Skip to Content

<

Lounastunti

A cache by Suurnesu Send Message to Owner Message this owner
Hidden : 03/07/2008
Difficulty:
4 out of 5
Terrain:
3 out of 5

Size: Size: regular (regular)

Join now to view geocache location details. It's free!

Watch

How Geocaching Works

Please note Use of geocaching.com services is subject to the terms and conditions in our disclaimer.

Geocache Description:

Kaikkea muuta kuin suoraviivainen mysteeri Turussa. GPS mukaan.

Tekijällä on taas luovuus ollut huipussaan - eipä ole aikaisemmin moista tullut vastaan, Luuppis
Kylläpä oli tarina!, Kiisseliviiksi
Mieluinen kirjallinen mysteeri vaikka Pekan saamattomuus vähän ärsyttikin., Viltsu
Voi prkl! Tässähän oli vihjeitäkin... Gjarppa



LOUNASTUNTI


Suurnesu

I LUKU

Pekka työnsi työpaikkansa raskaan etuoven auki ja astui ulos. Toukokuinen ilma tuntui raikkaan viileältä tunkkaisen toimiston jälkeen. Aamupäivän työskentely ei ollut ottanut sujuakseen, ajatukset tuntuivat kiertävän kehää päätymättä mihinkään. Normaalisti hän olisi syönyt lounasleipänsä työhuoneessaan mutta tänään oli aivan erityinen syy lähteä ulos. Hän tunsi tarvitsevansa tilaa ajatella. Hän halusi kävellä ja rasittaa ruumistaan. Ei voida sanoa, etteikö hän normaalisti olisi viihtynyt työpaikallaan. Ei hän nyt työtään rakastanut, mutta tyytyi osaansa valittamatta, ja teki työnsä aina hyvin. Siitä hänelle maksettiin ja hyvä niin. Luoja tietää, että rahat olivat todella tarpeen! Pekka oli toki kokeillut muitakin työpaikkoja valmistuttuaan yliopistolta kansantaloustieteen maisteriksi joskus kauan sitten. Toiset työpaikat olivat hävinneet alta, koska talousala oli hyvin ailahtelevaa ja yrityksiä tuntui kuolevan ja syntyvän tuon tuostakin. Toisissa paikoissa hänelle sysättiin liikaa vastuuta. Pekka ei erityisemmin pitänyt vastuusta ja stressistä. Monet samoihin aikoihin valmistuneista ajoivat nyt komeilla autoilla ja heillä oli hienot arkkitehdin suunnittelemat talot arvokkaalla alueella. Pekka olisi itsekin voinut olla samassa tilanteessa mutta tämän saavuttaakseen hänen olisi pitänyt kestää samanlaista painetta kuin ne muut. Onko se nyt sitten niin paha asia, jos toiset rakastavat rauhaa? Normaalit työajat, riittävä toimeentulo? Kai heitäkin tarvitaan? Oman toimeentulon kanssa oli juuri nyt kyllä tekemistä mutta ei siitä työpaikkaa voinut syyttää. Siitä hän sai syyttää vain itseään ja lapsenomaista uskoaan ihmisten rehellisyyteen. Että hänkin, mukamas talousasiantuntija, saattoi olla niin naiivi.

Pekka vilkuili ympärilleen ja ylitti tien. Liikenteen äänet hermostuttivat häntä, joten hän päätti edetä puistoon. Sora narskui hänen jalkojensa alla ja keväinen aurinko lämmitti hänen oikeaa poskeansa. Hän muisteli aikoja monia vuosia sitten, pian valmistumisen jälkeen. Hänen setänsä oli aina ollut yritteliäs mies. Maurilla oli visioita ihmisten tarpeista, erityisesti tulevista. Hän oli ensimmäisten joukossa tuomassa mikroaaltouuneja Suomeen. Yhdestä liikeideasta hän oli erityisen innoissaan. Ongelmana oli vain se, että yritys vaati melkoisesti alkupääomaa. Pekka oli myöntynyt, kun setä pitkällisen ja innostavan johdannon jälkeen pyysi Pekkaa takaamaan suuren lainan.

Pekka puisteli surullisena päätään kulkiessaan portin alitse. Aluksi kaikki näytti hyvältä ja laitteita saatiin Suomeen. Markkinointikampanja oli aggressiivinen ja Pekkakin uskoi, että pian jokaisessa kotitaloudessa on tämä ihmeitä tekevä yleiskone. Joulun alla myynti lähtikin huimaan nousuun ja setä tekikin uuden, suuremman tilauksen Koreaan. Pekka päätti poiketa polulta vasemmalle. Nurmikko tuntui vilpoiselta jopa kengän pohjien läpi. Joulun jälkeen myynti tietysti romahti, toimittajat vaativat rahojaan ja Mauri huomasi olevansa vaikeuksissa. Pitkään aikaan hänestä ei kuultu mitään, ainakin kolme kuukautta meni ennenkuin uutiset saavuttivat Pekan. Maurin poika, vasta 17-vuotias, sai kirjeen, jossa oli suurehko summa rahaa sekä anteeksipyyntö. Kirjeestä ei voinut päätellä pyyhkikö Mauri Suomen pölyt jaloistaan, vai oliko hän riistänyt hengen itseltään. Asiasta oltiin keskusteltu suvun muiden jäsenten kanssa. Asia oli kiusallinen, ja kaikki olivat haluttomia solmimaan lopullista päätöstä. Tilanne oli jo vuosiksi jäänyt leijumaan ilmaan, Maurin kohtalosta oli tullut tabu. Mauri oli vain jossain.

Joku omituinen, tukevahko mieshenkilö seisoi hermostuneen näköisenä syrjässä ja näytti puhuvan kummalliseen matkapuhelimeen. Lankut narahtelivat Pekan jalkojen alla, kun hän jatkoi matkaansa eteenpäin. Hän oli sitä mieltä, että Mauri oli kasvonsa menetettyään päättynyt siihen jyrkimpään henkilökohtaiseen ratkaisuun. Se oli raukkamainen ratkaisu, eikä Pekka itse olisi moiseen tekoon ryhtynyt. Se tuntui kuitenkin rehelliseltä päätökseltä toisin kuin esimerkiksi maasta pakeneminen. Valot vaihtuivat vihreiksi.

