Skip to content

Kaatamo Traditional Geocache

Hidden : 7/30/2013
Difficulty:
1.5 out of 5
Terrain:
1.5 out of 5

Size: Size:   small (small)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Kätkö sijaitsee Kaatamon kyläkodalla.
Tämä on ensimmäinen kätköni, joten toivon paljon palautetta.


Talkoovoimin valmistunut kyläkota vihittiin käyttöön Heinäkuussa 2011. Siitä lähtien se onkin toiminut erilaisten kylän tapahtumien, kuin yksityis tilaisuuksienkin tapahtuma paikkana. 

Kaatamon seutuun kuuluvat Liperin kunnan länsiosan kylät Huistinvaara, Kaatamo, Korpivaara ja Risti. Palvelut ovar Kaatamon seudulta viimevuosina siirtyneet kauemmaksi. Vielä 1990-luvun lopulla Kaatamossa oli kolme kauppaa, koulu, postipankki, posti, sekä osuuspankki. Nykyisin jäljellä ei ole enää mitään edellä mainituista, sillä 25.3.2013 teki Liperin kunnanvaltuusto päätöksen Ristin koulun lakkauttamisesta. Hassua tässä onkin se, että ensimmäisen Ristiin rakennettavan koulun perustamisesta käytiin pitkä kädenvääntö ja viimeisimmän eli kolmannen lakkauttamisesta samanlainen. 

Tänäpäivänä lähin kauppa, pankki, kuin koulukin löytyy noin 15 kilometrin päästä Viinijärveltä.

Vaikka palvelut ovat siirtyneet kauemmaksi, on kylä silti kestänyt aktiivisena, kiitos aktiivisen kyläyhdistyksen, sekä muiden lähialuuen yhdistysten. Pitkin vuotta kyläyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia kyläläisten iloksi, aina laskiaistapahtumasta uuden vuoden vastaanottoon. Kesäisin väen vilinästä kylällä vastaa Ristin kesäteatteri.

Additional Hints (Decrypt)

Crevzzävfrffä ahexnffn. Orgbavyyn. Ng gur shegurfg pbeare. Ba gur pbapergr.

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)