Sorronniemen uimapaikka Traditional Cache
-
Difficulty:
-
-
Terrain:
-
Size:  (small)
Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions
in our disclaimer.
Kätkö Kymijoen maisemissa Iitin kirkonkylässä.
Eräänä päivänä tutkistelin pitkästä aikaa kristallipalloani ja huomasin jotain mielenkiintoista tapahtuvan hamassa tulevaisuudessa Sorronniemen alueella Iitin kirkonkylässä. Sinnehän on tulossa uimapaikka ja vesiretkeilyn tukikohta aika mukavaan paikkaan. No, todennäköisesti tämä uimapaikan lähialue tulee säilymään kuitenkin luonnontilaisena, sillä rannan tuntumassa kasvaa rauhoitettua punakämmekkää.
Mainittakoon vielä, että uimapaikan pohjois- ja eteläpuolelle on tulossa myös yhteensä 13 omarantaista omakotitalotonttia, tosin tämä seikka ei varmaan kiinnosta ketään. Kukapa nyt haluaisi asua ympärivuotisesti vesistön äärellä Suomen kauneimmassa kirkonkylässä. Lisäksi alueelle ollaan kaavoittamassa 42 muuta tonttia.
On todennäköistä, että alueen kunnallistekniikka ja rakentaminen toteutetaan useassa eri vaiheessa 5-10 vuoden aikana. Kätkön toteutus on jo suoritettu ja sen lähialue tulee joka tapauksessa jäämään virkistysalueeksi uimapaikkoineen tai ilman sitä. Alueella on myös vanhan uittokämpän perustukset.
Additional Hints
(No hints available.)