Pekan oli vaikea kuvitella, että Mauri olisi ollut niin epärehellinen, että asuisi nyt jossain lämpimässä maassa nauttien lyhyen menestyksensä hedelmistä ja olisi jättänyt muut, varsinkin Pekan, pulaan velkojen kanssa. Pekka oli viettänyt lapsuudessaan paljon aikaa setänsä ja hänen lapsiensa kanssa, ja hänen käsityksensä mukaan koko suvun kantavana voimana oli rehellisyys, luottamus toisiinsa ja kova työ. Ei, Mauri ei olisi tehnyt sitä heille.

Liikenteen melu häiritsi Pekan ajatuksia, joten hän jatkoi eteenpäin, kauemmas tiestä. Hän oli jo kääntymässä portista, kun näki edessään pienen yrityksen. Hetken mielijohteesta hän eteni sitä kohti, vain nähdäkseen, minkä näköinen ihminen siellä toimisi. Rehellisen yrittäjän kasvoilla on aina se tietty ilme. Hän muutti kuitenkin viime hetkellä mielensä, sillä hänen olisi melkein pitänyt ostaa jotain, ja jatkoi matkaansa rakennuksen oikealta puolelta eteenpäin. Seuraavakin portti olisi ollut houkuttelevasti auki, mutta Pekka halusi juuri nyt vältellä ihmisiä.

Rehellisyys merkitsi Pekalle paljon, ja tämän opin hän oli saanut myös vanhemmiltaan. Molemmat olivat olleet varsin keskiluokkaisissa ammateissa, tehneet päivätyötä ja osallistuneet iltaisin lastensa harrastuksiin. Molemmat olivat olleet rauhallisia ja harkitsevia. Pekka ei muistanut kummankaan koskaan joutuneen minkäänlaisiin vaikeuksiin, ei töissä saati sitten virkavallan kanssa. Eivät he toki paljon töistään kotona puhuneetkaan. Tiukkoina aikoina vain kiristettiin vyötä, ei vaihdettu autoa tai lähdetty Teneriffalle. Mikään kavallus tai muu laissa kielletty tienestin hankkiminen ei olisi kyllä tullut kuuloonkaan! Pekan sormet puristuivat tiukkaan nyrkkiin ulkoilupuvun taskussa. Nyrkissä oleva esine tuntui terävältä ja kylmältä.

Pekka oli lähellä kompastua reitillä oleviin kiviin ja horjahti voimakkaasti. Paikalla oli melko hämärää, vaikka ilma olikin aurinkoinen. Pekka katsoi oikealle ja häntä kylmäsi. Paikan tunnelma ei houkutellut häntä sillä hetkellä yhtään, ja sydän villisti hakaten hän nousi kohti edessä näkyvää vaaleaa seinää. Samalla hän havahtui huomaamaan, että yksikään lintu ei laulanut.

 

II LUKU

Talon reunalle päästyään Pekka olisi voinut lähteä laskeutumaan alas, mutta hänen mielensä teki rasittaa kehoaan vielä hetken verran lisää. Niinpä hän jatkoi nousua pitäen auringon takanaan. Kumpare kääntyi kuitenkin pian alaspäin ja Pekka joutui suorastaan jarruttelemaan menoaan.

Kävellessään hän muisteli lapsuutensa kesiä serkkujen kanssa Kemiön saaristossa. Mökki oli karu, siellä ei ollut sähköjä ja vesikin piti käydä hakemassa viidenkymmenen metrin päästä kaivosta ämpäreillä. Hän oli kuitenkin tottunut yksinkertaiseen elämään mökillä, eikä mukavuuksien puute suinkaan haitannut heidän leikkejänsä. Pikemminkin päinvastoin, mielikuvitus taikoi kallioista linnoja, aaltojen rannalle huuhtomista puunrungoista alligaattoreita, ja kaikkea tältä väliltä. Pekka asteli sivuilleen katsomatta tien yli ja muisteli, kuinka hänen isänsä istui huteran laiturin päässä ja heitteli puolihuolimattomasti uistinta rantakaislikon tuntumaan. Serkku-pojat härnäsivät häntä pelottamalla kaloja pieniä kiviä viskoen. Isä oli suuttuvinaan ja hätisteli poikia kauemmas. Iloisesti tirskuen pojat juoksivat metsään rakentamalleen majalle. Kesät olivat täynnä naurua ja hymyileviä kasvoja. Menetetty nuoruus riipaisi syvältä Pekan sydämestä, kun hän katseli oikealla puolellaan leikkiviä lapsia. Lasten äänet olivat varmasti olleet vuosisatoja samanlaisia. Niissä heijastui aidoimmillaan elämän ja tunteiden koko kirjo. Lapsen lohduton itku sulattaa kylmimmänkin sydämen, riemun kiljahdukset linja-autossa saavat väistämättä sivullistenkin suupielet nousemaan peiteltyyn hymyyn. Pekka vilkaisi vielä olkansa taakse ja törmäsi oudosti jalkakäytävällä pönöttävään esteeseen. Hän pyyhkäisi olkapäähänsä tarttunutta likaa ja jatkoi tietä suoraan eteenpäin.

Tie oli pitkä ja suora, ja sen varrella oli enimmäkseen hyvin hoidettuja, arkkitehdin suunnitelemia omakotitaloja. Pekka arveli, että juuri tällaisella alueella hänen entisiä opiskelutovereitaan saattoi asustella. Heillä oli citymaasturit, lastenhoitaja pukemassa merkkivaatteita kullanmurujen ylle ja kultainen noutaja. Pekan ajatukset olivat ristiriitaisia ja katkeriakin. Tavallaan hän tunsi kateellisuutta, mutta toisaalta häntä ei olisi kiinnostanut tämä pinnallinen elämäntyyli. Vielä joitain vuosia sitten hän olisi tuhahdellut lähes halveksuvasti tälle ihmisryhmälle, mutta nykyinen taloudellinen ahdinko sai hänet kadehtimaan tämän elintasoluokan varallisuutta. Ei hän mitään kallista autoa olisi statussymbolikseen kaivannut mutta hän toivoi voivansa viettää edes hivenen huolettomampaa elämää. Pekkaa harmitti, että nykyisessä tilanteessaan hän ei pystynyt tekemään valintoja! Hänestä tuntui, että hänen kätensä olivat sidotut, eikä pystynyt tekemään niillä hyvää, vaikka olisi tahtonutkin. Kaupassakin piti valita aina sitä halvinta laatua, vaikka ekologisesti tuotettuja elintarvikkeitakin olisi ollut runsaasti saatavilla.

