Kirkkoveneen historian lyhyt oppimäärä:
Ennenmuinoin kirkkoveneellä tehtiin matkat kirkkoon, sekä kuljetettiin ihmisiä tai hyödykkeitä vesitse paikasta toiseen. Sittemmin kirkkoveneen suosio joukkoliikennevälineenä on vähentynyt. Uusiokäyttöä sille löydettiin Graffititaiteessa jossa eli uutta kulta-aikaa 80-90-luvulla, eritoten kynäillen pikkupoikien kirjankulmissa ja pulpeteissa. Nykyisellään veneen suosio taiteellisessa ilmaisussakin on hiipunut ja kirkkoveneitä käytetäänkin yleisimmin juhla ja kilpailukäytössä.
Kirkkovene KORO II
Vanha Koro kirkkovene ostettiin Patalanmajan Ns:lle 11.6.1934 kirkkovenelahkokunnalta 1 markan hinnalla. Vene oli mukana Ruovedellä kirkkoveneiden kilpasouduissa 1939, voittaen kaikki kilpailun kolme koitosta. Vanhalla veneellä tehtiin joka kesä kirkkomatka Virtain päiville vuosina 1965–80. Viimeisen kirkkomatkan jälkeen vene soudettiin Herrasen kanavan läpi eläkepäivilleen Perinnekylän museokoppeliin.
Nuoriseurantalon salissa tehtiin vuonna 1980 uusi, nykyisinkin vielä käytössä oleva 18,5 m pituinen kirkkovene Koro II. Venemestarina oli Matti Rantanen ja apuna Risto Vaskuu. Veneen saamiseksi ulos salista jouduttiin eteisen päätyseinään tekemään aukko.
Nykyisellä Koro II veneellä on jatkettu edelleen vanhaa kirkkomatkaperinnettä soutamalla veneellä Juhannuspäivän rantajumalanpalvelukseen Virtain kirkkorantaan.
Tänäkin kesänä Juhannuspäivänä, klo 8.30 Koro II lähtee muiden veneiden kera Koron venesatamasta 20-hengen soutamana kohti Virtain laivarantaa, jonne veneet saapuvat n. klo 9:30.
Kirkkoveneen historian pidempi oppimäärä:
Kirkkovene on pitkä puinen soutuvene, jota Suomen järviseuduilla käytettiin kirkkomatkoilla. Kirkot sijaitsivat usein saarilla turvassa mahdollisilta hyökkääjiltä.
Kirkkoveneen esikuva lienee viikinkien veneissä. 1600-luvun uskonpuhdistuksesta lähtien kirkko alkoi vaatia veneiden ylläpitoa, mikä selittää kirkkoveneiden laajan levinneisyyden. Kirkkoveneen rakennutti ja omisti tavallisesti usean talon muodostama veneyhtiö, jonka osakkaita olivat maalliset talonpojat. Jokainen osakas omisti airon tai airoparin. Veneyhtiön johtaja ja veneen peränpitäjä oli yleensä vanhin isäntä. Tilattomat saivat lunastaa paikan veneessä maksamalla korvausta, osallistumalla kustannuksiin tai soutamalla.
Kirkkoveneen rakentamisessa tarvittava puutavara valittiin huolella. Pohja- eli emäpuuksi valittiin vääräjuurinen petäjä, jossa oli valmiina kokkatolppa. Suorat, suuret petäjät ja kuuset sahattiin lautalankuiksi. Kaaret saatiin kuusesta tai katajasta. Veneen saumat tilkittiin tervariveellä ja vene tervattiin heti useita kertoja. Kirkkoveneen muoto noudatti paikkakunnan venetyyppiä. Veneiden pituudesta ja leveydestä ei ole tarkkaa tietoa, eikä pituus ole aina hankainluvusta pääteltävissä. Suurin vene lienee ollut kuitenkin lähes 40 m pitkä ja 3 m leveä.
Arjen raadannan keskellä kirkkomatkat olivat tervetullutta vaihtelua, jolloin kirkkomäellä ja veneessä saattoi haastella tuttavien kanssa. Nuorille matkat olivat ainoa mahdollisuus tavata toisten kylien nuorisoa ennen tanssilavojen ja iltamien aikaa. Matkan pituudesta riippuen kirkossa käytiin joka toinen sunnuntai tai pari kertaa kesässä, ja pitkälle kirkkomatkalle lähdettiin jo lauantaina. Mukaan lähtevät päätettiin joko edellisenä iltana tai rannalla ennen lähtöä. Mahdollisimman hyvän kulkunopeuden saavuttamiseksi vene kuormattiin tasaisesti. Osakkaat saivat valita paikkansa veneessä ja yleensä veneen peräosaa pidettiin arvokkaampana. Soutupariksi yritettiin valita tasaväkisiä soutajia. Jos mukana oli jostain syystä vainaja, sijoitettiin arkku veneen peräosaan.
Matkalla oltiin huonommissa vaatteissa. Muutamat olivat yöröijysillään. Miehet saattoivat soutaa alusvaatteisillaan ja tuohikengät jalassaan tai jopa paljain jaloin. Kirkkorantaan pyrittiin saapumaan hyvissä ajoin ennen jumalanpalveluksen alkua, jotta ehdittiin hiukan peseytyä, pukea paremmat vaatteet päälle ja vaihtaa kuulumisia muiden kanssa.