Mustanlamminkallio - The Highest point of Hml #2 Traditional Geocache

Heinäkuun 19. päivän 2001 Helsingin Sanomissa oli ”Maakuntien huiput” –kesäsarjassa vuorossa Kanta-Häme. Artikkelissa ”Mystinen betonimies vartioi Mustanlamminkallioita”, kotiseutuneuvos Uljas Kiuru tutkiskelee kuvassa Kanta-Hämeen korkeinta kohtaa koristavaa outoa betonipatsasta, jonka tekijästä ei ole tietoa. Patsas kuvasi kummallista miehen päätä ja sen korvassa oli outoa kirjoitusta. Kiuru epäili tekijäksi Evon ensimmäisen johtajan af Forselleksen tytärtä Sigridiä, joka oli tunnettu kuvanveistäjä. Mainittakoon, että paikka oli uusi ja tuntematon, sillä aiemmat dokumentit pitivät Tervaskannonmäkeä Lammin korkeimpana. Seuraavan kerran patsaasta kirjoitti toimittaja Juhani Karvonen Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 22.9.2001, samalta pohjalta olivat 4.10. sekä Aamulehdessä että Keski-Hämeessä artikkelit samasta patsaasta, jolle oli tällä välin ilmestynyt kaveri Niinimäenselänmaan huipulle, ilman kirjoitusta ja roheammalla kädellä tehtynä. Viimeksimainitusta syyllisiksi epäiltiin metsäkoulun poikia. Maakuntaradiossa kerrottiin ukoista myös samana päivänä. Ensimmäisessä Hesarin kirjoituksessa tyylistä todettiin, ettei se ole kansallisromanttista, myöhemmin todettiin tyylisuunnaksi intiaanityyli tai etruskilainen. Asiat saivat uuden, ehkä vielä hurjemman, käänteen Keski-Hämeessä viikkoa myöhemmin. Pakinoitsija Lihtari väläytti mahdollisuutta, että patsaiden takana olisi rakkaustarina erään Evon entisen johtajan ja Sigrid af Forselleksen välillä ja patsaat olisi pystytetty testamentin määräyksen mukaisesta toimeksiannosta myöhemmin. Tällä välin oli myös salaperäisestä kirjoituksesta päästy selville, mutta jätän sen kävijöiden itse ratkaistavaksi. Myös patsaan jalustan salaperäinen ”100 ja tuoli” ratkaistiin myöhemmin, mutta sitäkin voivat satunnaiset kävijät joutohetkinään itse pähkäillä.

Mikä on totuus?