Tämän kadun varrella olevat ihmiset eivät todennäköisesti kuuluneet tilastoihin, joita hän analysoi työpaikallaan. KELA:n lomakkeet AT1 ja TT1 eivät varmasti olleet näille tuttuja, toisin kuin Pekalle. Hän oli käynyt näitä läpi tuhansia ja taas tuhansia, sekä muodostanut niiden pohjalta raportteja ja tilastoja, joita tuskin kukaan koskaan lukisi. Vain tutkimuskeskuksen tiedottaja kävi toisinaan Pekan työhuoneen ovella kysymässä, että onko ”käppyröitä medialle”. Hänellä oli aina tuo ärsyttävä hymy kasvoillaan. Hänelle nämä ihmiskohtalot olivat vain ”käppyröitä”. Pekka oli huolellinen ja käytti tehtävään paljon aikaa, mutta työ tuntui toisinaan hyvin turhauttavalta. Lomakkeista paistoi ihmisten hätä, toisilla se oli täysin itse aiheutettua ja toiset olivat ajautuneet ahdinkoonsa sattumalta tai väärään ihmisiin luotettuaan. Tuhansia kohtaloita, tuhansia kasvottomia numeroita tilastoissa. Ja hän oli yksi niistä, Pekka Tilastomerkintä.

Pekka oli kävellyt suoraan muutaman sata metriä ja huomasi oikealla puolellaan auringossa kylpevän vaalean talon ja sen edessä olevan rimoitetun tyylikkään autokatoksen. Pysäköidyt kilometrinnielijät ärsyttivät häntä suuresti ja hän kääntyi heti seuraavasta risteyksestä vasemmalle. Vastaantulevat, reppuselkäiset lapset muistuttivat Pekkaa siitä, että oli toinenkin asia, mitä hän ehkä kadehti. Hänellä ei ollut koskaan ollut pysyvää parisuhdetta naiseen. Hänellä oli tietysti ollut ihastuksia yläasteelta lähtien, ja varsinkin yliopistossa hän oli ollut suorastaan rakastunut samaa oppiainetta opiskelleeseen tyttöön. Pekan lapsuusmuistot olivat hänen arvokkain aarteensa, ja hän halusi tarjota samanlaisen rikkauden vielä joskus omalle lapselleen. Tai jopa omille lapsilleen, sillä Pekka halusi ison perheen. Hän ei tuntenut itseään vielä liian vanhaksi isäksi, mutta samalla hän ymmärsi hiekan käyvän vähiin tiimalasissa. Aikaa ei juurikaan ollut hukattavaksi, mikäli hän aikoi vielä löytää puolison, joka hänet huolisi. Pekka ei ollut komea, hänellä ei ollut rahaa, ja porukassa hän oli se hiljainen henkilö, jonka suuntaan nuoret naiset tapasivat vain hymyillä kohteliaasti. Hänen vitsinsä aiheuttivat enemmän hämmennystä kuin huvittuneisuutta, joten hän oli lopettanut niiden kertomisen jo ajat sitten toivottomana. Missään nimessä hän ei enää uskonut alle 30-vuotiaiden naisten hakeutuvan häneen seuraansa, ja yli 35-vuotiaat olivat jo lapsensa hankkineet.

Ohikulkevien lasten painavat reput olivat täynnä matematiikan, äidinkielen ja historian kirjoja. Kuinka kovasti hän olisikaan tahtonut selventää pojalleen tai tyttärelleen yhteen- ja vähennyslaskujen filosofiaa. Kertoa esimerkkejä tilanteista, joissa näitä taitoja oikeasti tarvittaisiin. Luoda motivaatiota! Niinkuin hänen oma isänsä oli tehnyt keittiön pöydän ääressä niin monia vuosia sitten. Aurinko meni pilveen samalla hetkellä, kun Pekka havahtui liikenteen meluun.

 

III LUKU

Pakokaasut tunkeutuivat Pekan sieraimiin hänen seistessään paikallaan. Tien toiselta puolelta häntä tuijottivat identtisten jättiläisten silmät. Hän ylitti tien ja jatkoi matkaansa pohjoista kohti. Kovin kauaa hän ei liikenteen seassa viihtynyt, vaan kääntyi viimeisen identtisen jälkeen sisäpihalle. Tämä alue vaikutti hänen mielestään paljon kotoisammalta kuin edellinen. Pekka mietti syitä tuntemuksiinsa. Ehkä alueen luonne oli kuin hän itse, hän ei halunnut erottua joukosta mitenkään. Aika oli opettanut, että olemalla harmaa ja keskiverto, ei joudu silmätikuksi ja sitä kautta hankaluuksiin. Toisaalta huomaamaton ja harmiton ei ehkä saavutakaan mitään merkittävää, mutta ei hänellä maineeseen ja kunniaan mitään kaipuutakaan ollut. Joissakin asunnoissa oli näyttävämpiä koristeita kuin toisissa, mutta missään Pekka ei havainnut kilpailullisuutta. Ilmeisesti pyrkimys oli vain tuoda esiin kunkin omaa yksilöllisyyttä kuitenkaan korostamatta sitä mitenkään.

