tavi2: Hyvä, helppo, hienon paikan esittelevä kätkö on nyt tullut tiensä päähän, kun ensimmäinen DNF paukahti peliin.
Onhan jo pitkään ollut viitteitä siitä, että uudet alueen haltijat levittävät reviiriään ja purkki alkaa olla toisen tontilla.
Alunperin purkki sijoitettiin paikkaan, joka oli kätkijän ystävän, nyt jo edesmenneen, tontin vieressä. Ns. kylän yhteisellä maalla.
Mutta niin aika ja EU muokkaa kaikkea, jopa purkkien paikkoja.
Kiitokset kaikille kätköllä käyneille ja uutta paikkaa pukkaa, kunhan kekataan. Kätköilemisiin.