Jussi kiikaroi kallion laelta Airistolle päin. Aamuaurinko paistoi ja hankaloitti kiikarointia, mutta muuten näkyvyys oli hyvä, vaikka taivaanrannassa olikin mustia pilviä. Sovittua venettä ei näkynyt missään, vaikka ostajien kanssa oli sovittu tapaamisesta aamukuudeltä Kipparinkaapin rannassa.
Jussi alkoi jo hiukan huolestua. Vaikka eipä tämä nyt niin kummallista ollut, kerrankos ne pirtupoliisit olivat ennenkin partioineet siihen malliin, että sovitut suunnitelmat olivat menneet uusiksi.
Saman tien Jussi erottikin vasta-auringossa moottoriveneen, joka oli selvästi tulossa Airiston yli Paraisten suunnalta. Kakskerrasta Paraisten rannikkoa pitkin ja sitten nopea pyrähdys Airiston yli, sehän se tavallinen reitti tällä porukalla oli. Ja röyhkeästi valoisaan aikaan, sitä ne eivät osanneet odottaa.
Vene lähestyi ja nyt Jussi alkoi jo erottaa yksityiskohtiakin. Kunhan hän saisi varmistettua, että oikeat miehet olisivat tulossa, hän alkaisi kantaa kanistereita rantaa kohti. Mutta hetkinen... ei ollut kyllä tuttuja ostajia tuossa veneessä, tuttuja kylläkin.
Jussi laukkasi päätä pahkaa alas tähystyspaikaltaan kalliolta kohti piiloaan. Mielessä pyöri vain, että eivät ne olisi osanneet juuri tänne tulla juuri oikeana päivänä, jos joku ei olisi kielinyt. Nyt tulikin kiire kuskata pirtukanisterit piilosta pois - nehän voisivat tietää senkin olinpaikan, ja sitten vasta vaikeuksissa oltaisiin.
Jussi pääsi kalliolta alas ja näki jo rakentamansa piilon, kun metsästä alkoi kuulua ääniä. Hän kirosi itsekseen ja päätti, että nyt ei auttanut mikään - pirtu oli nyt vain jätettävä ja toivottava, etteivät nuo tulijat niitä huomaisi. Tullaan takaisin sitten vähän myöhemmin, kun tilanne olisi hiukan rauhoittunut...