Skip to Content

View Geocache Log

Found it ilanak found Rolling Stones

Saturday, 29 December 2018Finland

Tänä syksynä päätin alkaa täyttää aukkopäiviä kalenterista ja jonkin verranhan niitä on nyt saatu vähennettyä. Toki ensi vuodellekin jää vielä tekemistä asian suhteen.
Joulukuulle on jäänyt edellisiltä vuosilta enemmän aukkopäiviä kuin oli kertynyt löytöpäiviä ja näitä päätin alkaa paikata miiteillä, toki toisille päiville on miittien lisäksi muitakin löytöjä kertynyt.
Joulukalenterimiittien jälkeen näytti miittikalenteri, että pääkaupunkiseudulla olisi joka päivälle tarjolla jotain tapahtumaa, joten miittiputkea olisi mahdollista jatkaa ihan vuoden loppuun asti.

Ja jottei elämä ihan liian helpoksi menisi, niin keksinpähän tässä vuoden viime metreillä, että sitähän voisi olla mahdollisuus saada D/T-matriisi täyteen tälle kalenterivuodelle - niitä puuttuvia komboja kun oli enää 3 kappaletta tässä vaiheessa kun olin edellisen parin päivän aikana onnistunut jo 5 puuttuvaa D/T-yhdistelmää keräämään.

Olin aikaisemmin jutellut tanjulaisen kanssa mahdollisesta kätköilykierroksesta lauantaille ja edellisen illan aikana vielä hiottiin päivän pläniä valmiiksi, jotta ehditään nämä muutamat puuttuvat käydä etsimässä. Pienen Nuuksio-kierroksen ja Uutelan miitin jälkeen saimme mukaamme vielä antero74:n ja suuntasimme päivän muutamalle viimeiselle kätkölle.

Joulukuulta puuttui itseltäni vielä earth-kätkö, joten sellaista vielä kaipailin tilastoihin. Onneksi matka suuntasi tämän paikan ohi, joten samalla oli mahdollisuus tutustua kohteeseen ja tuumailla vastausta kätkön kysymykseen.
Kiitos kätköstä, TFTC.

infoAn Earthcache is an educational form of a virtual cache. The reward for these caches is learning more about the planet on which we live - its landscapes, its geology or the minerals and fossils that are found there. Many Earthcaches are in National Parks. Some are multi-cache in form, and some have a physical log book located in or close to a Visitor Center. Earthcaches are developed in association with the Geological Society of America. For more information go to http://www.geosociety.org/earthcache/
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page