Mitä meille
Syksy on aina jo valmiiksi
mennyttä aikaa: istun pihlajan alla
huojuvan pöydän ääressä
telttatuolilla joka on monen sateisen kesän
haalistama;
tämä on ainoa saavutettavissa oleva
vapaus, olla toivomatta.
Poltan roskia; kellastuneet tilikirjat
savuavat, hinnastot vanhan rahan
ajalta, tositteet yhden miehen elämäntyöstä:
teki velkaa, ei ehtinyt maksaa sitä,
liekki kirkas näkymättömyyteen saakka,
ja tuuli painaa savun viistämään
perunnamaata, vakojen suuntaan.
Syksyn aurinko kuparoi maiseman.
Olla toivomatta, miten vaikeaa
vaikka laulujen mukaan leivästä
jää reikä leipojan käteen,
mitä meille, kuoltuamme
meistä tulee huonoa maata.
Punamullatun makasiinin ovet
avoinna: kuin jauhojen valkea valo
hohtaisi pimeässä, elonkorjuu on ohi,
ja minä olen täällä käenpoika, syntynyt
vihne valmiiksi kurkussa.
Syksy on aina jo valmiiksi
mennyttä aikaa. Elämä: akanain tanssia seulassa.
Kuu nousee täällä kuin Hillin sauna
palaisi, mustalla pellolla
valkea tuhka . . . en enää
vartioi sitä, jokin minussa
on alkanut kyteä
- Arto Melleri
HUOM!!! KÄTKÖSSÄ OLEVA LEIMASIN ON LODJAAJIA VARTEN, SE EI OLE VAIHTOTAVARA