Skip to content

Pieni lemmikkitarina Mystery Cache

Hidden : 1/19/2013
Difficulty:
2 out of 5
Terrain:
1.5 out of 5

Size: Size:   other (other)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Pieni kertomus erään perheen karvalapsista.

N

iin, tällä hetkellä ”lapsukaisia” on yhteensä kuusi. Joskus sitä repii hermoja niiden kanssa, mutta onhan ne kuitenkin omalla tavallaan kivoja. Toisinaan tuntuu, että niitä saisi olla vaikka kuinka monta, toisinaan tuntuu, että nolla olisi se sopivampi määrä. Viisi vuotta sitten eläimistöä oli vähemmän ja ehkä kaikki oli silloin helpompaa. Oli helpompi hommata hoitaja tai viedä ”lapset” jonnekin hoitoon vaikka jonkun reissun ajaksi. Silloin meillä oli vain kissa ja koira. Vielä vuosi sitten eläimiä oli yhteensä viisi, sitten meille muutti koira. Talossa on siis nykyään kaksi koiraa. Nämä koirat ovatkin tuttuja kätköistä Nalle ja Veera. Mutta palataanpa vielä hetkeksi taaksepäin. Meillä oli siis kissa ja koira. Jostakin kummasta tuli sitten ajatus, että hankitaan kissalle kaveri. Vaikka se leikkikin koiran kanssa, olisi lajitoverin seura silti mieluisampi, joten lähdettiin pennunhakureissulle. Vaan kuinkas kävikään? Koska pennuista oli vaikea valita, otimme molemmat. Kotiin palattuamme meillä oli siis se koira ja yhteensä kolme kissaa! Ja joku vuosi tästä eteenpäin eräs kissoista pääsi livahtamaan karkuun. Tietäähän sen, kuinka käy kun leikkaamaton naaraskissa käy ulkoilemassa… Elokuussa, joka on kalenterin mukaan kuukausi numero kahdeksan, syntyi pentuja. Osa pennuista kuoli ja se viimeinen jäi meille ”lapsi”lukua lisäämään siihen, mitä se nyt on.


E

ihän sitä osaisi enää olla, jos eläimiä olisi vain se nolla. Niin tottunut siihen, että aina joku pyörii jaloissa, kerjää kun syöt, hyppii päälläsi kun yrität kaikessa rauhassa lojua sohvalla, haluaa ulos kun toivoisit nukkuvasi pitkään…. Monilla naama venähtää, kun kysyvät, kuinka monta eläintä meillä oikein on ja kun vastaan, että kaksi koiraa ja neljä kissaa. Niin monta?! Totuus on kuitenkin se, että kissat ovat niin helppoja (ainakin täällä) että se on sama onko niitä kolme vai kuinka monta. Kunhan on puhtaat hiekkalaatikot ja ruokaa sekä vettä saatavilla. Tänä vuonna tulee kolme vuotta täyteen siitä, kun ne pienet pennut, joista emme osanneet valita, muuttivat meille. Aika vierii hurjaa vauhtia, nekin pienet ovat kasvaneet jo isoiksi kissanrötjäkkeiksi. Tai isoiksi ja isoiksi, meillä kaikki kissat painavat alle viisi kiloa. On niitä isompiakin nähty… Nuorempi koiristakin (Veera) täyttää tänä vuonna seitsemän vuotta. Nalle onkin jo lähes pappaiässä, partakin alkanut harmaantua leuan alta. Mutta, kuka tietää, vaikka taloon jonakin päivänä astelisi karvakakara numero seitsemän. Olisiko se sitten kissa vai koira vai jokin muu pörröinen eläin? Aika näyttää…



Laitathan kätkön takaisin paikalleen hyvin!

Additional Hints (Decrypt)

xägxö: buhrfgn nchiäyvarrfgä ibv byyn nchn.

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)