Skip to Content

View Geocache Log

Found it Jamboree_009 found 0 km: Yläne

Saturday, 23 February 2019Finland

Tavoitteena saada helmikuulle astetta enemmän löytöjä, tai itse asiassa tuo tavoite oli ollut jo kuukauden alusta asti. Jo kuun alussa olimme suunnitelleet tulevamme pienoiselle kierrokselle varsinaisen Suomen suunnalle, vaan silloin onnettomat yhteensattumat torpedoivat reissumme ja suuntasimme osalla porukkaa Lapuan suuntaan, josta saimme hyvän alun kuukauden kertymille.

Lopulta myös tämä toinen, varsinaisen Suomen kierros ja taisipa mukaan tulla pala Satastakin kunnasta, vai mentiinkö jälleen kerran ihan metsään, kertyikö valtaosa juuri noiden sadan kunnan alueelta no toisaalta väliäkös tuolla, kun löytöjä kertyi sangen mukavasti. Tulipa reissun loppupuolella itselle myös hieman kuntakartan väritystä, kun pari ennen näkemätöntä kuntaa vaihtuivat punaisesta vihreäksi haksun kartalla.

Olosuhteet reissullamme olivat oikeastaan koko ajan todella oivalliset. Lauantaina aamulla toki oli hieman haastavampi keli, kun yöllä oli satanut vettä, jonka pakkanen oli jäädyttänyt maan pintaan todella liukkaaksi kerrokseksi, vaan nopsaan tuo kerros päivän mittaan haihtui pois, pilviverhon väistyttyä auringon tieltä ja lopun reissua olikin vallan kirkasta, eikä pikkupakkanen haitannut ollenkaan menoamme. Myöskään tuo melkoisen ohukaiseksi litistynyt lumikerros ei menoamme juurikaan haitannut ja toisin paikoin hankikannot kestivät mukavasti kulkijoita

Tällä kertaa viikonlopun reissussa mukana rähjääntymässä Nortti10, Liitu82, KirPek, v v a m teamin jäsen M sekä tietenkin allekirjoittanut. Tiimihenki oli siis sangen korkealla koko matkan ajan ja hauskaa oli alusta aina loppuun asti. Mikäli nuo kaikki nimimerkit olisi töherrelty joka ikiseen lokikirjaseen, niin siinähän olisi mennyt ikä ja terveys - toki lokikirja olisi mukavasti täyttynyt siinä sivutuotteena. Yhteislyhennettä pohdikellessamme keskusteut kääntyivät KiLiMaNJaroon - siinä kun sattui olemaan kaikki tarvittavat merkit Vaan totesimme jopa tuon liian työlääksi - päätimme silti pysyä teemassa ja niinpä suoritimme kirjalliset harjoitteet lyhyen ytimekkäästi Koo2

Päivä yksi, stadista parin mutkan kautta Raumalle. Oivallinen määrä löytöjä, toki joukkoon mahtui myös yllättävän paljon denareita, vaan minkäs teet jos ei vaan viiden silmäparin voimin purkki löydy. Onneksi valtaosa pysähdyksistämme tuotti löydön. Suurimmaksi tappioksi pitänee laskea yksi kevyestä kosteudesta kärsinyt luuri sekä yhdet liiterin laadukkaat kahluuhousut - onneksi emme sentään kärsineet mies- saati naistappioita matkan varrella. Nopsa stoppi huudeille ja kivasti löytyneen kätkön kuittaus. Kiitokset kätköstä - TFTC

infoThis is the original cache type consisting, at a bare minimum, a container and a log book. Normally you'll find a tupperware container, ammo box, or bucket filled with goodies, or smaller container ("micro cache") too small to contain items except for a log book. The coordinates listed on the traditional cache page is the exact location for the cache.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page