Uittoränni on vielä nähtävissä Raasakan
voimalaitos -kätkön lähistöllä.
You can see a log transport launder near the Raasakan
voimalaitos -cache.
Iijoen uittomuistomerkki on Kunnantalon rannassa;
myös siitä lähistöltä löytyy kätkö: Piste
Iin päälle.
There is a monument near the cache Piste
Iin päälle.
Iissä järjestetään myös vuosittainen tukkilaistapahtuma.
There is also a yearly Kuningasjätkä
competition in Ii.
1900-luvulla Iijoen uitto on ollut pääasiassa irtouittoa, jossa
puun kuljetus perustuu virtaavan veden voimaan ja puut kulkevat
vapaana virran mukana. Ihmisen työnä on vain estää puiden pääsy ja
jääminen sivu-uomiin ja rannalle, hinata puut paikoista, joissa ei
ole virtaa sekä lajitella puut oikeille omistajille uiton
päätyttyä. Etenkin toisen maailmansodan jälkeen uittoväyliä
parannettiin perkaamalla koskia ja syventämällä lasku-uomia.
Uittotyöntekijät kerääntyivät hyvissä ajoin uittoväylien
varsille odottamaan uittotöiden alkamista, sillä laittotyöt
alkoivat heti jäiden lähdettyä. Osa miehistä oli aloittanut jo
aikaisemmin hankitöillä, joihin kuuluivat mm. työvälineiden
valmistaminen ja kunnostaminen. Purouitossa purojen jyrkkiin
mutkakohtiin asetettiin vitsaksilla toisiinsa sidottuja tukkeja eli
otvia estämään puiden ruuhkautumista. Vastaavasti jokiväylille
asetettiin ohjepuomeja estämään puiden pääsy lahtiin ja
sivu-uomiin. Veden säännöstelyä varten rakennettiin patoja eli
tammia. Laittoon kuului myös vastuiden rakentaminen. Vastuu
rakennettiin yleensä sivujoen tai puron suuhun, jotta sivujoelta
uitettavat puut eivät pääsisi ennen laskuluvan saamista pääväylään.
Myös pääväylään rakennettiin vastuupuomeja pysäyttämään puun kulku
tarvittaessa.
Kun valmistelutyöt oli saatu päätökseen, alkoivat vyörytykset.
Vyörytyksen päätyttyä ja tukinlaskun alettua perustettiin
uittoroikat eli työryhmät, joita johtamassa oli kymppi eli
työnjohtaja. Roikat hajotettiin ketjuksi pitkin jokivartta.
Vonkamiehelle määrättiin vonka- eli vartiopaikka, josta nämä
vartioivat, että tukit pääsivät huilaamaan esteettömästi. Joskus
puut saattoivat ruuhkautua. Jos ruuhkaa ei saatu heti purettua,
saattoivat puut ruuhkautua niin pahasti, että ruuhkan purkaminen
kesti useita tunteja, pahimmillaan jopa viikkoja.
Puita ryhdyttiin laskemaan alas vastuulta sitä mukaa kun vesi
alempana oli laskenut niin paljon, että tukit eivät päässeet
törmien yli pelloille tai metsiin. Puu kulki virran mukana ja
miehet seurasivat sumaa alajuoksulle päin. Virtaavassa vedessä työ
oli yleensä puun kulun tarkkailemista ruuhkien estämiseksi
(vonkaaminen), ruuhkien purkamista ja rantojen puhdistamista
(katiminen). Suvantopaikoissa puun kulkua autettiin vetämällä
tukkisuma takapuomilla.
Kun puut oli saatu uitettua purosta tai sivujoesta oli vuorossa
uittolaitteiden purkaminen ja hännänajo pääväylään. Ison joen
haarassa vähennettiin usein miehiä ja haarajokien uitot
yhdistettiin yhdeksi ison joen uitoksi, mikä jatkui jokisuulle
saakka. Miehet toki vaihtuivat satojen kilometrien matkalla, sillä
lähiseudun talolliset työskentelivät yleensä vain muutaman kymmenen
kilometrin päässä kotoaan.
(Lähde: Anniina Aho ja Paula Suutari (toim.) Ikipoola. Iiläistä
uittoperinnettä. Oulu 1994)
http://www.iinhamina.fi/sivu/fi/historia/iu/
Log driving in Wikipedia
Log driving is a means of log transport which makes use of a
river's current to move floating tree trunks downstream to
sawmills. It was the main transportation method of the early
logging industry in Europe and North America. When the first
sawmills were established, they usually were small and were
established in the forest in temporary facilities, then moved to
new areas as the timber was exhausted. Later, bigger mills were
developed that were not portable, and these were usually
established in the lower reaches of a river, with the logs brought
to them by floating downriver by log drivers.
To ensure that logs drifted freely along the river, men called
"log drivers" were needed to guide the logs. This was an
exceedingly dangerous occupation, with the drivers standing on the
moving logs and running from one to another. When one caught on an
obstacle and formed a logjam, someone had to free the offending
log. This required some understanding of physics, strong muscles,
and extreme agility. Many log drivers lost their lives by falling
and being crushed by the logs.
Log drives were often in conflict with navigation, as logs would
sometimes fill the entire river and make boat travel dangerous or
impossible. On small tributaries logs could only be driven during
the spring flood, when thousands of logs, cut during the winter
months, were sent downriver. Each timber firm had its own mark
which was placed on the logs. Obliterating or altering a timber
mark was a crime. At the mill the logs were captured by a log boom,
and the logs were sorted for ownership before being sawn.