Rakuunavuori
Myllykylän ja Höyttisten ohella Artukka muodostaa kolmannen huomattavan laajan ja kohtalaisen hyvin säilyneen kyläalueen vanhassa Kakskerran kunnassa. Kylän eteläpuolella kohoaa korkea Rakuunavuori, jonka nimi juontaa läheiseen rustholliin. Se on aikoinaan ollut velvollinen varustamaan ratsumiehen eli rakuunan.
Vuoren juurella kasvaa vehreä lehto komeine tammineen, mutta ylöspäin kiivettäessä kasvillisuus muuttuu mäntyvaltaiseksi. Lakialueet ovat kalliomäntyjä lukuunottamatta lähes paljaita. Huipulta avautuu avara näköala Artukan kylän maalaismaiseman ja Satavaa ympäröivien vesialueiden yli. Lännessä näkymä ulottuu Rymättylän saarille, ja pohjoisessa voi erottaa Ruissalon metsien takaa Pernon telakka-alueen nosturin. Pimeään aikaan horisontissa loistavat kaupungin valot.
Nousu vuorelle lähtöpisteeltä 2 on melko jyrkkä ja etenkin liukkaalla kelillä kannattaa olla varovainen. Loivempaa mutta pitempää reittiä huipulle pääsee käyttämällä lähtöpistettä 1.
Lähde: Narjus, Raimo (1995). Kakskertaa kiertämässä eilen ja tänään. Kakskerta-seura.