Pekka käveli hitaasti ympärilleen katsellen. Hän voisi hyvinkin kuvitella, että oikean naisen löydettyään he ostaisivat pienen asunnon tältä alueelta. Lastenvaunuista päätellen moni muukin oli tehnyt samanlaisen ratkaisun. Pekka hymyili itsekseen. Viimeisen talon seinässä oleva merkintä K 17 ei varmaankaan tarkoittanut, että alle 17-vuotiailta asuminen kielletty. Hänen mielensä mustui kuitenkin samantien, kun hän havaitsi vitsinsä kuivuuden. Tämän tason huumorilla vaimon saaminen ja perheen perustaminen tuntuivat mahdottomilta tavoitteilta saavuttaa. Huumorin kukkasia tarjoilemalla häneltä jäisi matematiikat opettamatta, joten toisia keinoja olisi pakko yrittää. Hän ei voinut sanoa tuntevansa naisia ja heidän ajatusmaailmaansa kovin hyvin. Lehdistä lukemalla ja televisiosarjoja katsomalla hän oli kuitenkin päätellyt, että naiset ovat usein melko turhamaisia ja arvostavat materiaalista puolta, kukkia, koruja ja sen sellaista. Kaikki kimaltava kuitenkin maksaa, ja koska Pekka ei osannut pitää mitään koristautumista vähien rahojensa arvoisena, hän oli jättänyt tämän lahjontakeinonkin omaan arvoonsa. Tai niin hän ainakin oli kuvitellut. Hän jätti kyltin selkänsä taakse ja jatkoi oikealle lauta-aitaa seuraillen kuin myrskyn merkki.

Toivottomuus alkoi ahdistaa Pekkaa. Mielialat vaihtelivat äärilaidasta toiseen. Nyt hän halusi jättää äsken ihailemansa idyllin taakseen ja olla yksinään. Edessä häämöttävä metsä polkuineen vaikutti kiehtovalta, joten hän lähestyi sitä. Polkujen risteykseen tullessaan hän kuitenkin pysähtyi hetkeksi rauhoittamaan mieltänsä. Hänen opiskeluaikainen ihastuksensa oli kuuleman mukaan löytänyt elämänsä miehen geokätköilyreissulla Intiassa ja jäänyt sinne. Pekalla ei ollut aavistustakaan, mitä tuo geokätköily mahtoi tarkoittaa mutta ihastuksen menetys riitti siihen, että hän vihasi tuota harrastusta.

Tämän menetyksen jälkeen naisrintamalla olikin ollut hiljaisempaa. Vai voiko edes sanoa olevan hiljaisempaa, koska eihän Pekka ollut tämänkään naisen kanssa edennyt ystävällistä tervehdystä pidemmälle. Tai, olivathan he kerran istuneet samassa pöydässä kahvilassa, mutta siinä oli ollut paljon muitakin. Treffeistä ei missään nimessä voitu puhua, vaikka tällaista mielikuvaa Pekka olikin kauan mielessään ruokkinut.

 

IV LUKU

Pekka näki vasemmalla puolellaan rakennuksen, joka muistutti keskiaikaista kirkkoa minikoossa. Hän huomasi tulleensa alueelle, jota ei kovin hyvin tuntenut ja lähti kirkon ohitse kohti vanhojen rakennusten takapihaa. Hän pysytteli rakennuksen varjoisalla puolella ja ihasteli, miten ennen vanhaan vielä käytettiin aikaa kauniiden yksityiskohtien rakentamiseen. Vasemmanpuoleisen ja kauempana edessä olevan seinän välillä oli huikea kontrasti.

Toisinaan Pekka oli rohkaissut mielensä ja lähtenyt kaupungin yöelämään etsimään ihmissuhdetta. Kertaakaan hän ei ollut edennyt pyrkimyksissään. Hänen repliikkinsä baaritiskeillä olivat juuri niitä, jotka aiheuttivat naisissa voimakkaita naurunpyrskähdyksiä ja Pekan kasvoilla räikeää punastumista. Kovin monta yrityskertaa Pekka ei ollut tehnyt ennen kuin hänen itsetuntonsa ja motivaationsa olivat murskana.

Pekan harvalukuiset ystävät olivat ehdottaneet hänelle, että Pekan kannattaisi hankkia joku harrastus, jossa voisi tavata samanhenkisiä ihmisiä. Harrastus! Ei Pekalla ollut juuri muita harrastuksia kuin pitkät kävelylenkit, eikä hänen tietoonsa ollut tullut yhtään ”kävely-yhdistystä”, minkä jäsenkuntaan kuuluisi seurankipeitä vastakkaisen sukupuolen edustajia. Muita harrastuksia Pekalla oli lähinnä kirjojen lukeminen ja novellien kirjoittelu pöydänlaatikkoon. Toisinaan Pekka kävi myös taidenäyttelyissä ja niissä hän oli väistämättä tavannut ihmisiäkin. Mutta näissäkin tilaisuuksissa Pekka oli törmännyt siihen samaan ongelmaan kuin ravintoloissakin: hän ei ujoudessaan saanut sanaa suustaan ja koskaan ei ollut tapahtunut niin, että joku nainen olisi ottanut aloitteen käsiinsä ja kysynyt esimerkiksi Pekan mielipidettä jostain maalauksesta. Pekka epäili, että tähän oli syynä hänen varsin nukkavieru pukeutumisensa. Hänen vaatteensa olivat kyllä siistit ja ehjät, mutta samalla ne olivat sellaiset, jotka viestittivät ympäristöön kantajansa mielikuvituksettomuutta. Halusipa sitä tai, ihminen viestittää pukeutumisellaan omaa persoonallisuuttaan tavattoman paljon. Pekka olisi kyllä ollut valmis keskusteluun esimerkiksi juuri taiteesta ja mielipiteitä hänellä olisi ollut, mutta vaateparren uusimiseen hänen mielikuvituksensa ei ollut koskaan riittänyt. Hän kävi vakiokaupassaan pari kertaa vuodessa ja olisi sokkonakin löytänyt juuri sen telineen, missä juuri hänen housunsa olivat aina olleet. Hänen ei ollut tarvis edes sovittaa housuja moneen vuoteen, sillä hänen kokonsa oli pysynyt muuttumattomana aina varusmiesaikojen päättymisestä asti. Hän muisteli aikaa, jolloin hän asui vielä kotona ja hänen äitinsä oli ollut vastuussa vaatetuksesta. Kaikki oli ollut hyvin yksinkertaista tässä suhteessa aikoinaan. Pekka vilkaisi paheksuen vasemmalla puolella olevassa upeassa seinässä olevia töherryksiä ja sitten kenkiään. Samoilla kestävillä Ecco-kengillä hän oli kävellyt jo kahdeksan vuotta ja ne olivat jo pikkuhiljaa kulumassa käyttökelvottomiksi. Hän tiesi, että ostaisi täsmälleen samanlaiset juuri sillä hetkellä kuin vanhat hajoaisivat lopullisesti. Ei ole mitään järkeä kuluttaa rahoja muodikkaisiin vaatteisiin, joiden käyttöikää rajoittavat trendit eikä kulutuskestävyys! Pekka oli ajautumassa rauhallisesta ympäristöstä kohti häiritsevää ihmisvilinää, joten hän päätti kiertää vanhan talon seiniä mukaillen vasemmalle.

