Täikärpäsiin kuuluva hirvikärpänen (Lipoptena cervi) on nimensä mukaan hirven ulkoloinen. Se tuli Suomeen kaakosta 1960-luvulla ja on jo levinnyt Lapin läänin etelärajalle asti. Naaras synnyttää yhden valmiiksi koteloituvan toukan kerrallaan.
STT:n mukaan hirvikärpänen etenee Lappia kohti noin 50 km vuodessa. Pohjoisin yksittäinen havainto on tehty Tervolassa. Todennäköisesti kärpänen valloittaa vielä Lapinkin. Hirven lisäksi isännäksi kelpaavat mm. susi, metsäkauris ja valkohäntäpeura. Kun hirvikärpänen ehtii poronhoitoalueelle niin siellä on uusia isäntiä, poroja, tiuhaan.
Hirvikärpänen on loiskätkö, se pesii toisissa kätköissä. Sen kotikätkö on Ensign's Memories from Hämeenlinna Market Hattelmalan harjulla. Sieltä se lähtee matkalleen ja toivottavasti palaa sinne käytyään Lapissa. Ilmoitetut koordinaatit ovat lähellä harjun näkötornia, katso viimeisestä kuittauksesta missä jemmassa Hirvikärpänen kulloinkin majailee.
Ota siis Hirvikärpänen, tuttavallisemmin HooKoo, mukaasi ja vie se haluamaasi kätköön. Muista kuittauksessa mainita uuden isäntäkätkön nimi.
Hirvikärpäsen toisella lennolla.on tarkoituksena kartoittaa koko Suomen hirvieläinkanta. Hookoo lähtee kotikätköstään ja suuntaa ensin Suomen eteläisimpään kuntaan, Hankoon. Vierailtuaan jossain sikäläisessä jemmassa, Hirvikärpänen liftaa Korsnäsiin. Manner-Suomen läntisin kunta on Enontekiö, mutta Korsnäs Suomi-neidon hameenhelmoissa on kuitenkin Hookoon etappi. Sitten matka jatkuu ylös - maamme pohjoisimpaan kuntaan, Utsjoelle. Kotimatkalla on käytävä idässä Ilomantsissa.
HooKoo ei viihdy ihmisasunnoissa, se haluaa päästä mahdollisimman pian uuteen kätköön. Jos joudut kuitenkin pitämään HooKoota itselläsi, laita huomautus tänne kätkön sivulle.
Etelä-Suomessa, N 62° eteläpuolella, on niin paljon katsottavaa, että HooKoon siirtymätaival kätköstä toiseen saa olla korkeintaan 40 km. Pohjoisempana se voi liftata pitempiä matkoja jos hyvä kyyti sattuu kohdalle.
Jos matkan varrella ei HooKoolle löydy majapaikkaa, voit tehdä uuden kätkön ja sijoittaa sen sinne. Hirvikärpänen on siis myös emokätkö.
HooKoon ensimmäisen matkan päämäärä oli Lapissa napapiirin pohjoispuolella. Siellä se tapasi poroja ja poseerasi niiden kanssa valokuvissa. Ekaan reissuun kului aikaa vajaat kolme vuotta.
Ilmoitetut koordinaatit ovat kotikätkön Ensign's Memories from Hämeenlinna Market lähistölle, kätkön löydät näiden vihjeiden avulla.

Hirvikärpäsen matkan suuntana on nyt Utsjoki.
Hirvikärpänen is travelling now to Utsjoki.
Moose fly / deer-ked (Lipoptena cervi) is as it’s name says a parasite of moose. It came into Finland from southeast in sixties and it has spread up to latitude of Oulu.
Hirvikärpänen (=moose fly in Finnish) is a parasite cache, it lives inside regular caches. It’s home cache is Ensign's Memories from Hämeenlinna Market. It starts it’s journey there and I hope it returns there after visiting Lapland. Given coordinates are near home cache, check latest log to see where Hirvikärpänen currently lives.
Please take Hirvikärpänen, alias HooKoo, with you and help it find a new host. Remember to tell the name of new host in log.
HooKoo's another flight route goes around Finland - from home to south, Hanko, then to west: Korsnäs, then to the northernmost county, Utsjoki. The home trip goes via east, Ilomantsi, to Hämeenlinna.
HooKoo don’t like human residences, it wants to get to new host cache as soon as possible. If you must keep it at your place for a while, post a note here.
In Southern Finland, up to latitude N 62°, transition from cache to another must be 40 kilometers at most. Norther than N 62°, HooKoo can hitchhike longer day trips.
HooKoo is also a breeder cache, you can make new host cache for it.
The destination of HooKoo's first trip was Lapland, norther than polar circle. It met there reindeers and got photos of himself and reindeers. HooKoo then returned back to home cache Ensign's Memories from Hämeenlinna Market.
----------------------------------------------------------------------------
Hirvikärpäsen ensimmäisen lennon reitti / Route of Hirvikärpänen's first flight