Skip to Content

View Geocache Log

Found it ranto found Arkiston kätköt

Friday, 02 November 2018Finland

Viime vuosina oma kätköily on ollut aika rauhallista ja satunnaista. Varsinkin kaikki pohtimista vaativat mysteerit olen skipannut melko suorilta, jos idea ei heti tule mieleen. Tätä olen ainakin kerran katsonut ja perusperiaate on toki ollut selvä ja taisin kätköt kaivaakin, mutta sitten en ole saanut aikaiseksi naatteja. Luultavasti jokin muu puuha on keskeyttänyt homman - eihän tämä nyt kovin vaikea ole. Itseasiassa tästä tulee yksi oma mysteeri mieleen numerojen osalta.

Balettitunnin jälkeen tein pyörällä pienen ekstralenkin ja osuin tännekin. Olen joskus kauan sitten katsellut läheistä kalliota ja pohtinut, että siihen kohti voisi laittaa kätkön. Onneksi se idea jäi tuolle tasolle. Nyt tuli ensimmäistä kertaa asiaa kätkön paikkeille - olipa mukava paikka vaikka pimeää jo olikin. Joskus kuvittelin, että kaikki tämmöiset kohdat on jo Turussa koluttu, mutta onhan näitä aina vaan. Kiitos mukavan helposta mysteeristä, arkistojen esittelystä, ja kivasta purkista hienolla paikalla. Tipautin kissa-golikon purkkiin - mikä sopii näköjään hyvin aiheeseen.

infoA Mystery Cache is the “catch-all” of cache types, this form of cache can involve complicated puzzles you will first need to solve to determine the coordinates. The only commonality of this cache type is that the coordinates listed are not of the actual cache location but a general reference point, such as a nearby parking location. Due to the increasing creativity of geocaching this becomes the staging ground for new and unique challenges.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page