Hyvin rauhassa Pekka oli siis saanut viime vuodet olla, eivät olleet naiset häntä liiemmin piirittäneet. Useimmat vastaantulevat kauniimman sukupuolen edustajat eivät kiinnittäneet häneen vähäisintäkään huomiota. Pekka oli heille pelkkää ilmaa. Kaikille paitsi sille yhdelle!

 

V LUKU

Pekka tunsi kipua jalkapohjassaan. Uuden kenkäparin osto saattoi olla lähempänä kuin hän oli ajatellutkaan. Pieni kivi oli päässyt livahtamaan kengän pohjan ja nahan väliin syntyneestä kolosta, ja nyt se hiersi kipeästi. Pekka näki edessään penkkejä ja päätti istua hetkeksi lepuuttamaan jalkojaan sekä poistamaan tuskaa aiheuttavan kiusankappaleen.

Pekan kasvot sulivat hymyyn hänen ajatellessaan Saria, sitä yhtä naista, joka suhtautui Pekkaan lämpimästi ja aidosti. Kohteli Pekkaa ihmisenä. Miehenä!

Sari työskenteli samassa rakennuskompleksissa kuin Pekka, mutta kuntoutuskeskuksen puolella. He olivat tavanneet ensin ruokalassa joitain vuosia sitten. Sinä päivänä rakennuksessa oltiin järjestetty konferenssi, jonka seurauksena ruokalassa oli ollut lounasaikaan täyttä. Pekka oli ollut syventyneenä aikakausilehteen, kun Sari oli kysynyt häneltä, että onko pöydässä tilaa. Pekka oli vastanut hämmentyneenä myöntävästi ja Sari oli istuutunut hänen viereensä. Pekka muisti tuon hetken kuin se olisi tapahtunut eilen.

Pekka istui penkillä ja nosti suljetut silmänsä taivasta kohti. Hän yritti tavoittaa mielessään tuon naisellisen tuoksun, joka sinä päivänä ympäröi hänet sopivan mietona ja miellyttävänä. Jokin oli liikauttanut hänen jo lähes toivottomuuteen vaipunutta sieluaan. Oliko se Sarin hymyilevä ja vilpitön katse, joka ei pyrkinyt välttelemään Pekan kohtaamista? Oliko se käsivarren hipaisu Sarin istuessa Pekan viereen? Pekka avasi hymyillen silmänsä ja katsoi yläpuolellaan verkkaisesti huojuvia puita. Hän tunsi olonsa kerrankin levolliseksi ja onnelliseksi. Hän oli myös siinä istuessaan ja muistellessaan lepuuttanut jalkojaan ja halusi jo päästä jatkamaan matkaa. Pekka katseli ympärilleen ja käveli sitten hitaasti talojen väliin. Pekka ei ollut aiemmin käynyt täällä ja hän tarkkaili aluetta suurella mielenkiinnolla. Vanhoja taloja, huoliteltuja pihoja, mitäköhän täällä oli aikojen saatossa tapahtunut? Numero 31 jäi hänen oikealle puolelleen ja hän kaartoi oikealle kohti vilkkaampaa liikennettä.

Pekka katseli kiinnostuneena vieressään olevaa autotallia muistuttavaa rakennusta ja ajatteli Saria. Sari oli katsonut häntä silmiin ja kysynyt jotain artikkelista, jota Pekka oli ollut juuri lukemassa. Sarin katse oli aidon kiinnostunut eikä hän kääntänyt kasvojaan pois, kun Pekka hämmentyneenä ja takellellen vastasi jotain. He keskustelivat aiheesta hetken, vain hetken, mutta sekin oli enemmän kuin Pekka oli vuosiin naisen kanssa jutellut. Hetki oli ollut kummallekin varsin miellyttävä.

Tämän ensimmäisen tapaamisen jälkeen he tervehtivät aina toisiaan hymyillen, kun sattuivat kohtamaan työpaikan käytävillä. Aivan satunnaista heidän kohtaamisensa ei tosin aina ollut, sillä Pekka pyrki tulemaan töihin samaan aikaan Sarin kanssa. Hieman häpeillen Pekka joutui myöntämään itselleen, että toisinaan hän jäi parkkipaikan lähistölle maleksimaan, ellei Sarin autoa vielä näkynyt. Silloin tällöin he vaihtoivat sanan säästä tai jostain ajankohtaisesta tapahtumasta. Pekka oli siis vahvasti ihastunut tuohon kuvankauniiseen naiseen, ja hänestä tuntui myös, että tunne olisi molemminpuolinen.

Oikealle vilkaistessaan Pekka muisti olevansa lounastunnilla mutta päätti kuitenkin jatkaa tien yli katsomaan uudehkoa rakennusta hieman lähempää. Samalla hän muisteli tapaamisiaan Sarin kanssa. Satunnaisia vastaantulemisia lukuun ottamatta, heidän suhteensa ei ollut merkittävästi edennyt. Pekka uskoi Sarin olevan sen verran vanhanaikainen, että miehen tulisi tehdä aloite. Pekalla oli liiankin tuoreessa muistissa hänen surkeasti epäonnistuneet iskuyrityksensä keskustan ravitsemusliikkeissä, joten hän ymmärsi, että erilainen lähestymistapa olisi suorastaan välttämättömyys. Nyt jälkikäteen ajateltuna, tässäkin asiassa olisi kannattanut pitää vanhempien esimerkki ja opetukset kunniassa!

