Skip to Content

View Geocache Log

Found it veehoo74 found Åbyn tähdet

Wednesday, 14 November 2018Finland

Matkalla Kivistön miittiin fillaroin parin lähistöllä olevan purkin kautta. Viimeksi reilu vuosi sitten yritin päästä tässä alkuun, mutta silloin oli liian valoisaa enkä onnistunut yhtään tähteä löytämään. Nyt oli pilkkopimeää, mutta alkuun pääseminen oli silti hieman haastavaa. Mitään tähtiä en onnistunut ensin löytämään ollenkaan, polun varrelta maasta tosi löytyi "kuu", mutta arvelin sen olevan kätkötoteutukseen liittymätöntä. Pysähdyin sitten paikalleni ja mietin mihin suuntaan pitäisi lähteä, kun äkkiä huomasinkin jotain kiinnostavaa vähän eri korkeudella kuin mistä yritin tähtiä etsiä. Suuntasin fillarinvalon uudelleen ja johan lähti homma sujumaan. Välillä tähtiä ei tosin näkynyt pitkään aikaan, mutta arvelin silti olevani oikealla reitillä. Loppua kohden tähtien tuike tiheni ja pian löytyikin sitten itse johtotähti. Siitä vielä sopivat suuntimat ja jännä piilotuskohde löytyi. Purkin sain haltuun suhteellisen helposti ilman apuvälineitä - hyvä niin, koska ei minua sellaisia mukana ollutkaan. Oikein toimiva toteutus. Kiitoksia.

infoA Mystery Cache is the “catch-all” of cache types, this form of cache can involve complicated puzzles you will first need to solve to determine the coordinates. The only commonality of this cache type is that the coordinates listed are not of the actual cache location but a general reference point, such as a nearby parking location. Due to the increasing creativity of geocaching this becomes the staging ground for new and unique challenges.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page