Kätkö sijaitsee Keinukalliolta etelään kulkevan hiihtouran varressa. Auton voit jättää Keinukallion parkkipaikalle, josta kävelymatkaa kätkölle on noin 1,5 kilometriä. Kätkölle pääsee helposti myös pyörällä tai hiihtäen. Talvilöydettävyys ei kuitenkaan ole varmaa kovin lumisena talvena.
Itse kätkö on pieni kapseli, jossa ei ole kynää. Ota siis oma kynä mukaan!!
KALEVALA
Kalevala on Suomen kansalliseepos, jonka Elias Lönnrot (1802–1884) keräsi runonkeruumatkoillaan 1820- ja 1830-lukujen taitteessa pääsääntöisesti Vienan Karjalasta, mutta myös nykyisen Suomen alueelta kuten esimerkiksi Kainuusta. Kalevalan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1835 ja täydennetty versio vuonna 1849. Kalevala on käännetty 61 kielelle. Nyky-Suomessa Kalevan perintöä ylläpitää Kuhmossa sijaitseva Juminkeko (kts. kätkö "Voihan Juminkeko").
Kalevalan juoni perustuu Kalevalan sekä Pohjolan väliseen valtataisteluun. Tämä valtataistelu huipentuu Sammon ryöstöön, joka päättyy siihen, että ihmeitä tekevä Sampo tippuu mereen. Tunnetuimpia Kalevalan hahmoja ovat Pohjolan emäntä Louhi, seppä Ilmarinen sekä kanteletta soittava tietäjä Väinämöinen.
Kalevalan vaikutus suomalaisen kulttuurin kehitykseen on ollut suuri. Se on innostanut monia eri taiteenlajin edustajia parin sadan vuoden ajan kuten Akseli Gallen Kallelaa, Jean Sibeliusta, mutta myös tuoreempia Kingston Wallia, CMX:ää, Amorphistä tai kansainvälisempää Aku Ankan piirtäjää Don Rosaa.
ELIAS LÖNNROT IHMISENÄ
Elias Lönnrotista on kirjoitettu paljon ja hänestä löytyy helposti tietoa esimerkiksi alla olevista kirjoista sekä wikipediasta. Siksi olen koonnut alle ehkä hieman harvinaisempaa tietoa Eliaksen elämästä sekä luonteesta.
Syntymä ja koulutus. Elias syntyi vuonna 1802 Paikkarin torpassa vuonna räätälin Fredrik Johan Lönnrotin ja hänen vaimonsa Ulrika Wahlbergin neljänneksi lapseksi. Jo nuorena poikana Elias oli kiinnostunut opiskelusta ja vanhemman veljen avustuksella Elias opiskeli esimerkiksi Turun ja Helsingin yliopistoissa valmistuen lääketieteen tohtoriksi vuonna 1832.
Avioliitto ja perhe. Elias avioitui vasta 47 vuoden iässä Maria Piponiuksen kanssa. Lapsia syntyi viisi (neljä tytärtä ja poika), mutta valitettavasti heistä saavutti aikuisiän ainoastaan tytär Ida. Tästä johtuen Elias testamenttasi osan omaisuudestaan Sammatin emäntäkoululle menettämiensä tyttärien muistoksi.
Luonne. Elias Lönnrotia on kuvattu ihmisenä vaatimattomaksi. Toki moni suurmies on saanut saman maininnan osakseen, mutta Eliaksen kohdalla tämä väite pitänee myös paikkansa. Esimerkiksi vuonna 1847 Lönnrot kirjoitti hakevansa suomen kielen professuuria ainoastaan siinä tapauksessa, jos ”von Becker ja Castren eivät sitä hae”. Lienee turha mainita, että Elias olisi saanut tämän viran halutessaan jo Kalevalan tuomalla maineella. Lisäksi Elias asui viimeiset vuotensa Sammatissa syrjässä Helsingin seurapiiristä, koska hän oli kyllästynyt olemaan jatkuvan huomion kohteena. Ja vielä vanhana sekä arvostettuna merkkihenkilönä Elias usein pesi sukkansa itse.
