Skip to Content

View Geocache Log

Found it Kulpakko found Korian kirkko - The church of Koria

Saturday, 06 April 2019Finland

Tälle viikonlopulle ei jäänyt tälläkertaa yhtäkään geokätköilijän talviohjelman viikkotehtävää toteutettavaksi. Päätettiin siitäkin huolimatta lähteä viettämään viikonloppua tavallaan kätköilyn ehdoilla mutta silti kiireettömästi, kaksistaan ja kevään upeista päivistä nauttien.
Viikonlopun ohjelmaksi suunniteltiin kierros Kouvolan kautta Varkauteen ja sieltä Pielaveden kautta takaisin kotiin. Kierroksen etapit määritti ainoat aikataulullisesti ohjaavat osuudet, eli pari miittiä sekä majoituspaikan vastaanottoaikataulut ;)

Aamulla lähdettiin vähän kahdeksan jälkeen liikkeelle ja suunnattiin kohti Kouvolaa. Aamun ajelun aikana päivän ohjelma lähtikin jo muuttumaan mutta ihan positiiviseen suuntaan siitä mitä olimme suunnitelleet.

Tästä kätköstä aamulla aloitettiin kun vielä suunnitelmien muututtuakin oli hieman aikaa.. Itse kätkö löytyikin mukavasti ja samalla nyt sulaneiden lumien jäljiltä löytyi niin hanskapari kuin muutamat talven pilaamat lasten lelutkin jotka kerättiin pois ja roskiin..
Kätkön toteutus on hieman sellainen ettei siihen lisätyt "tavarat" pysy purkissa ellei niitä logatessa kerää kaikkia käsiinsä.

Kiitokset kätköstä!

infoThis is the original cache type consisting, at a bare minimum, a container and a log book. Normally you'll find a tupperware container, ammo box, or bucket filled with goodies, or smaller container ("micro cache") too small to contain items except for a log book. The coordinates listed on the traditional cache page is the exact location for the cache.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page