Skip to Content

View Geocache Log

Found it Jamboree_009 found Kanta-Hämeen kuntamultit: Kunta Bonus 3

Wednesday, 04 October 2017Finland

Päivälle oli miittiä tarjolla jälleen sellaisessa kunnassa, joka omalla miittikartallani on vielä kovasti punaisena - ainakin ennen tätä reissua. Monenmoista yritystä ja kyselyä oli tullut myäs heitettyä ilmoille, josko joku lähtisi seuraksi, ettei tarvitsisi aivan yksinään kuljeskella tuolla maaseudulla. Lopulta löytyi yksi joka oli kiinnostunut - tai taisihan niillä muillakin kiinnostusta olla, vaan ei mahdollisuuksia irtautua niin aikaisin. Marrasmuksen kanssa siis suuntasimme pienelle retkelle varsinaiseen Suomeen ja taisipa siinä illan aikana jossakin muuallakin tulla pysähdeltyä.

Akkiä ny - aina kiirus -miitin jälkeen kiire helpotti ja suuntasimme kollegan kanssa parin purkin, siis Loimaan, Ypäjän sekä Forssan kautta takaisin kotopuoleen. Vaikka sää ei ehkä ollut se kaikista miellyttävin, välillä satoi rankemmin, toisinaan taasen oli miltei poutaa. Niin ehkäpä hieman yllättäen tästä kehkeytyi kuitenkin viiden kätkötyypin ilta ilman yhtäkään denaria. Tosin mukaan mahtui kyllä yhden aiemman denarin paikkaus.

Ypäjältä olimme jo suuntaamassa kohti kotia, kun muieleeni juolahti, että sehän taisi olla vimoinen tuon alueen multeista, joka äsken logattiin. Pienten laskutoimitusten ja tarkistusten jälkeen totesimme, että tämä bonushan tulee juuri sopivasti paluureitillemme, joten käydään poimimassa pois ja saadaan kartalle jälleen yksi uusi hymynaama. Huudeille päästyä tuli myös huomattua, että ajakohta oli sangen sopiva kätkön etsimiselle - johonkin muuhun vuorokauden aikaan homma saattaisi olla hieman haastavampi. Nimittäin pikkasen piti etsiskellä tuota kätköä, naatit kun heittivat aavistuksen ja mahdollisia lehmäpurkin piilopaikkoja oli aihan riittävästi. Vaan sieltä se sitten lopulta löytyi. Kiitokset bonusmyssestä - TFTC

infoA Mystery Cache is the “catch-all” of cache types, this form of cache can involve complicated puzzles you will first need to solve to determine the coordinates. The only commonality of this cache type is that the coordinates listed are not of the actual cache location but a general reference point, such as a nearby parking location. Due to the increasing creativity of geocaching this becomes the staging ground for new and unique challenges.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page