Halmejoen luontopolku
Ranta-Toivalassa sijaitseva Halmejoen luontopolku on lähes kokonaisuudessaan EU:n Natura-verkostoon kuuluvalla suojelualueella. Halmejoelle ominaisia ovat erilaiset lehdot, joista komeimmat löytyvät alueen halki kulkevien purojen varsilta. Suojelualueella on tehty hoitotöitä, joiden tavoitteena on lehtokasvillisuuden säilyttäminen ja palauttaminen sekä puustorakenteen monipuolistaminen.
Vajaan kahden kilometrin mittaisella luontopolulla esitelläänmuun muassa lehtoja ja niiden kasvillisuutta. Polulla kulkija pääsee tutustumaan myös Halmejoen monipuoliseen linnustoon. Hyvällä onnella alueella voi kuulla vaikkapa kirkkaankeltaisen kuhankeittäjän kauniin huilumaisen vihellyksen. Myös alueella tehdyt ennallistamistyöt kuuluvat luontopolun sisältöön. Luontopolulle pääsee Ranta-Toivalantieltä ja sen pystyy kiertämään ilman kumisaappaita. Polun varrella on pieni nuotiopaikka.
Halmejoen luontopolulta on noin viiden kilometrin mittaiselle Pökösenmäen patteripolulle. Patteripolku kiertelee Suomen sodan aikaisilla tapahtumapaikoilla.
In english:
The purpose of this cache is to introduce Halmejoki and its diverse vegetation and rare deciduous forest birds. The cache is located near the wooden stairs crossing a beautiful creek. The cache contains a logbook, a pencil and a sharpener.
Observe in Halmejoki Toivala, you can observe the diverse vegetation or rare deciduous forest birds, for example. Most EU Natura network. You can walk and ski freely please keep to the paths. You can learn about the area’s natural environment on a nature trail that is just under two kilometres long.
http://www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/halmejoen-luontopolku
https://www.kuopio.fi/c/document_library/get_file?uuid=fb9e2508-9b00-46f4-a862-90c12d418c37&groupId=12135