 

VI LUKU

Pekka tepasteli hiljakseen rakennuksen julkisivun edessä ja yritti katsella vasemman olkapäänsä yli sisätiloihin. Vanha rouvashenkilö käveli Pekkaa vastaan selkä voimakkaasti kumarassa. Pekka katsoi ohikulkevaa henkilöä myötätuntoinen ja kohtelias hymy kasvoillaan. Hänen oli vaikea kuvitella Saria tuossa tilassa joskus kuudenkymmenen vuoden kuluttua. Hän pysyi huippukunnossa jo ammattinsa puolesta ja Pekka oli tehnyt iltaisin hakuja internetistä saadakseen lisätietoja ihailemastaan naisesta. Hauissa oli selvinnyt, että vielä viisi vuotta sitten Sari oli kilpaillut suhteellisen korkealla tasolla fitness-urheilussa. Mistään Pekka ei kuitenkaan löytänyt viitteitä siitä, että Sari olisi ollut kuitenkaan naimisissa. Pekka ei myöskään uskonut, että Sari olisi seurustellut kenenkään kanssa tällä hetkellä. Sitä voitiin pitää hieman yllättävänä, sillä Pekka piti Saria suorastaan liian hyvänä ollakseen totta! Pekka saapui rakennuksen kulmalle ja näki kauempana vasemmalla piilotetut kiviportaat, jotka suorastaan kutsuivat kiipeämään ja tutustumaan hämärille takapihoille. Istutuksia varoen hän päätti tutustua niihin lähemmin.

Rappusten yläpäässä Pekka päätti lähteä kiertämään iäkästä rakennusta vastapäivään. Hän oli kuukausia hautonut mielessään sopivaa strategiaa, millä pystyisi välittämään tunteitansa Sarille. Hän ei voinut tietää, minkälaisista elokuvista nainen piti. Hän ei liioin tiennyt, oliko Sari kiinnostunut kuvataiteesta tai teatterista. Niinpä hän oli hylännyt ajatuksen Sarin kutsumisesta kanssaan kulttuurin pariin. Hän oli tarkkaillut Sarin käyttämiä vaatteita ja koruja, ja päätynyt siihen lopputulokseen, että Sari ei tässä suhteessa poikennut Pekan yleisestä naiskäsityksestä. Saria selvästi kiinnostivat trendikkäät vaatteet, ja hän kantoi yllään raskaita ja arvokkaan näköisiä koruja. Lähes joka päivälle Sarilla oli erilaiset korva- ja kaulakorut.

Mitä ilmeisimmin Pekan olisi pitänyt poiketa periaatteistaan ja kulutettava rahaa johonkin niin hyödyttömään ja kalliiseen kuin koruun! Hän oli vakuuttunut, että antamalla kauniin ja henkilökohtaisen lahjan, Sari ymmärtäisi Pekan tunteiden syvyyden, ja siitä eteenpäin luonto hoitaisi puhumisen. Tuskin hänen tarvitsisi suunnitella heidän suhdettaan kovin tarkasti tästä eteenpäin. Aluksi he lähtisivät varmasti yhdessä kävelylle ja kahville. Samalla Pekka huomasikin yhden kahvipaikan mainoskyltin, mutta kovin romanttiselta tämä ei vaikuttanut. Jonnekin jokirantaan ehkä, Pekka mietti ja jätti talon taakseen. Hän haaveili tulevasta onnesta niin, että ei juurikaan välittänyt ajatella lounastunnin päättymistä, vaikka yleensä olikin oikea täsmällisyyden perikuva. Risteykseen tullessaan hän päätti huolettomasti kääntyä alemman nuolen suuntaan.

Useita päiviä Pekka oli kerännyt koruliikkeiden mainospostia, jonka hän normaalioloissa olisi siirtänyt lukemattomana paperinkeräykseen. Häntä hirvitti arvokorujen hintataso, mutta toisaalta hän ei olisi uskaltanut ottaa riskiä ostamalla mitään halpakorua. Toki yhteinen elämä Sarin kanssa olisi arvokkaampi kuin mikä tahansa koru! Hän teki tarkkoja laskelmia kulutuksestaan, mietti erinäisiä säästökohteita ja arvioi kalenteristaan, koska riittävä summa olisi kasassa. Totuus oli surullinen: rahamäärän keräämiseen kuluisi paljon aikaa. Sietämättömän kauan!

Pekka saapui isohkon tien reunaan. Hetken pohdiskeltuaan hän huomasi pientä aurinkoa kohti johtavan polun ja jatkoi matkaa sinne päin. Linja-autopysäkillä oli ihmisiä. Pekka muisteli viikko sitten tekemäänsä linja-automatkaa keskustaan. Hän halusi käydä useissa kultasepänliikkeissä tutustumassa hyvissä ajoin etukäteen niiden tarjontaan. Hän oli löytänyt vanhasta sanomalehdestä kuvan Sarista. Kuva oli vuosien takaa fitness-kilpailusta, mutta Sari näytti yhä aivan samanlaiselta. Yhtä kauniilta ja sädehtivältä. Hän ajatteli, että voisi kuvan avulla pohdiskella ja valita juuri Sarin näköisen korun.

Hän oli käynyt jo kolmessa liikkeessä ja oli pyörällä päästään vaihtoehtojen valtavan määrän johdosta. Oli kultaa ja hopeaa, timantteja ja zirkonia. Hän ei ollut pystynyt päättämään edes, ostaisiko korvakorut vai kaulakorun. Vai kenties rannerenkaan? Hän oli täysin ymmällä, ja kaiken lisäksi mainoksissa esitetyt hinnat tuntuivat pahasti alakanttiin mitotetuilta. Noilla hinnoilla kaupoista ei saisi kuin joitain Aasiassa valmistettuja koruja, joiden heikon laadun jopa Pekan kaltainen maallikko ymmärsi. Suurimmaksi ongelmakseen Pekka tunnisti kuitenkin täydellisen epätietoisuuden siitä, mistä naiset pitäisivät! Neljännessä kaupassa tämä ongelma kuitenkin ratkesi. Valitettavasti.

