Ratavahti Traditional Cache
-
Difficulty:
-
-
Terrain:
-
Size: 
(small)
Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions
in our disclaimer.
PS: Etelästä ei kannata kätköä lähestyä, ellei välttämättä halua kävellä ja ajella elämänsä ehtoopuolella olevaa tietä edestakaisin. Suora lainaus lokkauksesta.
Täällä päin jossain oli aikoinaan ratavahdin tupa, kuten alla olevassa kertomuksesta käyilmi.
Vuonna 1903 syntynyt veturinkuljettaja Visa Anttila muisteli kirjassa 'Radoilta ja ratojen varsilta' (SKS, 1963) isoisäänsä Johan Kustaa Juhonpoikaa (s.1857), joka oli vuosien 1884-85 saapunut Elisabeth-vaimonsa kanssa Oulaisiin rautateiden siltatöihin asettuen asumaan 'Vanhaan Lukkariin' kirkonkylään:
Radan valmistumisen lähestyessä työnjohdon taholta alettiin vanhempia ja kokeneempia kantamiehiä sijoittaa mm. ratavartijoiksi. Rata- tai rakennusmestari Bölja ehdotti isoisälleni seitsemän kilometriä Oulaisista etelään sijaitsevaa Pieskonmäen ratavahtipaikkaa, johon hän suostuikin. Tässä toimessa ja paikassa hän palveli eläkkeelle saakka v.1922, kuollen 23.5.1924.
Ratavartijan toimi oli rankkaa alkuaikoina, Resiinaa ei ollut, tarkastusmatkat ja kirkolla käynnit suoritettiin jalkaisin. Talvella kuului ratavartijan tehtäviin mm. lumen auraaminen kiskoilta, ylikäytävien ja kiskourien aukaisemisesta puhumattakaan. Lumi aurattiin kiskoilta työnnettävällä puskuauralla. Auran teräosa oli uralla varustettu rautalevy; viistoon asennettu, noin 50x35 cm pinta-alaltaan. Varsi noin kolmen metrin mittainen. Olen sen poikasena nähnyt resiinaputkassa. Aika urakka oli ollut kuusi kilometriä pitkän rataosuuden höyläämisessä, kisko mennen ja toinen palatessa. Onneksi tämä vaihe ei kestänyt kovin pitkään, koska lumiaurajunat tulivat käytäntöön. Nelipyöräinen resiina oli vaarin käytössä jo minun ollessani muistava pikkupoika. Tosin siinä ei ollut polkimia ja se oli kovin rautava, painaen ainakin 150 kiloa. Myöhemmin 1920-luvulla tulivat käyttöön kolmipyöräiset kevytrakenteiset resiinat, jollaisen vaarikin hankki viimeisinä palvelusvuosinaan omalla kustannuksellaan, kuten siihen aikaan kuului asiaan.
Vahtitupa, kuten sitä yleisimmin kutsuttiin, sijaitsi etelään viettävällä maalla itäpuolella rataa, tontti oli n. 80x80 neliömetriä. Tarkka etäisyys Helsingistä 651 km 450 m. Siinä oli myös ylikäytävä ja maantie, ja siitä seurasi vartioimisvelvollisuus, koska siihen aikaan vallitsi vanha aitauslaki veräjineen ja niiden sulkemisineen. Isoisäni hoiti vartiointia, joka ei ollut joka-aikainen. Ainoastaan päiväsydännä, henkilöjunien kulkuaikoina, hän pani merinohuivin päähänsä ja otti valkoisen lipun käteensä 'flakupussista', kävellen tuvan eteläpuolella 60 metrin päässä olevalle ylikäytävälle. Sopivasti kello 1-2 ajoissa meni toinen juna pohjoiseen ja Oulaisissa kohtasi etelääntulevan junan. Mummo näytteli molemmille junille selvä-opasteen, taikka signaalejahan ne silloin olivat, ja veturimiehet tekivät kunniaa. Ylikäytävän portit, 'ringit' olivat kolmiparruiset pitkät veräjät. Vahtitupa oli tuota tuttua mallia, mitoiltaan n. 5x10 m, pääty rataa kohti, sisäänkäynti pohjoisen puolelta, viisi kiviaskelmaa portaissa. Kamari radan puolella, ikkunoita siinä kaksi, etelä-pohjoinen. Eteisestä pääsi tupaan, ikkuna oli etelään ylikäytävälle. Tuvassa oli hella, pieni uuni sekä lämmitysuuni, kamarissa pyöreä 'kakluuni'. Hellan ja päätyseinän väliin jäi pieni työskentelytila. Seinän puolella oli patapenkki ja halkolaatikko, kaunista puusepäntyötä molemmat. Tuvan pitkällä päätyseinän puolella oli kova puupenkki, jossa vaarilla oli tapana ottaa ruokalevot, silloin kun sattumalta oli kotona päiväsaikaan. Ikkunan alla ruokapöytä, nurkassa korkea pohjalaiskaappi ja toisessa nurkassa mummon vanha myyniarkku. Lämmitysuunin edessä tai sivulla oli pikkupöytä ja pienet tuolit meille lapsille. Kamarissa oli pitkällä seinällä lyövä kello, kirjakaappi, jossa alahyllyllä lasien takana hartauskirjoja, ylähyllyllä Luonnonkirja, Maammekirja, sekalainen valikoima Liisa.tädiltä jääneitä oppikoulukirjoja sekä 'Buurisota' vihkoina, joka oli mielilukemistamme. Pari sänkyä sekä pieni sänky meikäläisiä kesävieraita varten. Kauniita pohjalaistuoleja muutamia kappaleita, keinutuoli ja vaatekaappi; korkkimatto kamarissa tuli niihin aikoihin asennettua. Tikapuut oli eteläsivulla ja niissä riippui kiikku. Räystäiden alla pesi monta paria räystäspääskyjä. Tuvan pohjoispuolella oli 'rekooli', jossa kasvoi pari kirvojen vaivaama tuomea, villiruusuja ja sitkeä punainen pensasangervokasvisto. Eläkeiän lähestyessä vaari osti valmiin tuvankehän Ylivieskan Kankaalta, siirrätti sen palstatilalleen radan varteen, jossa oli sopiva mäentöyräs. Nuorempi veljeni Jouko Julius oli vaarin ja timpurin apuna rakennuksella, joka käsitti tuvan ja kamarin. Välttämättömät ulkorakennukset myös rakennettiin. Siihen aikaan oli tapana, että ratavartijat ajoissa lähimailta hankkivat sopivaksi katsomansa vaarinloukon. Tämä oli kovin ymmärrettävää, koska useimmat vartijoista olivat ikänsä raataneet samalla paikalla, joten seutu oli käynyt kotoiseksi. Lähde.(kopio)http://www.jukkajoutsi.com/oulainen.html (huom: kuva ei ole oulaisista.)
/> /> 
Additional Hints
(No hints available.)