Skip to Content

View Geocache Log

Found it Marrasmus found Anjovisvoiman voitto

Saturday, December 1, 2018Finland

Lähdettiin pitkästä aikaa kollega mcmun kanssa värittämään taas vähän kuntakarttaa päivä / ilta / yöreissulle eteläiseen länsi-Suomeen, kaikki kätköt lokkasimme MM lyhenteellä. Kaarina oli ensin vuorossa, sitten Paraisille ja Raision kautta Maskuun ja Maskusta ajo Taivassaloon, Kustavin ja sieltä tänne ylös Uuteenkaupunkiin. Jestas että oli nälkä tänne tullessa, mutta päätettin että otetaan tradi ja multi ja sitten vasta syömään.. multiksi päätyi tämä, koska a) oli wanha b ) oli Mikko sun kätkö:), ja c ) koska eka pisteellä kätkö vaikutti selkeältä ja helpolta. Oivoi mitä se nälkäinen ja janoinen nääntynyt olotila sitten tekikään, emme uskoneet omiin arvoihin kohta Fssä ja lähdettiin haahuilemaan pitkin kylää, tehtiin naattijonoja kätkölle ja arvuuteltiin missä se yksi piste voisi olla.. no ei ainakaan siellä meressä.. lopulta tuumattin että käydään kuitenkin katsomassa se 1. laskettu ja kyllä meinas päästä kirosana kun oikeinhan se olikin ollut. Turhaan tuhlaantui aikaa.. nälkäsenä ei pitäis kyllä kätköillä ikinä,eikä se säkkipimeyskään nyt mitenkään auttanut meitä mitään värisävyjä erottamaan. Kätkö siis löytyi ja nimi saatiin lokiin. Vaatisi huoltoa.. loki litimärkä. Kiitokset varsin työläästä multista, joka ei kuitenkaan vaikea ollut.. tekijöissä vain vähän vikaa;)

infoA multi-cache ("multiple") involves two or more locations, the final location being a physical container. There are many variations, but most multi-caches have a hint to find the second cache, and the second cache has hints to the third, and so on. An offset cache (where you go to a location and get hints to the actual cache) is considered a multi-cache.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page