Kätköllä käydessä voi tutustua tyypilliseen, mutta suhteellisen
harvinaiseen, etelä-suomalaiseen rantalehtoon. Aikaisemmin
rantalehtojen määrää vähensi niiden raivaus pelloiksi sekä niille
tyypillisten jalopuiden käyttö tarvepuuna. Myös rantalaidunnus
haittasi lajien uudistumista. Nykyään vesien säännöstelystä johtuva
kevättulvien puuttuminen on johtanut siihen että kuuset ovat
yleistyneet jalopuiden kustannuksella rantalehdoissa.
Niemessä kasvaa lehdolle tyypillisiä jalopuita, kuten
esimerkiksi kynäjalavaa ja lehmusta, sekä muita lehtometsälle
tyypillisiä kasveja kuten pähkinäpensaita ja vaahteroita.
Joissakin kartoissa näkyy että Turuntiestä erkanee rantaa kohti
polku tai tie (topokartoissa polku, muissa tie tjsp). Kyseinen
ajoura on sateiden pilalle syömä eikä missään tapauksessa ole
ajokelpoinen henkilöautolla. Lähin pysäköintipaikka on Nokian
hautausmaalla
Lähin lähiliikenteen linja-autopysäkki on Nokianvaltatien
varressa kirkon kohdalla