Ensimmäinen patsas, jonka muistan nähneeni on Kauko Räiken Sampo –monumentti. Sen huomasin lapsuuden kaupunkimatkoilla jo 1970-luvulla. 1980-luvun kirjastokäynneillä vaikutuksen teki Lauri Räiken Kaverukset. Jos olet autolla liikkeellä, näet todennäköisesti molemmat teokset, kun ajat alkupisteelle. Nämä patsaat loivat pohjaa niin nykyiselle Kankaanpään Taidekehälle kuin itsellenikin suurena ulkoilmataiteen ystävänä.
Tämä kolmen pisteen multi esittelee muutamia kaupungin taideteoksista. Alku ja välipisteeltä löydät patsaat. Mikäli kuljet välin jalkaisin, näet muutamia teoksia myös matkan varrella. Joku taiteilija on tainnut poiketa myös loppupisteen lähimaastossa. Alkupisteeltä on loppupisteelle matkaa linnuntietä noin 600 m.
Kuljitpa miten tahansa pisteeltä toiselle, muista noudattaa kulloisenkin paikan etikettiä.
Alkupisteessä näet kankaanpääläiseen urheiluun läheisesti liittyvän patsaan. Taidekehän patsailla on nimilaput, joista löytyy patsaan numero. Tämän patsaan numero olkoon A
Tilapäinen edit: alkupisteelle ei näemmä pääse, suurin osa ratkoo tämän jo kotona, niin en laita hyllylle. Eka teos on jättimäinen pesäpalloräpsä pystyssä. Teos löytyy Taidekehän pdf-luettelosta netistä tai Torikadun ja Keskuskadun välissä olevan Taitokeskuksen edessä olevasta infopatsaasta. Liikuntakeskuksen etupuolen remontti ei kestäne kauaa, joten pian teoskin on taas nähtävillä.
Välipiste:
N 61° 48.A*9+400 E 022° 24.A*60+10
Välipisteeltä löydät neliosaisen kivisen teoksen. Sen teosnumero olkoon B
Loppupiste:
N 61° 48.B*A*A-369 E 022° 24.B*40+85