Skip to Content

View Geocache Log

Found it Jamboree_009 found Tusinaraili #5

Sunday, 27 January 2019Finland

Jos parina edellisenä päivänä oli tullut tehtyä hieman extremempiä kierroksia meren jäälle tai vaihtoehtoisesti syvässä hangessa kahlaillen, niin tänään oli vuorossa kyllä omalla tavallaan extreme kierros. Olin onnistunut houkuttelemaan seurakseni ilanak:n sekä tanjulaisen. Edellisistä päivistä poiketen olosuhteista extremen teki tällä kertaa tuo pakkanen, joka yritti purra kulkijaa tuollaisella -16 asteen lukemalla. Onneksi tuulta ei tällä kertaa juurikaan ollut, sillä se yhdistettynä vallinneeseen jotenkin kosteaan ilmanalaan, olisi saattanut tehdä kierroksestamme turhan viileän. Myös aurinko muisti piristää päiväämme hieman kurkkimalla varovasti aina välillä pikkuisen pilvenraosta.

Itsellä oli kierrokselle jopa hieman tavoitetta. Olin nimittäin havahtunut tilanteeseen, että kuukausitavoitteestani puuttuu epämääräinen määrä löytöjä ja tuo määrä oli kuukauden vaiheeseen nähden luvattoman suuri. Niinpä valitsimme suunnaksi Hyvinkään ja koskapa massaa piti kerätä, niin täällä oli tarjolla vielä yksi pikku traili sekä kivasti myös muunlaisia kipposia loggailtavaksi asti. Suunnilleen suunnitelman mukaisesti noita löytöjä sitten kertyi tälle päivälle 24 kappaletta ja positiivista oli myös se, ettei denareita tarvinnut kierroksella kirjailla ainokaistakaan.

Reissun aluksi lämmiteltiin tällaisella tusinatraililla. Kaikki kipot löytyivät kivasti, myös bonus selvisi maltillisella vaivalla Ainoa "outo" juttu muutoin kivalla dallailukierroksella oli, että joku ilmeisesti paikallinen jästi kutsui meitä perversseiksi itsensäpaljastelijoiksi, kun satuimme kulkemaan paikoitellen aurattujen väylien ulkopuolella. Vaikka no - oikeassahan tuo taisi olla, onhan tämä aikamoisen perverssiä touhua. Etsiä nyt talvella kipakassa pakkassäässä muovipurkkeja metsästä

Päivän löydöt kirjailtiin lokikirjoihin lyhyen ytimekkäästi JIT, siis allekirjoittanut, ilanak sekä tanjulainen kaikenmoisen häsläyksen minimoimiseksi. Kiitokset kätköstä ja koko trailista - TFTC

infoThis is the original cache type consisting, at a bare minimum, a container and a log book. Normally you'll find a tupperware container, ammo box, or bucket filled with goodies, or smaller container ("micro cache") too small to contain items except for a log book. The coordinates listed on the traditional cache page is the exact location for the cache.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page