Skip to Content

View Geocache Log

Found it Jamboree_009 found 400 havupuuta mäellä

Friday, 16 November 2018Finland

Tänään piti lähteä piipahtamaan päivällä Riksun suunnalla, joten vaihteeksi valoisaan aikaan kätköillä. Valon lisäksi päivän kierroksella oli myös toinen poikkeus viime aikojen kätkökierroksiin verrattuna - ei ollut sumua saati satanut vettä. Yllättävää oli myös se, että kaikki etsimäni kätköt löytyivät melko helposti, paitsi se ratkottu mysse, jonka olin kyllä ratkonut valmiiksi ja saanut aivan oikeat tulokset, vaan sijoitellessani tuloksia naateiksi olin tehnyt virheen. Onneksi sekin selvisi, eikä hommaan edes tuhrautunut aivan tolkuttomasti aikaa. Mukavan nopsa kierros siis ja ehdin hakea kaikki kätköt ja jopa poistua pelialueelta ennen hämärän ja pimeä laskeutumista.

Matkaan oli eväiksi tullut ratkottua myös muutamia myssejä, jottei tarvinnut pelkästään niitä vihreitä tradeja hakea. Niiden ratkominen oli myös onnistunut ilman suurempia tuskallisuuksia ja nyt oli mukava hakea niitäkin pois kuleksimasta, ainakin ennen kuin menisivät arkistoon. No eipä siellä tällä kertaa kovin huonokuntoisia tapauksia ollut mukana, mitä nyt jossain oli loki hieman kostea, purkki rikki tai kansi puuttui - pikkuvikoja, kuten eräs kollega tapaa sanoa - ei haittaa maailman menoa

Käväisin katsomassa myös muutamaa havupuuta ja sieltä löytyi puiden lisäksi yksi kätkö. Loki oli todellakin hyvin täynnä, vaan löytyi sieltä vielä kolonen johon sain oman merkintäni raapusteltua. Kiitos kätköstä - TFTC

infoThis is the original cache type consisting, at a bare minimum, a container and a log book. Normally you'll find a tupperware container, ammo box, or bucket filled with goodies, or smaller container ("micro cache") too small to contain items except for a log book. The coordinates listed on the traditional cache page is the exact location for the cache.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page