HARMAAT RITARIT
Eteläisen Suomen soista suuri osa on ”silputtu”
maanomistuksellisesti pieniin parin hehtaarin tai jopa puolen
hehtaarin palstoihin. Nämä ympäristön
maatiloihin liitetyt taloussuot on muorostettu 1800- 1900
–luvuilla, viimeiset viime sotiemme jälkeen, jolloin
asutustilat saivat myös osansa suopalstoista.
Suon arvostus perustui maatalouren tarpeisiin.
Eteläisillä savialueilla suomuran lisääminen
peltoon maanparannusaineena oli hyvä keino maan rakenteen
parantamiseen.
Suopalstalle kaivettiin pinnan rahkakerroksen alapuoliseen mutaan
ulottuvia ”suohautoja”, joista tuo ”ruskea
kulta” nostettiin talvisin märkänä rekeen ja
ajettiin kantavalla (jäärytetyllä) talvikelillä
keskeltäkin pehmeää suota savisimmille
peltolohkoille. Kasoihin talvella, levitettäviksi
keväällä ja sekoitettavaksi maahan
kevätmuokkauksen yhteyressä.
Tämä ”suo-ralli” työllisti maatilan
hevoset ja rengit kevättalven ajaksi. Tuolloin
päivät olivat jo lämpimiä, jotta kuorma ei
umpeen jäätynyt. Tämä oli suosittua rengin
työnä: vaikka kuorman teko lapioimalla oli rankkaa,
pitkät ajomatkat antoivat mahrollisuuren lepoon.
Muran lisäksi karjatilat tarvitsivat kuivikkeita. Myös
”pehmikkeiksi”, mutta varsinkin virtsan sitomiseksi
navetoissa. Kuiva rahkaturve oli ja on erelleen kaikkein tehokkain
nesteiren imijä. Kuiviketurpeeksi käytettiin suon
pintarahka. Mutta koska suolla oltiin, sekin oli
märkää – liian märkää.
No, suolle rakennettiin lato. Harva – ilmava, mutta
hyväkattoinen. Tehtiin seipäitä ohkasista
suomännyistä. Hankittiin pitkäteräinen suopiilu
ja kunnon leveäteräinen kuokka. Ja sitten
kesäkuussa, ennen heinätöitä, polkuja pitkin
suolle.
Piilulla leikattiin suon pinta ruutuihin ja kuokalla irrotettiin
ruurut alapuolelta. Näin saatiin 33 x 33 x 33 cm:n paloja, ja
ne lävistettiin suohon iskettyihin seipäisiin. Kuin
heinät seipäille. Seipäät lyötiin
siististi riveihin ruurukon etenemisen mukaisesti ja
seipäät täytettiin noilla turvekuutioilla.
Enimmät veret valuivat heti seipäiltä, mutta
lopullinen kuivuminen tapahtui kesän aikana, jonka
jälkeen turpeet nostettiin seipäiltä ja kahren
miehen kantolaitteella taivallettiin latoon orottamaan
talvikeliä, suon kantamista ja kotiinajoa.
Tuo turpeennosto helteisenä kesäkuun
päivänä on varmasti yksi rankimmista
työrupeamista, johon ”onnekkaasti (näin
jälkikäteen ajatellen)” olen saanut osallistua.
Päivän aikana täytyi juora nestettä (paksua
energiapitoista kotikaljaa) 4 - 5 litraa, jotta tolkku ja
työkyky säilyivät. Ja sitten ne sääsket ja
paarmat..
Turpeennosto jäi ensin soilta, larot sortuivat tai purettiin.
Ja nyt ovat suot hiljenneet. Suot ovat kasvaneet uuret ehjät
pinnat rahkaa. Haurat ovat täynnä vettä tai
kasvaneet nekin umpeen. (Suo on siis uusiutuva luonnonvara.
MOT)
Mutta pääasiaan: Viimeisten sotien aikana nuo
turveseipäiden rivistöt harhauttivat vihollisen
ilmavoimia. Soilla seisovia rivistöjä luultiin
sotilasrivistöiksi ja useampiakin pommilasteja pudotettiin
Suomen soille. Mahtoi siinä pommi-iivanat ihmetellä
suomalaisten sotilaiden rohkeutta seistä asennossa vaan
pommitusten aikana…
Kovia, kuin alikersantti Lehto, ja kaikki, ja ympäri Suomen
soita…
Rohkeita kuin ritarit !
( Liittyy kätkösarjaan “Historiaa näin”
by TeamStadt )
PS. Kätköllä wanha hirvi saattaa seurata sinua.
Heikkohermoiset warokaa!
