Skip to Content

View Geocache Log

Found it Jamboree_009 found Edda - Ruosteenpunainen kukko

Saturday, 23 March 2019Finland

Hiphei oli tuossa taannoin kysellyt olisiko intoa lähteä käväisemään Jämsässä, noin niin kuin pikaisesti piipahtamassa päiväseltään. Kuulemma olisi miittiä tarjolla ja samalla reissulla tietenkin muutama perinteisempi kätkötapaus. No eipä siinä pitkään jaksanut pähkäillä josko vaiko eikö, päätin siis tarttua tarjoukseen, varsinkin kun oli hyvää seuraa tarjolla.

Reissua valmistellessa piti tietenkin katsastaa alueen tarjontaa ja tietenkin tarkistaa mistä löytyisi valmiita, ratkottuja myssejä sun muuta - ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta noilla nurkin liikenteessä ja löytyihän niitä aiemmilta kerroilta hakematta jääneitä kartalta jonkin verran. Erityisesti hämmästyttävän suuri valmiiden multien määrä kummastutti - no syy tuohon selvisi sitten myöhemmin, kun kätköjen huudeille asti ehdittiin. Edellisellä kerralla täällä ollessa oli ollut lunta huomattavasti enemmän kuin nyt ja se lumi oli ollut syynä hakemattomuuteen tai jossain vaiheessa myös tiettyjen varusteiden puute oli saattanut aiheuttaa loggaamattomuuden. Tällä kertaa oli siis kiva käydä poimimassa useampikin tuollainen "keltainen tradi" pois kartalta kummittelemasta. Onneksi eivät olleet muuttaneet saati päätyneet arkistoon tässä välillä - edellisestä tällä seudulla vierailusta on kuitenkin reilu vuosi ehtinyt vierähtää

Olosuhteet alkoivat olla melko keväiset jopa näillä leveysasteilla. Toki lunta ja jäätä oli paikoitellen vielä ihan runsaasti, vaan eipä sentään missään tarvinnut enää syvissä nietoksissa kahlailla. Matkalla jossain vaiheessa pientä sadettakin oli, vaan enimmäkseen puolipilvistä ja taisipa se aurinkokin tänään jollain tavoin pilkistellä meille

Samasta syystä kuin edelliselläkin e-kätköllä poikkesimme tuon talviohjelman puitteissa -tai näin ainakin minä olin virheellisesti ajatellut. No aikamme etsittiin, hyörittiin ja pyörittiin, olimme jo tyytymässä päivän ensimmäiseen denariin. No siinä vielä poistuessamme pelipaikoilta pidin kuitenkin silmät avoinna ja tsädäp - siinähän on kätkö. Ei siis tullutkaan denaria täältä, vaan löysimme tuon oivallisen toteutuksen. Kiitokset kätköstä - TFTC

infoThis is the original cache type consisting, at a bare minimum, a container and a log book. Normally you'll find a tupperware container, ammo box, or bucket filled with goodies, or smaller container ("micro cache") too small to contain items except for a log book. The coordinates listed on the traditional cache page is the exact location for the cache.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page