Skip to Content

View Geocache Log

Found it tuoppi36 found Maaveden Tervatehdas

Saturday, 18 August 2018Finland

Perjantai-iltapäivänä ryhmärämä (tuoppi36, lapinlikka, A-K, jarhiomarko sekä makkara1974) suuntasi nokan kohti Kontiolahtea viikonloppureissulle, tietysti muutaman pysähdyksen taktiikalla. Perjantaina etsinnät alkoivat denarilla, mutta siitä piittamaatta jatkoimme kiireesti matkaamme, sillä oli kiiruhdettava vielä kahteen menomatkamiittiin Muurameen ja Hankasalmeen. Ensimmäisestä tosin ehdimme myöhästyä, mutta onneksemme tiimiimme myöhemmin liittynyt Merelä Matti jaksoi viihdyttää kollegoja. Näiden jälkeen matka jatkui jo rauhallisemmin merkein kohti hulppeaa mökkiä, jonne saavuimmekin lauantain puolella noin varttia yli neljä aamulla.

Lauantai-aamulla "hyvin" nukuttujen unien (n. 2h) jälkeen suuntasimme aamun alkajaisiksi mökiltä Polvijärvelle toivottelemaan paikallisille kollegoille hyvää kansainvälistä geokätköilyn päivää. Pääpäivän tavoitteena oli valloittaa Susirajatraili, sekä kerätä 200 mysteeripurnukkaa vuorokauden aikana. Muutaman ryhmäläisen tavoiteltavissa oli myös haastepurnukat. Mukaan mahtui niin miittejä, saarilöytöjä, traileja kuin sekalaisiakin purkkeja uusiin kollegoihin tutustumista unohtamatta sekä hauskoja juttuja ja huikeita maisemia. Hauskaa Karjalan murretta oli mukava kuunnella, hieman toista se on kuin meillä päin. Löytöjä kertyi sen verran paljon, että illalla mökkiin palattuamme saunominen ja uiminen tekivät tehtävänsä niin hyvin, että silmät painuivat kiinni äärimmäisen nopeasti.

Sunnuntai startattiin Joensuun miitillä, jonka jälkeen päivän urakkana aloitimme kuntakartan maalaamisen paluumatkan yhteydessä, siinä menikin semmoiset 22 tuntia, yllättävän nopeasti matka kuitenkin taittui. Myös tälle päivälle oli tarkoitus kerätä haastepurkkeja. Paluumatkalla saimme tutustua moneen mielenkiintoisen kohteeseen. Mieleen jäi kätköpaikkojen lisäksi myös tutustuminen Lappeenrannan atomeihin ja vetyihin, joka olikin melkoinen makuelämys.

Kaikki kätköt on lokattu haastepurkkeja lukuunottamatta lyhenteellä RR. Superkiitokset vielä kaikille, kokemuksia ja muistoja kertyi jälleen huikeat määrät, toivottavasti vastaavanlaisia reissuja tehdään vielä tällä porukalla uusiksi.

Susirajatrailin jälkeen vuorossa oli mm. tähän uuteen mysteeritrailiin tutustuminen. Tällä kertaa ehdimme kiertää trailista vain noin puolet, mutta denareita ei sentään tullut. Varsin mukavanlaiseen maastoon nämäkin on kätketty. Kiitos vielä trailista :).

Hyvin tämäkin saatiin löydetyksi tiimityöllä. Kiitoksia kätköstä :).

infoThis is the original cache type consisting, at a bare minimum, a container and a log book. Normally you'll find a tupperware container, ammo box, or bucket filled with goodies, or smaller container ("micro cache") too small to contain items except for a log book. The coordinates listed on the traditional cache page is the exact location for the cache.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page