Huhtikuussa 2001 oli kolme lammilaista mieshenkilöä laukaisemassa Luukas-passion esittämisen jälkeisiä tunnetiloja paikallisessa ravintolassa. Koska he haluavat pysyä tuntemattomina, ei heidän nimiään tässä mainita. Paikalla olivat silloin 60-vuotias entinen kunnallispoliitikko ja maanviljelijä, 58-vuotias FT ja 57-vuotias MH. FT kertoi selvittäneensä tilastokeskuksen pyynnöstä ATK:lla Lammin korkeinta paikkaa karttamateriaalista. Mieliin tuli, että paikkahan täytyisi merkitä maastoon. Tapaa mietittiin ja suunnitelmaksi tuli tehdä betonista pienikokoinen Pääsiäissaarten kivipatsaita muistuttava olio. Muotin teko osoittautui kuitenkin vaikeaksi ja päädyttiin toisenlaiseen ratkaisuun, jossa kolmen muovisen kukkaruukun avulla saatiin patsaan runko valettua ja selällään makaavan aihion kasvot muovaili MH lastalla. Korvat valettiin jälkityönä. Jotta tekoajankohta jollakin lailla säilytettäisiin jälkipolville, korvaan kirjoitettiin tasakärkisen taltan, kupariputken pätkän ja linkkuveitsen avulla em. kirjoitus. Patsas vietiin paikoilleen toukokuun jälkipuoliskolla eräänä lauantaina. Paikalle piti alun perin lähteä kaikkien kolmen, mutta vanhimmalle tuli hälytys etsimään Turenkiin kadonnutta virolaismiestä. Kaksin siis matkaan. Auto jätettiin kilometrin päähän metsäautotielle, patsas, joka oli raudoitettu ja jolla oli raudoista tehdyt kiinnitysharukset, matkasi tekijänsä rinkassa, FT kantoi kuivabetonia ämpärissä. Sementti päätettiin tehdä kaiken varalta heti auton vieressä olevasta ojasta löytyneellä vedellä. Vaivalloinen kilometrin matka huipulle yli risukkoisen hakkuuaukean ja jyrkkää kallionrinnettä vaati hikeä ja ponnisteluja. Siksi pientä kiroilua aiheuttikin, kun huipulla huomattiin autotien olevan noin 200 m päässä ja kiven vieressä vettä riittämiin. Patsas pystytettiin ja juurelle laitettiin sammalta ja jäkälää. Kylmä ja sateinen alkukesä sitten helpottikin niiden juurtumista. Muutama kuva otettiin ja arveltiin ehkä syksyllä jonkun marjastajan hämmästyvän. Vaan kuinkas kävikään… Heinäkuussa 2001 kyseltiin patsaan tekijältä eräillä syntymäpäivillä Lammin korkeinta kohtaa. Hälytyskellot rupesivat siinä vaiheessa jo hiljaa kilisemään, varsinkin kun kysyjä kertoi käyneensä naistoimittajan kanssa kyseisellä mäellä, joka oli myös Kanta-Hämeen korkein kohta ja tarina julkaistaisiin Helsingin Sanomissa kohtapuoliin. Tässä vaiheessa olisi ollut rehtiä tunnustaa koko juttu, josta pahoittelut näin jälkikäteen, mutta koska julkisuuteen tulo oli jo tapahtunut, päätettiin odotella ja katsoa mitä tuleman piti. Ja tulihan sitä, kuten esipuheessa on kerrottu. Pari kuukautta olikin sitten hiljaisempaa. Korkeimmalle paikalle oli löytynyt kilpailija ja tasapuolisuuden nimissä päätettiin merkitä se myös patsaalla. Patsas tehtiin tarkoituksella vaatimattomammaksi, työn laatuun vaikutti myös, että kaupasta oli vahingossa saatu liian karkeaa kuivabetonia. Tie huipulle oli tosi huono. Patsas kiikutettiin mäelle ja pystytettiin hirvikärpäspommituksessa. Jos meno oli ollut hankalaa, poistuminen se vasta vaikeaa oli. Kaksi miestä käveli ruohottunutta ja vesoittunutta mutta raivattua tietä pitkin auton edellä etsien kulkukelpoista väylää. Vajaan parin kilometrin matkaan kului lähes tunti. Etukäteen ei aavistettu lainkaan, mitä tuleman pitää. Olisiko edes hommaan ryhdytty, jos olisi tiedetty. Päätettiin varmuuden vuoksi olla hyvin hiljaa, kuin vesi sukassa, ja moraalisesti lohduttauduttiin sillä, että meidän osuutemme oli vain patsaiden tekovaihe, jolloin ei ollut tiedossa sen olevan Kanta-Hämeen korkein kohta, eikä myöskään tiedetty Hesarin julkaisusarjasta. Muut ovat sitten hoitaneet loput. Tulkintojen muututtua hyvinkin vauhdikkaiksi päätettiin julkaista Keski-Hämeen yleisönosastossa vastike, jonka tarkoitus oli heittää öljyä laineille ja rauhoittaa tilanne. Samassa numerossa Keski-Hämeen toimitus myös kertoi pakinan ja päähenkilön olleen fiktiota.

Ystävyydellä ja rakkaudella Ulko-Urmundian pakolaishallituksen korkeiden paikkojen patsastoimikunta.

Evolla ensimmäisenä 2002