Skip to Content

View Geocache Log

Found it Giliad found Joulukalenteri

Saturday, 30 March 2019Finland

Päätimme lähteä Viipun ja e:n kanssa lauantaiselle kätköretkelle. E oli lähtenyt aiemmin aamulla viikonloppuvierailulle mummolaan, joten kun tiedossa oli retkimahdollisuus ilman 15 kilon lisäpainoa selässäni, otimme suunnaksi Hakunilan mystiset polut. Muutama muukin kiinnostava kätkö osui sopivasti kierrellen ja kaarrellen reitillemme, joten teimme jokusen pysähdyksen matkalla päivän pääkohteelle.

Päivän toissijaisena teemana oli sattumalta hämmentävän vaikeat D1 mysteerit. Tämä nimenomainen kätkö oli itselleni kahdellakin tapaa harvinaisuus. Toinen on se, että ensimmäistä kertaa onnistuin kuluttamaan D1 mysteerin ratkaisemiseen kolme vuotta!

Lumet olivat sulaneet jo sen verran, että autolle löytyi hyvä parkki kohtuullisen läheltä kätköä. Parkkipaikan tuntumasta lähti selkeät jalanjäljet kohti nollapistettä, joten arvelimme pääsevämme etsinnöistä helpolla edellisten jälkiä seuraillen. Yllätys olikin jonkinmoinen, kun jäljet kääntyivät väärään suuntaan vain muutamaa metriä ennen kätköä. Onneksi tällä kertaa tuli katseltua gepsinkin nuolta, joten emme pahasti hämmentyneet yllättävästä käänteestä. Oikein mukavan kookas purkki löytyikin ongelmitta koordinaateistaan ja pääsimme pian suuntaamaan kulkumme takaisin autolle.

Kiitos kätköstä!

infoA Mystery Cache is the “catch-all” of cache types, this form of cache can involve complicated puzzles you will first need to solve to determine the coordinates. The only commonality of this cache type is that the coordinates listed are not of the actual cache location but a general reference point, such as a nearby parking location. Due to the increasing creativity of geocaching this becomes the staging ground for new and unique challenges.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page