Skip to Content

View Geocache Log

Found it ranneli found Kuningasidea

Sunday, 15 May 2016Finland

Talven pitkinä ja pimeinä kuukausina ratkottiin joukolla mysteereitä Hamina – Kouvola suunnalta. Tavoitteena oli vastata 80 mystin haasteeseen, mutta kun ratkottuja alkoi olla jo reippaasti yli 100, niin sitä sataa lähdettiin tavoittelemaan, varsinkin kun se puuttui yhdeltä tiimimme jäseneltä.
Meitä oli kuusi Elliä Joensuusta ja kuuden Ellin kalentereiden yhteen sovittaminen oli semmoinen mysteerisuoritus, että diffitähtiä voisi antaa 5½. Tämä vaikeinkin mysteeri ratkesi ja niinpä toukokuisena viikonloppuna lähdettiin geoturneelle. Haminaan tultiin jo lauantaina ja sunnuntaina jo vähän ennen auringon nousua klo 3.51 logattiin eka mysteeripurkki Haminan metsissä. Sadas mysti logattiin Kouvolassa klo 19.04, joten pikkuisen yli 15 tuntia siihen taukoineen meni (kilometrejä en edes uskalla kysyä). Eikä me tietysti tähän lopetettu, vaan kierreltiin poimimassa vielä lisää, mystien lisäksi myös muita kätkötyyppejä. Päivän saldo oli 105 löydettyä mystiä, ja muita kätkötyyppejä sen verran, että kokonaissaldoksi tuli 112. Yksi denari tuli tilastoihin. Tuhannet kiitokset kaikille kätköjen tekijöille. Teitte päivästämme hienon!
Mystit oli välillä todella kinkkisiä ratkottavia, mutta me saatiin tarvittaessa apuja ja jopa kätköilypäiväksi pari paikallista lupautui olemaan helpparina tavoitettavissa. Kätköpurkit olivat konstailemattomia ja useimmiten myös laitettu paikkoihin, joihin pääsi hyvin autolla. Pitkiä metsätaipaleita tai korkeita terraimia ei ollut millään käymällämme purkilla (tietysti ne kaikkein kaukaisimmat maastokätköt ja korkeimmat teet jäivät pois reittisuunnitelmasta, venettä ei ajateltu kuljettaa mukana, eikä kiipeilyvermeitä).
Ja mahtuihan sitä kätköilyviikonloppuun kaikenlaista: karhukin oli liikkeellä Haminassa, Ukraina voitti euroviisut ja Suomi Slovakian lätkässä. Kaikkea muutakin kantautui korviin satunnaisista uutispätkistä, joten ei maailma pysähtynyt meidän kätköilyn takia. Se on ilo todeta nyt kun on palattu arkeen ja normielämään.
Kätköt on logattu nimimerkillä JnsEllit6 ja sen taakse kätkeytyvät balbacco, big wood, muusku, nusut, sahrami ja mie.


Pyydän ymmärrystä copy/paste loggaukseen, mutta tosiasia on se, että tämmöinen määrä samanpäivän aikana logattuja kätköjä muodostuu meikäläisen päässä yhdeksi isoksi elämykseksi, josta yksittäisten kätköjen erotteleminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Superkiitos kuitenkin joka ikisestä kätköstä, arvostan niistä jokaista suuresti.

infoA Mystery Cache is the “catch-all” of cache types, this form of cache can involve complicated puzzles you will first need to solve to determine the coordinates. The only commonality of this cache type is that the coordinates listed are not of the actual cache location but a general reference point, such as a nearby parking location. Due to the increasing creativity of geocaching this becomes the staging ground for new and unique challenges.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page