Lamunkari on matala, hiekkainen kari Liminganlahdella Lumijoen puolella Pitkännokan edustalla. Harvinaista on, että merestä kohoaa suoraan suolamaata. Muuttoaikoina Lamunkarilla levähtää paljon lintuja ja pesii mielenkiintoista lajistoa. Lamunkari on rauhoitusalue, joten siellä liikkumista tulisi välttää.
Liminganlahden ensimmäinen lintutorni rakennettiin talkootyönä Sannanlahdelle vuonna 1980. Lamunkarilta länteen sijaitseva Sannanlahden lintutorni on hyvä muutontarkkailupaikka keväällä. Alueen kautta muuttaa runsaasti petolintuja, hanhia ja pulmusia sekä mm. lapinsirkkuja. Toukokuussa tuhannet sorsat sekä joutsenet ja hanhet kerääntyvät Sannanlahdelle. Matalanveden aikaan alue tarjoaa erinomaisen ruokailupaikan lukuisille kahlaajille. Sannanlahti on parhaimmillaan illalla, koska silloin vastavalo ei enää häiritse lintujen tarkkailua. Sannanlahdella on hyvät mahdollisuudet nähdä mm. pikkutiiroja, räyskiä ja viiksitimaleita.
WWF Suomi myönsi vuoden 2009 Pandapalkinnon Liminganlahden Ystävät Ry:lle. Pandapalkinnolla halutaan edistää ja palkita aktiivisia luonnon- ja ympäristönsuojeluhankkeita. Yhdistys on palkintorahoilla hankkinut ja asentanut syyskuussa 2010 Liminganlahden Lamunkarille kamerat, joiden välittämää kuvaa voi seurata alueen luontokeskuksessa Virkkulassa (katso kesäkauden aukioloajat ). Lamunkari on kameroille hyvä kohde, koska siellä on aina jotain katsottavaa, mutta sinne ei näe hyvin mistään tornista. Kameroiden myötä Lamunkarin paratiisisaaren salaisuudet avautuvat vihdoin Liminganlahden kävijöille. Keväällä 2013 kamerat eivät toimineet, joten kuvaa ei näy Virkkulassa. Aikovat tehdä kameroiden huoltoreissun Lamunkarille.
Liminganlahti on Perämeren suurin lahti ja Suomen arvokkain lintuvesi. Lahti on luokiteltu kansainvälisesti merkittäväksi lintuvedeksi. Liminganlahti sijaitsee Limingan, Lumijoen, Kempeleen ja Oulunsalon kuntien alueella. Alueella on viisi eri havainnointipistettä lintutorneineen ja pitkospuineen. Lintuvesi on tärkeä virkistysalue ja kansainvälisestikin tunnettu luontomatkailukohde. ( Tuoreimmat lintuhavainnot )
Ajo-ohje: Hieman Lumijoen keskustasta Siikajoelle päin käänny Karintielle, sitten Tiironperäntielle ja sitten Sannanlahdentielle. Karintien ja Tiironperäntien risteyksestä eteenpäin oikea suunta on myös merkitty "Lintutorni" kyltein.