Skip to Content

View Geocache Log

Found it Jamboree_009 found Upphetsad Robbe?

Wednesday, 06 June 2018Finland

Eilisen Heinolan ilveshulluttelun jälkeen tänään oli vuorossa milteipä kotipäivä. Tosin suunnitelmissa oli jo jonkin aikaa siintänyt erään Mustikkamaalla sijainneen kätkön kuittaus. Niin mikäpä siinä noin yleensä, vaan tuo kun sattui olemaan teevitonen, niin ei aivan napsukopsu ehkä olisikaan. Jotain huhuja tuosta oli tainnut tulla taannoin kuultua, vaan ehkäpä ne huhut on vain parempi unohtaa, näin ainakin omalla kohdalla oli käynyt.

Muutaman päivän koleuden jälkeen auringonpaiste oli vallitseva säätila joten sen vuoksi homma ei tänään hyytyisi. Tosin kyllä meren äärellä vain hivenen viileämpää on kuin tuolla hieman sisemmällä. Tämän reissun tunnelmaa ei siis sää onnistunut latistamaan ja muutoinkin ilta sujui kätköilyn puolesta vallan mallikkaasti - kaikki etsityt kätköt löytyivät

Menossa mukana allekirjoittaneen lisäksi Marrasmus sekä v v a m team, koska porukallahan tuo kätköily on aina mukavampaa.

Myssen kuittauksen jälkeen .suuntasimme tänne tutustumaan tilanteeseen. Olimme onnistuneet synkronoimaan aikataulumme vallan mainiosti, kaikki mukaan menoon odotetut saapuivat parkkiin aivan samanaikaisesti - hämmästyttävää täsmällisyyttä. Nopsaan tuohon tilanteeseen oli tutustuttu ja suunnitelma oli selvillä. Toista oli sitten sen toteuttaminen, ei mennyt aivan suoraviivaisesti ja muutama kerta piti tuota heittonarua yrittää ylös puuhun ja välillä hetki odotella ohikulkijatonta hetkeä, ennen kuin se oli mielestäni tyydyttävästi sopivassa kohdin.

Virittelyjen jälkeen homma sujuikin jo mallikkaasti eikä aikaakaan, kun nimemme jo komistivat lokikirjaa. Kiitokset kivasta kiipeilystä sekä kätköstä - TFTC

infoThis is the original cache type consisting, at a bare minimum, a container and a log book. Normally you'll find a tupperware container, ammo box, or bucket filled with goodies, or smaller container ("micro cache") too small to contain items except for a log book. The coordinates listed on the traditional cache page is the exact location for the cache.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page