Skip to Content

View Geocache Log

Found it H&I. found Lee Harvey Oswald

Monday, 08 January 2018Finland

FTF 18:52 team HIAS

Olipa taas hiasta . Ensiksi ei mennyt millään päästä alkuun. Näytti helpolta, mutta ei ollut sitä. No, saipahan tutustua mielenkiintoiseen aiheesseen.

Vasta helpotusten jälkeen alkoi ratkominen sujua. Ehkä jopa liian helposti, joten vaikka tsekkeri riemastui, en oikopäätä singahtanut kohti Hämeenlinnaa, vaan otin yhteyttä arisoftiin, josko sattuisi keikka Hämeeseen kiinnostamaan. Kiinnostelihan se ja sovimme, että hän ajelee Konalaan.

Siitä se hiastelu taas alkoi, sillä auto kuulemma lupaili lähtöä vasta kevväämmällä. Niinpä sitten ajelinkin geovoortilla Ilolaan ja reilun tunnin päästä ratkaisusta lopulta olimme liikkeellä oikeaan suuntaan. Onnistumisen mahdollisuuden laskimme aika alhaiseksi, mutta mukava oli silti jälleen kerran lähteä matkaan.

Kun viisi minuuttia kohteeseen oli jäljellä, aloimme arvuutella, milloin sähköpostiin kilahtaisi löytölogi. Kun mitään ei kuulunut navigaattori ajelutti vielä pienen lenkin pyöräteillä ja poluilla melkein juutuimme lumeen . Tämä ylimääräinen lenkkikään ei sitten lopulta ollut haitaksi, vaan perillä meitä odotteli puhtoinen hanki ja hauskan naamioinnin takana puhtoinen lokikirja.

Tyytyväisenä onnistuneesta huntista kirjailimme tiiminimmarimme HIAS logiin ja suuntasimme vielä yhden purkin kautta FTF-kahveille. Hyvät oli tarjoilut, kyllä kannatti tulla!

Kiitos mysteristä mielenkiintoisesta aiheesta. Kiitos myös kestityksestä! Tämä olikin pidemmän kaavan mukainen reissu, sillä ratkaisusta purkille meni lähes kolme tuntia ja purkilta kotiin reilut viisi.

#5580

infoA Mystery Cache is the “catch-all” of cache types, this form of cache can involve complicated puzzles you will first need to solve to determine the coordinates. The only commonality of this cache type is that the coordinates listed are not of the actual cache location but a general reference point, such as a nearby parking location. Due to the increasing creativity of geocaching this becomes the staging ground for new and unique challenges.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page