 

VII LUKU

Pekka huomasi tulleensa kapean kujan päähän ja eteni sinne. Hän käveli keskellä kulkuväylää ja muisteli tilannetta siinä neljännessä kaupassa. Kultasepänliike sijaitsi kauppatorin kupeessa ja keskeisestä sijainnistaan huolimatta siellä oli ollut hyvin hiljaista Pekan astuessa sisään. Myyjä oli esitellyt koruja kolmekymppiselle pariskunnalle ja Pekka oli kuunnellut keskustelua hieman syrjemmällä suurella mielenkiinnolla. Naisella oli selvästi ollut hyvin selkeät mielipiteet siitä, mitä hän toivoi miehensä ostavan hänelle häälahjaksi. Molemmat olivat selvästi hyvin toimeentulevia, sen huomasi heidän vaatetuksestaan sekä tavastaan katsella koruja. Myyjä oli levittänyt heidän eteensä tiskille erilaisia riipuksia ja nainen oli ollut näistä kaikista hyvin kiinnostunut. Hän oli kuitenkin esittänyt myyjälle toiveen vielä jostain erityyppisestä kaulakorusta ja myyjä oli ohjannut heidät liikehuoneiston toiseen päähän, missä hän oli kaivanut tiskin alta uuden kehikon täynnä samantyyppisiä koruja. Aiemmat korut olivat jääneet myyntipöydälle aivan Pekan silmien eteen.

Sinä hetkenä Pekan päässä oli sumentunut. Hän oli kuullut isänsä äänen sisällään. Tee kovasti töitä ja ole rehellinen, poika! Tee aina niin kuin sydämesi sanoo ja kaikki menee hyvin. Mauri-setä oli hymyillyt hänelle hiekkarannalla, palmujen alla ja nostanut cocktail-lasin huulilleen samalla silmää vinkaten. Sari oli kumartunut suutelemaan Pekkaa ja lähtenyt sen jälkeen viekotellen juoksemaan pois. Ja Pekka oli juossut Sarin perään. Hän oli juossut helvetillisen huminan täyttäessä hänen aivonsa aina niiden kaukaisimpia ja salaisimpia sopukoita myöten. Pekka oli pysähtynyt vasta, kun oksennus oli tulvahtanut hänen rääkätystä kehostaan. Hän oli maannut kaksinkerroin puiston laidalla ja kyyneleet olivat valuneet hänen kalpeita kasvojaan pitkin nurmikkoon. Aurinko oli jo laskenut ja ympäristössä ei ollut kuulunut pienintäkään ääntä. Vain Pekan sydämen lyönnit olivat kumisseet hiljaisessa illassa. Pekka oli pyyhkäissyt oksennusta leualtaan nyrkkiin puristetuilla sormillaan. Katulampun valo heijastui timanttien läpi kaikissa spektrin väreissä.

 

VIII LUKU

Kujasta poistuessaan Pekka kääntyi vasempaan. Hiki oli yllättäen noussut hänen kasvoilleen ja vatsassakaan ei tuntunut erityisen hyvältä. Hän tiedosti kyllä hyvin, mistä oireet olivat peräisin. Se oli hänen ulkoilupukunsa taskussa vieläkin. Siellä se oli ollut jo muutaman päivän visusti piilossa. Pekka oli ottanut sen esille vain kerran ollessaan yksin kotona eräänä iltana. Koru oli kieltämättä kaunis ja hyvin elegantti. Kuin Sari. Hän pitäisi siitä varmasti. Kevyt, naisellinen, hienostunut ja epäilemättä hyvin arvokas. Pekka oli lähellä kääntyä seuraavasta tienhaarasta oikealle, mutta valitsikin hetken mielijohteesta vasta seuraavan ja lähti hieman jo puuskuttaen kiipeämään tien vasenta reunaa ylös.

Viikon verran Pekka oli elänyt hiljaisen pelon jäytäessä hänen alitajuntaansa. Narahdukset rappukäytävässä ja pihalla sulkeutuvien auton ovien pamaukset saivat hänet joka kerta säpsähtämään. Hänen tekonsa oli ollut täysin harkitsematon ja hänellä ei ollut aavistustakaan, vaikka turvakamera olisi ollut kaupassa suoraan hänen edessään. Miksei häntä oltu jo haettu kuulusteltavaksi?! Hän oli kärsinyt niin sietämättömiä omantunnontuskia, että olisi antautunut ja myöntänyt kaiken enemmän kuin mielellään. Kukaan ei kuitenkaan tullut. Oliko asia unohtunut, vai oliko koko tapaus jäänyt huomaamatta? Ehkä kauppias ei tosiaankaan ollut havainnut yhden korun katoamista? Oliko liikkeen turvakamerat epäkunnossa? Toisaalta, vaikka hänen kuvansa oliskin tallentunut kameran nauhalle, kuka hänet siitä tunnistaisi? Pekalla ei tietenkään ollut aikaisemmasta elämästään rikosrekisteriä, joten miten etevinkään salapoliisi voisi päästä hänen jäljilleen? Vasemmalla puolella olevan talon kivijalka ja aita toivat Pekan mieleen vankilan kylmät muurit ja hän vavahti. Kuin kohtalon julmana pilana tietä pitkin lähestyi hitaasti poliisiauto, joten Pekka päätti poistua kiireesti kevyen liikenteen väylää pitkin metsän siimekseen.

Pekka puntaroi kuumeisesti erilaisia skenaarioita mielessään. Mitä, jos Sari ei pitäisikään korusta? Se tuntui hyvin epätodennäköiseltä, sillä Pekalla oli hyvin vahva tunne siitä, että korun tyyli sopisi Sarille kuin nakutettu. Mitä, jos virkavalta löytäisi Pekan ja vaatisi saalista takaisin? Tunkeutuisivat Sarin työpaikalle ja riistäisivät korun hänen kaulastaan?! Riski tuntui pieneltä mutta toteutuessaan se tietäisi Pekan lopullista tuhoa. Hän halusi niin kovasti uskoa romanttiseen ja ihanaan yhteiseen tulevaisuuteen Sarin kanssa, ja tämän onnen avain matkasi hänen takkinsa taskussa. Miten niin pieni avain voisikin avata niin suuret portit ja muuttaa kahden ihmisen elämän täysin? Eikä ainoastaan heidän elämäänsä, vaan myös heidän syntymättömien lastensa elämät! Pekan käsi puristui jälleen taskussa olevan korun ympärille, ja mitä enemmän hän sitä puristi, sitä enemmän näkymätön koura puristi sydäntä hänen rinnassaan.

