Olen ajatellut kätköttää Pohjois-Karjalan lintupaikkoja. Niitä meillä kyllä riittää. Joissakin parhaimmissa paikoissa on jo kätkö tai useampi, mutta jäljelle jää edustava määrä muita hyviä kohteita. Ainakin näin aluksi keskityn niihin paikkoihin, joissa itse olen vuosikymmenien aikana viettänyt (ja vietän) tunnin jos useammankin.
Rääkkylän Oravilahti on entinen järvenlahti, josta on saatu aikaiseksi Suomen suurin patoamalla kuivatettu peltoalue (polderi). Tarkempia speksejä voit lukea opastauluista (infotaulut). Taulut ovat nähneet jo parhaat päivänsä, mutta kyllä niistä asiat vielä selviävät. Vanhemmat "lintuparrat" ovat kertoneet lahden olleen luonnonvaraisena oikean lintuparatiisin - jopa Parikkalan Siikalahtea "parempi". Nykyisellään lajisto on siihen nähden köyhää ja vaatimatonta, mutta muuttoaikoina alue toimii edelleen monille lajeille tärkeänä välietappina. Viimevuosina peltoalue on tullut laajempaan tietoisuuteen pelloilla levähtävien valkoposkihanhimassojen johdosta. Esim. syksyllä 2011 peltoaukeilla levähti yli 30 000 vapoa parin viikon ajan. Niitä tultiin katsomaan kauempaakin.
Sarjan kolmonen tutustuttaa sinut kuivatusalueen eteläisempään osaan. Asfaltoidun tien (Salokyläntien) tämän puolinen peltoalue ei ole ollut enää varsinaista lahtea sanan varsinaisessa merkityksessä. Vanhempi väki puhuu "luhasta" tai "luhoohan se oli" eli luhdasta, jossa vapaata vettä ei ole enää juurikaan ollut tai vesi on noussut sinne enää tulva-aikoina. Alue on kuitenkin pysynyt ympäri vuoden niin kosteana, että järeämpi puusto ei ole siellä selvinnyt. Luhta-aluetta on hyödynnetty myös paikoin heinämaina niittämällä luhtaheiniä ja -saroja karjalle. Alueen keskellä on ollut myös joukko pieniä ja matalia lampia, joita myöhäissyksyllä ja alkutalvesta lähistön nuoriso on käyttänyt luistelukenttinä. Viimeisin lampi, Koiralampi, sijaitsi n. 600 metrin päässä nykyisestä kätköstä luoteeseen. Kuin muistona menneestä, keväiset tulvavedet viipyilevät edelleen entisen lammen alueella viikkoja ja esim. kesällä 2012 osa alueesta pysyi niin kosteana, että viljelijät pääsivät niille koneillaan vasta heinäkuun puolivälin paikkeilla. Viljelijöiden harmi, mutta lintuihmisten ihanne. Alueella oleili kesällä 2012 pitkään mustapyrstökuireja, suokukkoja, taivaanvuohia ja metsä- ja valkovikloja. Myös perinteisempiä pesiviä peltolintuja (isokuoveja, töyhtöhyyppiä) havaittiin normaalia runsaammin. Herkkuna pohjalla oli äärimmäisen uhanalaisten heinäkurppien soitimen löytyminen.
Infotauluissa mainitaan kuivatuksen avulla syntyneen yli 900 hehtaaria peltomaata (hyötykäytössä reilu 700 ha). Luvuissa ei kuitenkaan ole mukana kaikkia entisiä luhtapeltoja eikä tietenkään entisiä jo olemassaolleita rantapeltoja, jotka muuttuivat kuivatuksen jälkeen erinomaisiksi peltomaiksi. Jos kaikki nämä alueeseen epäsuorasti liittyvät ja kuivatuksesta hyötyneet alueet huomioidaan mukaan, on yhtenäisen peltopinta-alan laajuus pitkälti toistatuhatta hehtaaria.
Kolmas kätkö sijaitsee melko metsäisellä alueella, mutta oikeasti pelto ei ole kovin kaukana. Kätkön lähellä on pieni levennysluiska (ruohottunut ja horsmittunut), jolle auton voi pysäköidä etsinnän ajaksi. Tarkkana kannattaa kuitenkin olla, ettei reunus imaise pyöriä väärää suuntaan (nimimerkillä "kokemusta on"). Kätköpaikaksi tämä valikoitui myös siksi, että täällä näin ensimmäisen teeripoikueeni Rääkkylässä pari vuotta sitten. Kätkö itsessään on talvilöydettävä, mutta tie kätkölle on useimpina talvina ollut auraamaton. Talvella 2011-2012 se kuitenkin aurattiin n. 700 metrin päässä sijaitsevalle sillalle asti.
Autot eivät saa haitata muuta tieliikennettä eivätkä työkoneiden menoa pelloille.