Jo ennen I maailmansodan puhkeamista Pietarin puolustuksen kannalta ongelmalliseksi suunnaksi nähtiin Suomi. Pelkona oli saksalaisten hyökkäys valtakunnan silloiseen pääkaupunkiin Pietariin Suomen alueen kautta - pelko, joka neljännesvuosisata myöhemmin sytytti talvisodan. Maailmansodan puhjettua rakennettiin Helsingin ja Viipurin maalinnoitukset. Lisäksi venäläiset rakennuttivat kolme erillistä linnoitusketjua, joiden tarkoitus oli kuluttaa ja viivyttää mahdollisen hyökkääjän joukkoja Suomen sisämaassa ja tuhota ne lopullisesti viimeistään Kannaksella. Iitin, Jaalan ja Elimäen kenttälinnoituksien tarkoituksena oli estää hyökkääjän pääsy Kouvolaan, josta lähtivät tärkeät rautatieyhteydet Kotkaan ja Pietariin.
On arvioitu, että linnoitustöissä olisi ollut jopa 100 000 suomalaista. Lisäksi töitä paiski tuhansia venäläisiä ja mm. kiinalaisia sotavankeja. Töihin otettiin kaikki halukkaat ja lisäksi niihin määrättiin miehiä pakko-otoilla. Linnoitustöistä maksettiin sen ajan mittapuussa varsin hyvää palkkaa, se oli lähes kaksinkertainen maatalouden palkkoihin verrattuna. Tästä johtuen maatalous kärsi työvoimapulasta tuohon aikaan. Työteho ei ollut useinkaan paras mahdollinen ja rokulipäiviä hankittiin tarjoamalla venäläisille valvojille vettä väkevämpää. Helpolla saattoi päästä myös ajettaessa hevosella kiviä valvojan merkitessä kuormat muistiin, jolloin hevosmiehet ajoivat samaa lenkkiä, eikä kyydissä ollut kuorma vaihtunut kertaakaan päivän aikana.
Linnoitustöiden loppuminen venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen johdosta 1917 toi joukkotyöttömyyden lisäten entisestään levottomuutta. Yhteiskunnalliset ongelmat ja linnoitustyömailla levinneet radikaalit asenteet loivat osaltaan pohjaa kansalaissodalle, joskin suurimpana syynä oli Venäjän vallankumous seurausilmiöineen.
Linnoitukset muodostuivat Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa maahan kaivetuista tai kallioon louhituista taistelu- ja yhdyshaudoista, konekivääripesäkkeistä, sirpalesuojista sekä miehistö- ja varastokorsukuopista. Kenttälinnoitukset jäivät keskeneräisiksi, eikä usein edes etulinjaa saatu kuntoon. Taaemmat asemat ja tykistön tuliasemat yleensä puuttuvat kokonaan.
Lyöttilän kylässä on useita linnoituskaivantoja. Näistä yhden ympäristöstä on maanomistaja raivannut kasvillisuutta ja varustanut kohteen opastauluilla ja viitoituksella. Paikalle johtaa tienviitta Lyöttiläntieltä ja autolle on pysäköintipaikka linnoitteelle johtavan polun alkupään vieressä. Kätkö on tehty maanomistajan luvalla tai oikeastaan hänen pyynnöstään. Reitin varrella on infotaulu, josta löytyy lisätietoa linnoituksesta ja elämästä noina aikoina.
Kolmella ensimmäisellä etapilla ei ole kätkörasiaa, vaan koordinaatit seuraavaan kohteeseen löytyvät linnoituspolun opasteista. Mitään ei tarvitse siirtää, sillä kaikki tarvittava on "näkyvästi" esillä, jos osaa oikeasta kulmasta katsoa. Välietappien tiedot löytyvät talvellakin, ainoastaan itse kätkörasia voi olla vaikeasti löydettävä jos lunta on parikymmentä senttiä enemmän.