Mäen laen saavuttaessaan Pekka ei ollut vieläkään päässyt sopusointuun itsensä kanssa. Hän näki penkin ja päätti istahtaa hetkeksi. Ympäröivä luonto oli yhä äänetön, jopa linnut olivat pysyneet hiljaa kuin vaistoten Pekkaa ympäröivän jännitteen. Pekka istui penkillä kauan. Mitä kauemmin hän vaihtoehtojaan pohdiskeli, sitä tukalammaksi hänen olotilansa muodostui. Jossain hyvin syvällä alitajunnassaan hän tiesi tehneensä ratkaisunsa, mutta rationaalinen osa hänen aivojaan pyrki punnitsemaan eri mahdollisuuksia. Tahto oli niin eri asia kuin mahdollisuus. Hän tahtoi tehdä jotain mitä ei voinut tehdä. Hän halusi perheen ja normaalin elämän, mutta pystyisikö hän elämään siinä, jos se pohjautuisi valheeseen? Toisaalta... Sari oli hänen viimeinen mahdollisuutensa, näin monen vuoden kokemuksen jälkeen Pekka oli siitä sataprosenttisen varma.

Pekka nousi horjahdellen seisomaan. Häntä huimasi, eikä se johtunut ainoastaan siitä, että hän ei ollut syönyt muruakaan lounastunnillaan. Hänen katseensa kiersi ympäristössä. Hän olisi voinut jatkaa alamäkeen, mutta jokin tuntematon voima veti häntä väkisin loivaan ylämäkeen johtavalle polulle. Polun päässä Pekka lähestyi tahtomattaan pientä huvimajan tapaista, jossa jotkin eläkeläiset kuluttivat aikaansa. Pekka ei halunnut kenenkään näkevän sairaalloisen kalpeita kasvojaan, vaan kääntyi vasemmalle ja poistui nopeasti talon taakse.

 

VIIMEINEN LUKU

Pekka kulki pitkin talon seinustaa ja tunsi tuskanhien valuvan otsalleen. Sisäinen paine tuntui sietämättömältä! Alitajunnassa herkeämättä kolkuttanut ajatus puski hien mukana pintaan ja hänen oli vaikea hengittää. Talon takakulmalle saapuessaan hän pysähtyi hetkeksi ja katsoi metsää. Se näytti kauniilta ja se tulisi lopettamaan hänen taistelunsa. Hän jätti parkkipaikan taakseen ja jatkoi syvemmälle metsään pientä kallion kohoumaa seuraillen. Hänen askeleensa alkoi horjahdella ja puiden varjossa hän uskoi näkevänsä Sarin hahmon ja haistavansa hänen hajuvetensä tuoksun. Hän tahtoi seurata Saria pidemmälle, mutta yhtäkkiä metsän poikki kulkeva aita katkaisi hänen etenemisensä.

Toivottomuuden puuska tulvahti hänen ylitseen ja hän upotti sormensa verkkoaidan reikiin. Hän tunsi tulleensa tiensä päähän ja kohotti kalpeat kasvonsa kohti taivasta. Hänen kurkkunsa kuristui äänettömään karjaisuun. Pekasta tuntui kuin hän olisi tullut valtavan kanjonin äärelle. Toisella puolella odotti turvallinen elämä, rakkaus ja täyttymys. Uskaltaisiko hän ottaa ratkaisevan askeleen? Pekka ei ollut tottunut tekemään näin isoja ratkaisuja koskaan aiemmin elämässään. Kunpa hänen äitinsä ja isänsä olisivat olleet kertomassa, mitä pitäisi tehdä. Pekka katseli epätoivoisesti edessään näkyvää lautasantennia, niin kuin hän olisi voinut saada sen kautta neuvoja jostain iäisyyden toiselta puolelta. Maurilta?

Pekan elimistö oli sietämättömästä stressistä täysin näännyksissä ja hän joutui ottamaan muutaman askeleen takaisin tulosuuntaansa. Pekka lyyhistyi hervottomasti suurta kiveä vasten ja jäi siihen istumaan. Hän ei välittänyt likaantuvista vaatteistaan, sillä niillä ei olisi enää koskaan väliä. Pekka antoi kätensä vajota hitaasti takkinsa taskuun. Kun hän nosti kätensä ulos, se piteli välkehtelevän kaunista korua sekä hieman jo rytistynyttä paperilappua. Lehdestä leikatussa kuvassa hänelle hymyili Sari. Kauniinpana kuin yksikään koru. Itsevarmana. Optimistisena.

Tee aina niin kuin sydämesi sanoo...

Pekka tuijotti kädessään olevaa kuvaa pala kurkussa. Yksinäinen kyynel putosi paperin pinnalle ja vieri siitä kosteaan maahan. Hän tiesi nyt, mitä hänen oli tehtävä. Vapisevin mutta samalla hellin ja varmoin ottein hän kääri kaulakorun kuvan ympärille. Hän loi niihin viimeisen haikean katseen kyynelten sumentamien silmiensä läpi, ennen kuin tunki molemmat syvälle kiven alle. Pekan pää painui rinnalle.

Helpotus tulisi varmasti myöhemmin, mutta nyt Pekka puhkesi lohduttomaan itkuun. Hän oli ollut pakotettu luopumaan ihmisestä säilyäkseen itse ihmisenä. Puun oksalla viserteli kevään ensimmäinen mustarastas.

* * *

Additional Hints (Decrypt)

[Välipurkki]Xnuqra iäyvffä
[Loppupiste]Nyyr zrgev xbvihfgn. Äyä wägä aäxlivva!

Decryption Key

A|B|C|D|E|F|G|H|I|J|K|L|M
-------------------------
N|O|P|Q|R|S|T|U|V|W|X|Y|Z

(letter above equals below, and vice versa)



 

Find...

220 Logged Visits

Found it 185     Didn't find it 5     Write note 11     Temporarily Disable Listing 6     Enable Listing 6     Publish Listing 1     Needs Maintenance 2     Owner Maintenance 3     Post Reviewer Note 1     

View Logbook | View the Image Gallery of 6 images

**Warning! Spoilers may be included in the descriptions or links.

Current Time:
Last Updated:
Rendered From:Unknown
Coordinates are in the WGS84 datum

Return to the Top of the Page

Reviewer notes

Use this space to describe your geocache location, container, and how it's hidden to your reviewer. If you've made changes, tell the reviewer what changes you made. The more they know, the easier it is for them to publish your geocache. This note will not be visible to the public when your geocache is published.