Sodan Neuvostoliittoa vastaan pitkittyessä
saksalaisten oli löydettävä ratkaisu Suomeen saapuvien ja maasta
poistuvien joukkojen huolto- ja majoitusratkaisuihin. Niinpä
Turkuun, nykyisen vedenpuhdistamon alueelle, rakennettiin
parakkialue vuonna 1942. Paikan sijoitus oli oiva rautatieaseman ja
sataman välissä. Ennen tätä alueella oli kaupunkilaisten
perunanviljelyspalstoja sekä urheilukenttä.
Rakennusurakka oli merkittävä silloisille turkulaisille
rakennusliikkeille ja tarviketoimittajille. Parakkeja rakennettiin
seitsemänkymmentä ja vuodepaikkojen määräksi tuli nelisentuhatta.
Rakennustöiden työvoimana toimi naisia sekä rintamalle
kelpaamattomia miehiä. Rakennusurakka ei ollut saksalaisille
halpa.
Kasarmialueen nimeksi tuli Frontleitstelle 20, mutta turkulaiset
ristivät alueen Pikku-Berliiniksi. Ilkikurisimmat miespuoliset
kutsuivat sitä Kickelstadtiksi mustasukkaisina siitä, että
saksalaissotilaat kiinnostivat melkoista osaa turkulaisnaisista.
Saksalaisten vetäytyessä useita naisia lähti jopa sotilaiden
mukana. Asevelihenkeä yritettiin kuitenkin ylläpitää ja sen vuoksi
saksalaiset järjestivät muun muassa sotilaskonsertteja ja
jalkapallo-otteluita sekä hyväntekeväisyystempauksia, joilla
lahjoitettiin ruoka-annoksia turkulaisille sotaorvoille.
Pikku-Berliini oli kuin valtio valtiossa. Portilla
oli tiukka vartio ja alue oli Saksan maaperää. Kasarmin käytävät
oli nimetty saksalaisten suurten päälliköiden mukaan, kuten
Himmlerstrasseksi ja Göringstrasseksi. Käytävien reunoille
istutettiin puita ja talvisin väylät aurattiin sekä hiekotettiin
huolella. Alueella oli muunmuassa sairaala, kirjasto, parturi ja
legendaarinen kanttiini nimeltään Berger & Co, sekä oma
kasvimaa. Kanttiinin myydyimmät artikkelit olivat Aura-olut,
puukot, kenkien kiillotusvälineet sekä kondomit.
Lomalta tulevien ja lomalle lähtevien saksalaissotilaiden
lisäksi leirillä oli venäläisiä sotavankeja, joiden olot olivat
todella kurjat. Moni heistä kohtasi tiensä pään täällä. Turkulaiset
pikkupojat salakuljettivat leivänpaloja säälimilleen
nälkäänäkeville vangeille. Vankien kaltaisissa olosuhteissa eli
myös Karjalasta evakuoituja inkeriläisiä, jotka oli eristetty
ulkomaailmasta kulkutautien vuoksi.
Vuonna 1944 saksalaiset sodan hävinneinä jättivät Turun ja
Pikku-Berliinin. Saksalaisten evakkolaiva upposi hämärissä
olosuhteissa, ilmeisesti sabotaasin vuoksi, Kuuvannokan kohdalla.
Parakkikylä jäi kuitenkin pystyyn vielä pitkäksi aikaa, kunnes
saviselle vesijättömaalle rakennetut, melkoisesti painuneet parakit
1960-luvun alussa purettiin.
Pikku-Gjarpan kansakoulumatka Iso-Heikkilästä
Pakkarin mäelle 1960-luvun alkupuolella kulki Pikku-Berliinin
kautta. Paikan historia oli tottakai tiedossa ja joskus kotimatka
saattoi venahtaa, kun jännityksellä tutkittiin Pikku-Berliinin
jäänteitä ja erityisesti alueella purkutöiden jälkeenkin vielä
olleita bunkkereita.
Pikku-Berliinin paikalle rakennettiin 1960-luvun puolivälissä
jätevedenpuhdistamo. Asiantuntijoiden, rakentajan ja rakennuttajan
mukaan ei ollut mitään pelkoa, että puhdistamosta olisi
hajuhaittoja. Nyt näitä aromeja on kuitenkin haisteltu
nelisenkymmentä vuotta eikä kukaan pysty kiistämään, etteikö
Skeida-asema haisisi. Samaa on nyttemmin väitetty Kakolaan kallion
uumeniin sijoitettavasta uudesta puhdistamosta. Aika näyttää...
Gjarpan isoisävainaa, joka oli syntynyt 1800-luvun puolella,
kertoi, että kukkula, jolla kätkö sijaitsee, oli vielä pitkälle
1900-lukua saari. Pikku-Berliinin aluetta ympäröivät piilipuut on
istutettu vuonna 1940.
Lähteet: Ruotuväki-lehti, Turun Sanomat ja
Gjarpan miesmuisti
