Desanteilla tarkoitetaan neuvostoliittolaisia vakoilijoita, joita tiputettiin Suomeen talvi- ja jatkosodan aikana (vuosina 1939-44). Desanttien tehtävä oli suorittaa vakoilutöitä (esimerkiksi sotilaalliset kohteet ja kansan yleinen mielipide sotaa kohtaan) eikä niinkään sotilaallisia tihutöitä (partisaanit/sissit). Koska Neuvostoliitto painotti enemmän määrää kuin laatua (hyvä koulutus) jäivät desantit yleensä hyvin pian kiinni. Vangitun siviilipukuisen desantin kohtalo on useimmiten nopea teloitusrangaistus.
Koska desantti-uhka oli todellinen myös Keski-Uusimaalla, perustettiin Keravallekin Ilmasuojelujoukot kesäkuussa 1941. Tämän IS-joukon päämajana toimi Keravan Yhteiskoulu. Majoitus tapahtui luokkahuoneissa ja ruokailusta huolehtivat lotat. IS-joukot koostuivat nuorista pojista sekä vanhemmista miehistä (yhteensä n. 30 miestä) ja he saivat perussotilaskoulutuksen (esimerkiksi asekoulutuksen ja marssiharjoitukset). Aseistuksena tällä joukolla oli kivääreitä sekä pari konepistoolia. Kun koulutusta oli kestänyt pari viikkoa, alkoi tositoimet desanttien kanssa. Keravalaiset osallistuivat ainakin viisi kertaa desanttien jahtaamiseen ja mm. Rutajärvellä keravalaiset joutuivat tulitaisteluun, jossa kaatui kaksi desanttia.
Viimeinen desanttijahti tapahtui tämän kätkön paikalla Martinkylässä sekä Talmassa 31.7. ja 1.8.1941. Tässä yhteydessä käytiin ilmeisesti myös aseellisia kahakoita, mutta niiden lopputuloksesta ei ole tietoa. Martinkylän jälkeen Neuvostoliitto ei enää tiputtanut desanttijoukkoja Keski-Uusimaalle.
Yksittäisten desanttien tiputtaminen kuitenkin jatkui. Esimerkiksi joulukuussa 1942 kaksi henkilöä pidätettiin Rajamäellä, ammuttiin Hyrylässä ja ilmeisesti haudattiin Paijalan hautausmaalle vuonna 1947.
Lähde: Kotikaupunkini Kerava 10; Sudenniemi, Seppo: Salaisen sodan varjot : tiedustelua ja desanttitoimintaa talvi- ja jatkosodassa.