Tapahtui vuonna 1973. Joensuun rautatieaseman asemapäällikkö
koki eräänä toukokuisena sunnuntaipäivänä ikävän yllätyksen. Hänen
oveensa koputettiin kiivaasti, ja hänen oli taiteltava sanomalehti
sivuun ja käveltävä ovelle. Portailla seisoi hätääntyneen näköinen
asemakirjuri, nuori kloppi, joka vasta oli lopettanut harjoittelun
ja oli nyt ensimmäisiä kertoja yksin lipunmyynnissä.
"Kassalipas", hän puuskutti, "käännyin vain hetkeksi kurottamaan
aikataulukirjoja takaani, kun se varastettiin."
Asemapäällikkö jäykistyi, otti piipun suustaan ja tuijotti
epäuskoisena lipunmyyjää. "Kassalipas varastettu? Kuka sen teki?
Missä hän on nyt?" asemapäällikkö tiuski.
"Kaksi työmiestä, nuhjuiset vaatteet ja reput selässä",
asemakirjuri nieleskeli ja änkytti, "he tulivat Niiralasta 11.23 ja
pyörivät asemalla."
"Mutta missä he ovat nyt, ja missä on kassalipas?!"
asemapäällikkö ärjyi.
"Poissa", asemakirjuri sopersi. "Kahdentoista aikaan he tulivat
ostamaan lippuja Pieksämäelle ja kyselivät vaihtoyhteyksistä. Olin
ottamassa aikataulukirjaa esiin, kun he kaappasivat lippaan
tiskiltä ja juoksivat ulos. Lähdin perään, mutta ehdin nähdä vain,
kuinka he katosivat juuri liikkeelle lähteneeseen kiskoautoon
Pieksämäelle", asemakirjuri selosti.
Asemapäällikkö hieroi tapansa mukaan viiksiään hetken, otti
sitten takkinsa naulasta ja lähti lipunmyyjän kanssa asemalle.
"Teemme nyt näin", hän kertoi, "soitamme Ylämyllyn asemalle ja
käskemme ottamaan miehet pois junasta. Poliisit saavat hakea heidät
sieltä."
Asemapäällikkö soitti pari puhelua, laski luurin ja totesi
lipunmyyjälle, että nyt on vain odotettava. Hän sytytti piippunsa
uudelleen ja seisoi katsellen ikkunasta asemalaiturille. Ohi
kolkutteli tukkijuna, asemapäällikköä hermostutti.
Kello 12.23 puhelin soi. Soittaja oli Ylämyllyn junansuorittaja.
"Miehet eivät olleet junassa", hän pahoitteli, "he olivat veitsellä
uhaten pakottaneet kuljettajan pysähtymään ja poistuneet kyydistä."
Tämä tapahtui seisakkeella, jonka lähellä on öljyvarasto.
Suljettuaan puhelimen asemapäällikkö seisoi tovin hiljaa
mietteliäänä. Sitten hän soitti uudelleen poliisille ja pyysi heitä
käymään junansuorittajan mainitsemassa paikassa. Asemakirjurille
hän sanoi: "Ei tässä kai muuta voi nyt tehdä kuin odottaa, mitä
poliiseilla on kerrottavana." Hän palasi asuntoonsa, mutta ei
pystynyt enää keskittymään lehdenlukuun.
Myöhemmin samana päivänä poliisit kävivät asemapäällikön luona.
He kertoivat napanneensa kaksi joutilasta työmiestä Kuopiontien
varrelta peukalokyytiä etsimästä. Asemakirjuri kutsuttiin paikalle,
ja hän tunnisti poliisien kyydissä olleet miehet kassalippaan
varastaneiksi. Mutta kassalipas ei ollut heidän mukanaan. Poliisi
arveli heidän kätkeneen saaliin jonnekin. Minne, siitä miehet eivät
suostuneet sanomaan sanaakaan.
Sen sijaan poliiseilla oli näyttää miesten Niiralan asemalta
näpistämä aikataulukirja, joka löytyi paikasta, jossa miehet
veitsellä uhaten olivat poistuneet kiskoautosta. Kirjaan oli tehty
kynällä pari merkintää, joiden poliisi uskoi johtavan
kätköpaikalle.
Lipasta ei kuitenkaan koskaan löydetty. Onko poliisien arvelussa
kätköpaikasta siis perää, vai jääkö asemapäällikön kassalippaan
kohtalo ikuiseksi arvoitukseksi?
VARO JUNIA! Kätkö sijaitsee rautatien lähellä, mutta kiskoille
ei saa mennä.
Tarkasta ratkaisusi