Lyhyesti
Metsähaapa eli haapa (Populus tremula) on lehtipuu, joka kuuluu haapa- ja poppelipuiden sukuun. Se on nopeakasvuinen puu, jonka lehdet värisevät pienessäkin tuulessa. Puuaines on pehmeää ja vaaleaa.
"Värisee kuin haavanlehti"
Haavan tieteellinen lajinimi ”tremula” tarkoittaa värisevää. Ilmiöhän on tuttu: ei niin pientä tuulenhenkäystä, ettei se saisi haavan suuria, pyöreitä ja mutkalaitaisia lehtiä liikkumaan. Lehtiruoti nimittäin on poikkeuksellisen pitkä, itse lehden pituinen, ja sivusuunnassa litteä. Lehden liikkuminen varmistanee sen, että kaikki haavan suuren lehtimassan osaset hyötyvät kohtuullisesti tarjolla olevasta valosta, jota haapa tarvitsee runsaasti.
Levinneisyys
Metsähaapaa tavataan suuressa osassa Eurooppaa, Vähä-, Keski-, Pohjois-, ja Itä-Aasiassa sekä Afrikan Algeriassa. Suomessa haapa kasvaa koko maassa. Pohjois-Amerikassa elää samankaltainen laji amerikanhaapa (Populus tremuloides).
Elinympäristö
Haapa viihtyy mieluiten muhevan ravinnerikkaassa lehtomullassa, muttei pelkää melko karujakaan kasvupaikkoja. Suuria yhtenäisiä metsiköitä se ei meillä yleensä muodosta, tavallisesti vain muutaman puun ryhmiä, jotka usein saavat alkunsa yhdestä ainoasta yksilöstä ja tyvivesoista lisääntyen säilyvät paikalla sukupolvesta toiseen. - Kaksikotinen haapa kukkii vapun tienoilla. Kesäkuun alussa villakarvaiset siemenet leviävät tuulen mukana lumihiutaleitten tavoin. Vaikka siementuotanto on erittäin runsasta, suvullinen lisääntyminen on vähäistä ja tehotonta.
Haapa voi kasvaa 30 metrin pituiseksi. Haavan juurakko saattaa olla jopa tuhansia vuosia vanha, vaikka yksittäiset puut elävät harvoin yli sataa vuotta. Kun vanhat rungot kuolevat, juurakosta nousee esiin uusia. Komeat, ikääntyneet haavat alkavat lahota sisältä käsin ja suovat näin asuinsijan monelle kolopesijälle ja uhanalaiselle eliölajille. Vanhat haavat ovat erityisen arvokkaita luonnon monimuotoisuuden kannalta. Haavalla voi elää jopa 350 lajia sieniä, jäkäliä ja hyönteisiä. Haavan puuaines on herkästi lahoavaa ja siksi lukuisa joukko kääpiä ja muita lahottajasieniä viihtyy haavassa.Unohtaa ei sovi selkärangattomien suurta haapaan sitoutunutta joukkoa, esimerkiksi monien perhosten toukille haapa on tärkeä ravintokasvi.
Haavat selviytyvätkin metsäpaloista hyvin, sillä liekit ja niiden kuumuus eivät yllä maanalaisiin osiin. Haapa yhteyttää lehtiensä lisäksi myös rungollaan.Haapa ei ole ollut kovin suosittu puu: sitä on pikemminkin vihattu, koska sitä on ollut vaikea kitkeä metsästä pois. Haapa tekee paljon juuri- ja kantovesoja ja on erittäin nopeakasvuinen, joten se kilpailee hakkuuaukeilla tehokkaasti kaupallisesti merkittävämpien lajien kanssa. Haapa on myös männyn taimia vaurioittavan männynversoruostesienen toinen isäntäkasvi. Ruoste aiheuttaa nuoriin männynkasvaimiin mutkaisuutta.
Haavan tuholaisista tärkeimmät ovat runkohaapsanen (Saperda carcharias), äkämähaapsanen (Saperda populnea) ja isohaavanlehtikuoriainen (Chrysomela populi). Haavan harmaa kuori miellyttää monia kasvinsyöjiä myyristä hirviin. Usein nuoria haapoja kaadetaankin riistanhoitosyistä talvella jänisten ruuaksi.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta haapa on Suomen metsien avainlaji. Tikat hakkaavat mielellään pesäkolonsa sen pehmeään ja sisältä usein lahoon puuainekseen. Tikankoloja käyttävät sitten monet muut lintulajit pesä- ja lepopaikkoina. Varsin monet nisäkkäätkin käyttävät tikankoloja hyväkseen, mm. orava, näätä, lepakot ja liito-orava.
Nykyiset metsänhoitosuositukset neuvovatkin säästämään haapoja metsänhoitotoimissa.
Haavan käyttö
Haapaa ei meillä puulajina ole arvostettu niin paljon kuin ehkä olisi syytä. Puuaines on melko pehmeätä, kevyttä ja valkeata, ja näitä ominaisuuksia voisi käyttää hyödyksi. Haapaa käytettiin meilläkin hitaan palavuuden vuoksi tulitikkupuuna aina vuoteen 1995, jolloin viimeinen tulitikkutehdas suljettiin. Saunan laudepuuna se ei tunnu yhtä kuumalta kuin tiiviimmät puulajit, ja se kestää vettä. Näin ollen se on vaikkapa veneitten istuinlaudoiksi tai laitureiksi sopivaa. Voipa sitä käyttää hirsirakenteisiinkin, sillä kerran kuivuttuaan ja maasta eristettynä haapa on hyvin lahonkestävää. Lisäksi sen pinta harmaantuu nopeasti, joten haavasta saa rakenteita, jotka eivät tarvitse pintakäsittelyä. Haapa sopisi hyvin myös mekaanisen ja kemiallisen massan valmistukseen, sillä sen käsittely vaatii vähän kemikaaleja ja tuloksena on hyväpintaista paperia. Kirkniemen paperitehdas käyttää edelleen haapaa laadukkaan painopaperin valmistuksessa. Haapaa ei kuitenkaan ole riittävästi saatavilla.
Haapalauta on sahattava säteen suuntaisesti, jolloin se ei kieroudu. Ohuena levynä se on kevyt ja kuultava. Ilman pintakäsittelyä haapa on parhaimmillaan keveiden laatikostojen materiaalia. Luontaisen nukkaisuuden poistaminen on taitolaji. Muinoin järeistä haavanrungoista valmistettiin haapioita, eli koverrettuja veneitä. Haapaa käytettiin myös rakentamisessa ja paanukatoissa. Haapaa käytettiin paljon valkoisuutensa vuoksi kauhoihin ja puulusikoiksi. Silputtua haapaa käytetään jonkin verran myös eläinten pahnoina, koska siinä ei ole fenoleja, joiden arvellaan aiheuttavan eläimille hengitysvaivoja.
"Metsänpeitost päästetään siten, että
märän haavan kupeesta vanhalla veitsellä
leikataan kuorta siten, että se
kuoren suikale jää kiinni kumpaisestakin
nenästä. Siitä sen kuoren alatse
huudetaan kolmesti metsään: ”Paha
akka, suomittu akka, päästä irti lehmäni!”