Skip to content

Kotkavuori Traditional Geocache

This cache has been archived.

jule100: Kaiken tämän hulluuden, kaksinaamaisuuden ja vääristelyiden keskellä tämä tuntuu oikealta ratkaisulta.
Erityiskiitokset FGR4:lle ja Thymallukselle hukkaan menneestä työstä.
Kun tarpeeksi valuu hukkaan, niin sitten ei millään ole enää mitään väliä.
Kaikki eivät ole samalla viivalla ja arvostelu tehdään sillä perusteella.

Tämä ei ole pois keneltäkään. Monien mielestä kätkön suurin tarkoitus on vain tarjota FTF.
FTF:hän näistä kaikista on jollekkin mennyt ja siten kätkön tarkoitus on täyttynyt.

Ja arkistoonhan kätköni joutavatkin. Osa on ollut lapsille vaarallisia, naateissa on ollut heittoa,
paikka on ollut epämielyttävä, jästejäkin on ollut, paikka on ollut vaikeasti tavoitettava tai ratkaistavissa.
Muutoinkin nollapisteelle on ollut raskasta päästä tai se on jopa vaatinut kumisaappaita.
Useasti D- ja T-arvot ovat olleet pielessä ja kätkö on ollut turhan vaikea löytää tähden tai puolikkaan pielessä olon takia.

Kiitokset kuitenkin teille, jotka olette kannustaneet tekemään kätköjä järkevästä syystä (FTF ei sellainen) ja niille jotka
ovat viihtyneet kätköilläni ilman suurta tuskaa.
(Suuressa tuskassa ei sinällään ole mitään huonoa jos haluaa kokeilla rajojaan ja pitää siittä.[;)])

More
Hidden : 9/10/2010
Difficulty:
2 out of 5
Terrain:
3.5 out of 5

Size: Size:   small (small)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Helppo maisemalla varustettu kätkö Kotkavuoren maisemissa Piikkiössä.
Purkki on muilta kätköiltäni tuttu 2dl:n vihreä small.
Matkaa edestakaisin kertyy n. 800m.

Kotkavuoren Natura 2000 alueeseen kuuluu Kotkavuoren lisäksi Syssävuori sekä Haukkavuori.
Kotkavuori on kallioalueen keskimmäinen huippu.
Kallion laelta aukeaa näkymiä Sauvon Osmanlahteen ja Paraisten suuntaan.
Kotkavuoren eteläpuolella on Hirsundin salmi ja Hirsundin kartano.
Itse kartano on suojaisessa paikassa ja sitä ei näe mäeltä.

Lisää alueesta Ympäristökeskuksen sivuilla. linkki


Kotkavuorelle pääsee autolla Luodontieltä poikkeavan Kiimaniityntien kautta , josta erkanee Hirsundintie.
Auton voi jättää Kotkavuoren tuntumassa kolmeenkin paikkaa , mutta kaksi paikkaa on lähellä suositeltuja polkuja.
Autot voi jättää S-mutkassa oleville "levennyksille". Älä kuitenkaan tuki Hirsundintietä tai kiinteistölle kulkevaa yksityistietä.
Auton toki voi jättää myös Syssävuoren kätköllä mainitulle paikalle tai Harvaluodon sillan vieressä olevalle paikalle.
Auton jäädessä kauemmas T-arvo kohoaa 4:ään.

Kotkavuorelle kulkee useampikin polku , mutta paikoitellen polkuja voi olla vaikea havaita.
Selkein polku lähtee kohdasta Trail2 , mutta se häviää matkalla joksikin aikaa , kuten myös Trail1.
Kalliolla polut ovat selkeimmin havaittavissa valoisaan aikaan.
Helpointa on suunnistaa GPS:n kanssa ja käyttää kulloinkin näkyvissä olevia polunpätkiä.

Kallio on vaihtelevaa ja paikoitellen siinä on kovia korkeuseroja. Helpoiten laelle pääsee idästä ja koilisesta.
Maasto on kohtuu turvallista , mutta vanhempien on syytä olla pienempien lapsien mukana.
Kätkön lähistöllä on pari suoraa seinämää laen etelän ja lounaan suunnalla.

Additional Hints (Decrypt)

Xnngharra inauna chha nyyn yvggrä xviv. Yvggräa xvira nyyn enbffn.

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)