Euroopan komissio on asettanut Suomelle tavoitteeksi tuottaa 38%
energiasta uusiutuvilla energianlähteillä vuoteen 2020 mennessä
1.
Varsinais-Suomen liitto on saanut valmiiksi selvityksen, jossa
etsittiin tuulivoimapuistoiksi sopivia alueita. Varsinais-Suomesta
näitä löytyi 22, yksi niistä Paraisten Stortervolandetista
2. Stortervolandetiin suunniteltu alua jakaantuu
itseasiassa kahteen osa-alueeseen Vånontien molemminpuolin,
suurempi sijoittuu Vånontien lounaispuolelle ja Granvikintieltä
katsoen koillispuolelle, pienempi Vånontien koillispuolelle.
Kyseinen Stortervolandet kuuluu yhtenä Taaleritehtaan
Tuulipuistohankkeeseen 3. Länsi-Turunmaan kaupunki
(1.1.2012 alkaen Paraisten kaupunki) on antanut lausunnon
Taaleritehtaan hankkeeseen liittyen 4.
Tuulivoimapuistoa ei siis vielä ole, mutta aika vääjäämättömältä
näyttää että se konkretisoituu lähitulevaisuudessa. Kätkö
houkuttelee sinut yhdelle aika mukavalle kallionnyppylälle, joka
sattumoisin on yksi niistä johon yhtä puiston tuulivoimaloista on
suunniteltu sijoitettavaksi. Paikka on siis toistaiseksi aikalailla
koskematonta luontoa - muutaman vuoden päästä tilanne lienee
jotakin aivan muuta.
Kätkössä on hieman yli ½ litran lock'n'lock-rasia, johon
mahtuvat ihan kivasti sopivankokoiset kolikot ja reissaajat.
Autolla, ja tuskin muullakaan kulkuneuvolla, ei kätkön vierelle
pääse. Suosittelen jättämään kulkuneuvon ehdotettuun paikkaan ja
etenemään siitä jalkaisin. Maasto on varsin vaihtelevaa joten
vaatetus ja jalkineet kannattaakin valita harkiten ja vallitsevat
sääolosuhteet huomioiden. Turha lienee mainitakaan että tänä
syksynä metsissä ei voi välttyä törmäämästä suppilo- ja
kosteikkovahveroihin, eli jos ne kuuluvat edes missään määrin
intohimoihisi, varaa mukaan sopivia keruuastioita ja riittävästi
aikaa .
1 Wikipedia: Tuulivoiman tulevaisuus
Suomessa
2 Varsinais-Suomen liitto: Tuulivoimaselvitys 2010-2011
valmistunut
3 Taaleritehdas: Taaleritehtaan
Tuulipuistot
4 Länsi-Turunmaa: Lausunto ympäristövaikutusten
tarpeellisuudesta Taaleritehdas Oy:n Stortervolandetin
tuulivoimapuistoa varten