Skip to Content

View Geocache Log

Found it anna.s found Aivopieru

Monday, 08 April 2019Finland

Talviohjelman tehtäviä tekemässä ja ratkottuja myssejä poimimassa Jämsästä. Talvitehtävät sain kaikki hoidettua, myssejä jäi vielä seuraavillekin reissuille mikä on tietenkin hyvä juttu.

Myssehän oli sattuneesta syystä itselle varsin peruskauraa mutta jostain ihmeen syystä en ollut merkannut sitä ratkotuksi ja se oli jäänyt huomiotta aiemmin. Nyt kun katselin täälläpäin mahdollisia hakemattomia myssejä, tämä osui silmiin, naatit korjattuna mutta ei ruksattuna ratkotuksi. Kaipa se vaan sitten oli unohtunut kun useita myssejä on ollut työn alla yhtä aikaa.

Purkkia etsiskelin kotvasen ja aloin jo epäillä että olenko tätä sittenkään ratkonut. Kun aloin lueskella lokeja huomasin että olinkin etsinyt ihan väärältä leveliltä! Niinpä minä sitten katselin vähän eri suuntaan ja pääsin sitten loiikkimaan sen yli ties kuinka monennen kerran - no kengät oli märkänä jo muutenkin. Vähän meinasi olla hankaluuksia kiipeilyssä, en ole keijukainen keveimmästä päästä joten varsin piti vetää itseä käsillä ylöspäin ja koittaa pitää painoa siellä ylemmillä, tukevammilla oksilla. Miten sitten avaat purkin kun siihen olis tarvittu kaksi kättä, kun roikuin puussa apinan lailla? No irrotin sen, viskasin alas ja roikuin kuin tarzan liaaneissaan "alakertaan". Sitten vaan uudet jumpat purkin viemiseksi takaisin. Nyt oli vielä vaikeampaa kun niistä alaoksista lähtee se viimeinenkin kuori ja muuttuvat liukkaiksi. No sinne kuitenkin purkin sain ripustettua missä se olikin.
Suosittelen kyllä tikapuita tälle kätkölle tulijoille! Ei se ole korkealla mutta äärimmäisen hankala kiivetä, ainakin näin märällä kelillä kuten Suomen kesinä on tapana olla.

Kiitos kuitenkin, olihan tämä ihan hauskaa!

infoA Mystery Cache is the “catch-all” of cache types, this form of cache can involve complicated puzzles you will first need to solve to determine the coordinates. The only commonality of this cache type is that the coordinates listed are not of the actual cache location but a general reference point, such as a nearby parking location. Due to the increasing creativity of geocaching this becomes the staging ground for new and unique challenges.
Visit Another Listing:

Advertising with Us

Return to the Top of the Page