Kritiikki. Eliaksen oli hyvin vaikea kritisoida ketään tai ottaa asioita henkilökohtaisesti. Nykypäivän tv-maailmassa hän ei olisi pärjännyt rauhallisen ja tasaisen luonteensa takia. Jos Elias kritisoi jotain, tapahtui se epäsuorasti. Esimerkiksi jos puuro oli liian suolaista, hän saattoi sanoa ”Tämä puuro on hyvää, mutta ensi kerralla pannaan pikkuisen vähemmän suolaa”. Itseensä tai kirjoituksiinsa kohdistunutta kritiikkiä hän ei ottanut henkilökohtaisesti kuten hän itsekin totesi kuolinvuoteellaan.
Huumori. Elias oli huumorintajuinen, mutta hänen huumorinsa ei ollut räiskyvää vaan hiljaista ja sydämellistä. Hyvän ystävän kissan kuoleman takia Elias väsäsi oheisen muistorunon:
”Tämä vaipui vanha kissa kuoli kunnon hiirensyöjä,
hän sai levon rauhaisemman kuin saa moni ihminen.”
Eläimet. Elias piti eläimistä kuten kissoista. Hän puheli eläimille, hoiti niitä hyvin ja varoitti lapsia rikkomasta linnunpesiä. Kärpäsiä ei saanut myrkyttää, koska ” kärpästen elinaika on muutenkin niin lyhyt”.
Lääkäri. Kuten tiedämme Elias toimi Kajaanin piirilääkärinä vuodesta 1833 vuoteen 1854. Sinällään työ ei ollut kovin rasittava, sillä paikalliset eivät olleet tottuneet turvautumaan lääkäriin, eikä Elias harrastanut myöskään vastaanottoja. Sen sijaan hän kiersi ympäri Kainuuta tarkastusmatkojen merkeissä, joskin näiden matkojen aikana hän myös keskittyi Kalevalan keräämiseen. Eliaksen suhde leipätyöhönsä oli hyvin kriittinen ja hän usein pohti siitä luopumista vedoten omaan ammattitaidottomuutensa. Työnä hän hoiti kuitenkin hyvin, mutta valitettavasti Kainuussa riehui useita vaikeita kulkutauteja (kuten lavantauti), joiden hoitaminen oli hyvin vaikeaa tuon aikaisilla menetelmillä.
Urheilu. Elias ei ollut urheilumies nykyisessä mielessä, mutta runonkeruumatkojen yhteydessä hän suoritti useita ultrapitkiä suorituksia kuten reilun 50 kilometrin vaelluksia tai yli 60 kilometrin hiihtovaelluksia (puolet umpihangessa). Ja tämä kaikki siis yhden päivän aikana, yksittäisten runonkeruureissujen kokonaispituudeksi saattoi muodostua useampia tuhansia kilometrejä.
Ruoka ja nautintoaineet. Lönnrotien ruokapöytä oli hyvin yksinkertainen, eikä paljoa poikennut varakkaan talonpojan ruokapöydästä. Elias ei välittänyt lihasta ja makeasta ruoasta, vaan hänen ruokapöydässään oli usein puuroa, vellejä sekä happamia ruokia. Eliaksen lempiruoka oli uuniperunat, hiilillä paistettu kala sekä olutjuusto. Väkijuomia Elias joi seurassa, mutta ei kovinkaan paljoa. Sen sijaan tupakka, tee ja kahvi maistuivat! Sikareja (esimerkiksi Columbia) kului kolme tai neljä päivässä ja piipputupakkakäärö ei kestänyt kuukauttakaan. Elias piti poroisesta kahvista, joskin hänen mielestään kahvi oli syypää useimpiin tauteihin.
Hautajaiset. Eliaksen toive oli, että hänet haudattaisiin kaikessa hiljaisuudessa ja vasta tämän jälkeen asiasta ilmoitettaisiin Helsinkiin. Tämä toive ei toteutunut millään muotoa ja Lönnrotin kuollessa vuonna 1884 hänet haudattiin juhlavasti Sammattiin.
Lähde: Pentikäinen: ”Kalevalan mytologia”; Anttila: ”Elias Lönnrot, elämä ja teot”.