhään ehtoolle, joskus puoleen yöhönkin saakka, mikä ei mitenkään ollut tavallista niihin aikoihin. Nukkumaan kuitenkin mentiin hyvissä ajoin. Mutta vaikka tarinat ehkä tulivatkin kertojan kautta - niin silti ne ovat kertomassa jostain.
Tämä kätkösarja esittelee Kustavin kummitustarinoita. Kummitus, aave tai haamu on uskomuksissa kuolleen ihmisen tai eläimen sielu, joka kulkee elävien maailmassa, usein samoilla paikoilla kuin eläessään. Kummittelevien sielujen väitetään usein yrittävän saattaa loppuun jotain tehtävää, joka jäi elämässä tekemättä, tai kärsivän rangaistusta pahoista teoistaan. Hyvin usein kummitukset myös varoittavat jostain. Suomalaisissa kummitustarinoissa esiintyy kiusaavia ja houkuttavia henkiä kuten ihteriekkoja ja liekkiöitä, mutta tavanomaisimmin kummitukset pikemmin suojaavat ihmisiä, jotta nämä eivät joutuisi vaaraan tai tekisi pahoja tekoja. Hyvin usein kummitukset ovat esimerkiksi itsemurhan tehneitä naisia, joilla on taustallaan lapsen surma. Näillä tarinoilla pyrittiin varoittamaan tyttöjä tutustumasta poikiin liian läheisesti ennen avioliiton tuomaa turvaa. Kummitusten katsotaan usein olevan jonkinlaisessa välitilassa, kuolleina, mutta kykenemättöminä siirtymään tuonpuoleiseen. Joskus kummitustarinoissa esiintyy myös erilaisia hirviöitä ja pelottavia näkyjä, joita ihmiset ovat ajatelleet nähneensä. Kummitukset voivat liittyä myös tiettyihin päiviin, kuten kirkollisiin juhliin tai esimerkiksi auringon- ja kuunvaiheisiin. Näistä ajoista tavanomaisimpia ovat täysikuulla tai vaikkapa juhannuksena ja kevätpäiväntasauksen (pääsiäinen) aikaan liikkuvat kumitukset ja noidat.
Kätköjä on yhdeksän, sillä salainen oppi kertoo erään vanhan kirjan mainitsevan, että 9 on olevaisen ja tulevaisen pyhä luku. Vaikka noituuteen ei nykyisin enää uskotakkaan, sopii leikkiin kuitenkin hyvin valita luvuksi sellainen, jolla on tekemistä magian kanssa. Tietenkään kätköillä itsessään eivät ole mitään taikuutta, vaan tarkoitus on esitellä kansanperinnettä joka on ollut voimakkaasti mukana myös Kustavin alueen kertomuksissa. Koska kätkösarja on tehty esittelemään Kustavin historiallisia tarinoita, ovat kätköt lähinnä melko helppoja löytää, vaikkakin ne on valmistettu niin, että pientä vaivaa on nähtävä. Viimeistään vihje paljastaa kätkön (paitsi silloin kun pitää ”piruilla”) Jokaisen kätkön tekotavasta voit myös löytää jotain kummitustarinaan viittaavaa.