Skip to Content

View Geocache Log

Found it Vestaali found Loputon luokkaretki

Friday, 06 January 2017Finland

Parin relaation jälkeen ennen leffaa oli aikaa käydä vielä muutamalla kätköllä. Tämä valikoitui toiseksi, kun tämä on ollut minulla ratkottuna huhtikuusta lähtien, mutta ei vaan ole tullut lähdettyä kävelylle tähän suuntaan.

Luokkaretkellä olen ollut varsinaisesti vaan pari kolme kertaa. Ala-asteella käytiin Särkänniemessä, ei tosin huvipuistossa vaan Näsinneulassa, jonne en itse mennyt kun jäin maan tasalle hissikammoisen ekaluokkalaisen seuraksi. Emäntäkoulusta käytiin retkellä Helsingissä Suomen Sokerissa ja Linnanmäellä, jonka vuoristoradasta olin saanut traumoja jo 9 vanhana, ja jossa uskaltauduin vain maailmanpyörään, mikä sekin oli virhe, sillä kämppäkaveri kyllästyi paikallaoloon ja alkoi pyörittää häkkiä. Ei ollut mun juttu sekään.
Yläasteen päätteeksi käytiin Ahvenanmaalla, ja vaikka se olikin upea reissu, ei sekään retki loputon ollut. Bussin takaikkunasta teipattiin pahvi, missä luki "Rappiolla on hyvä olla", mutta enemmän rappiolla sillä reissulla taisi olla vain toinen valvojista. Oli ne aikoja ne. Näin reilu 35 vuotta myöhemminkin vielä loistavasti muistan miltä punk ja uusi aalto tuntui... Aina silloin tällöin tulee tuota Rappiotakin soitettua, vaikka useammin kyllä Kirjoituksia kellarissa.
Tftc

infoA Mystery Cache is the “catch-all” of cache types, this form of cache can involve complicated puzzles you will first need to solve to determine the coordinates. The only commonality of this cache type is that the coordinates listed are not of the actual cache location but a general reference point, such as a nearby parking location. Due to the increasing creativity of geocaching this becomes the staging ground for new and unique challenges.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page