KALTIMON VANHA KANAVA:
Pielisjoen kanavointi oli oman aikansa suurhanke. Pielisjoen kanavan suurimman yksittäisen työkohteen, Kaltimon kanavan rakentaminen aloitettiin kesäkuussa 1876. Työmaalla työskenteli yli 400 miestä. Kanavauoma erotettiin koskista noin 2,5 kilometriä pitkällä maapenkereellä. Kaltimon sulut tehtiin kivestä, sillä kallio oli hyvää. Kanavankaitsijan rakennukset pystytettiin kosken ja kanavan väliin muodostuneelle saarelle. Kanavan yli tehtiin kääntösilta. Kaltimon kanava avattiin heinäkuussa 1879. Nykyisellään Kaltimon kanava, Kanavaranta, on kunnan omistuksessa. Kanavarantaa käytetään kunnan omiin tilaisuuksiin. Taloa vuokrataan myös ulkopuolisille.
KANAVARANTA:
Kanavarantarock on Enossa jo vuodesta 1986 järjestetty oman paikkakunnan yhden päivän nuorisomusiikki -tapahtuma.Kanavarantarock on järjestetty vuosittain kauniilla paikalla Enon kanavarannassa Pielisjoen varrella vanhan venekanavan vieressä. Rockissa on nähty ja kuultu enemmän ja vähemmän kuuluisia suomalaisia muusikoita ja bändejä. Ns. Isommista bändeistä lavaa on käynyt rymyyttämässä viime vuosina mm. Pelle Miljoona, Nightwish, Kotiteollisuus, To/Die/For...